torstai 19. syyskuuta 2013

Ympäristöagentteja kouluttautumassa

Tiistaina 17.9. osa luokkien 2-6 ympäristöagenteista osallistui Kierrätyskeskuksen ympäristökoulu Polun järjestämään koulutukseen. Lounaseväät pakattiin mukaan omiin eväsrasioihin ja Sörnäisiin matkattiin pyörillä.

Koulutuksessa oppilaat tutustuivat tuotteiden elinkaariin ja saivat lajittelukoulutusta. Lisäksi lapset harjoittelivat jätekartoituksen tekemistä sekä työntekijöiden haastattelemista kestävän kehityksen asenteista ja tietämyksestä. Vanhemmat agentit aloittivat tiedotusmateriaalin tekoa koululle ja nuoremmat perustivat koululle matokompostorin, jonka säilytyspaikaksi valittiin Untamon 2b-luokka (U31).
Agentteja suunnittelemassa ympäristön säästämiseen herätteleviä julisteita.
Paperinlajittelu meni uusiksi - yli puolet roskiksen sisällöstä kelpaa vielä suttupaperiksi!

Koulutuksen jälkeen kaikki ympäristöagentit kokoontuvat pian koululla ja aloittavat saamiensa ohjeiden mukaiset ympäristökartoitukset koulun tiloissa vielä syyskuun aikana. Jäämme jännityksellä odottamaan tuloksia, joiden perusteella päätämme jatkotoimenpiteistä!

Miia ja Paula

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti