perjantai 1. marraskuuta 2013

KUMMITUKSIA UNTAMOSSA

Käpylän peruskoulun 8. C-luokka järjesti Halloween-discon Untamon salissa tiistaina 29.10. (luokille 1 - 6)
Järjestelyt alkoivat KäpylänKlubilla diskokouksissa yhdessä vanhempien ja luokanvalvojien kanssa. Monen tunnin suunnittelun ja valmistelun jälkeen paikalle saatiin discon lisäksi myös ongintaa, buffet ja suuren suosion saanut Kammokuja. Paikalla nähtiin villin tanssimisen lisäksi paljon pieniä haamuja, noitia ja vampyyreita.
Kaikilla oli hauskaa ja kävijämäärä oli suuri. Itse discon järjestäminenkin oli hauska kokemus, vaikka se veikin osan vapaa-ajastamme. Myös discon työntekijät saivat pukeutua, ja varsinkin Kammokujan näyttelijöillä oli hienot ja pelottavat asut, maskeerauksia unohtamatta.
Kiitos kaikille kävijöille siitä, että roskat oli laitettu roskiin, jolloin meidän ei tarvinut jäädä yömyöhään siivoamaan ja pääsimme tarpeeksi aikaisin illan viettoon.

8.C-luokan puolesta Emma Kamutta




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti