keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Diskoa, tiederastipäivää ja ruutihanketta

Kuluvalla viikolla koululla on ollut kaikenlaista tohinaa. 2-7 LuTi -luokkalaiset keräsivät ympäri koulua erinäisiä tiederasteja: tulitikun polttoa, mikroskopointia, sormenjälkien tutkailua, kankaan tunnistusta, arviointia jne. yhteensä 30 erilaista tekemistä. Rasteja pitivät kutosluokkalaiset ja joukkueissa oli kaikenikäistä väkeä.
tulokset

Tiistai-iltana oli 5b-luokan järjestämä Wappu-Disko

Untamon salissa

Keskiviikkona oli oppilaskunnan äänestämä ruutihanke, joka tällä kertaa oli elokuvan katselua ja vanhemmilla oppilaille sen päälle legendaarinen Wappu-Karaoke.

Alakoulun "paras asu " kisassa palkittiin:
Vilja 6A​ (haltijatar) 
Senja ja MIina 2A (hauska idea toinen oli Potter ja toinen sen lintu)


lauantai 26. huhtikuuta 2014

Käpylä siistiksi

Perinteinen kevätsiivouspäivä sujui aurinkoisissa merkeissä. Käpylän ja Kumpulan alueelta löytyi taas valtava määrä roskaa ja jätettä.

Yleisin jäte oli tupakan tumppi ja isoin rusentunut polkupyörä. Minusta hienoin roska oli ruostunut lukko. 700 joukoilla tulee puhdasta jälkeä. Koirakallion metsässä oli myös kasa lautoja, mutta ne jätettiin sinne, koska ope sanoi majatarpeiden viemisen lapsilta olevan suorastaan rikollista. Näimme myös keltanokkaisen mustan linnun. Sen nimi on mustarastas. Koivuissa oli pötkylöitä joista tulee siemeniä. Jotkut keräsi tiiliä, että saisi painavamman roskiksen. Se on huijausta. Pojat yritti hakea roskia yhden talon roskiksesta kun roskat loppui. Ope onneksi huomasi sen. Oli kivaa.


Ympäristöagentit päättivät Miia-open johdolla, että lajittelemattoman roskan rahtaaminen kaatopaikoille saa loppua. Tämän vuoksi Käpylästä saapuvat roskapussit avattiin ja niiden sisältö lajiteltiin hyödyntämistä varten. Lasit, metallit, energiajae jne. jaettiin näppärien agenttien toimesta tarkkoihin kasoihin.


maanantai 21. huhtikuuta 2014

Muutoksia Käpylän kouluissa


Kaupunki on tehnyt ehdotuksen, jossa Yhtenäiskoulu lakkaa ja sen oppilaat siirtyvät Käpylän peruskouluun ja Alppilan lukioon. Lisäksi on olemassa kaksi suunnitelmaa Koskelan ala-asteelle.

Suunnitelma 1.
Koskelan ala-asteelta tultaisiin Käpylään jo kolmannelle.

Suunnitelma 2.
Koskelan ala-asteelta tultaisiin Käpylään vasta kuudennelle. Koskelan sairaalalla tai musiikkiopistollapäin asuvien lasten kouluksi tulisi myös 1-6 luokalla Koskelan ala-aste. Siitä ei ole tietoa koskisiko tämä vasta pieniä, jotka eivät ole vielä koulussa.

Rehtori on pyytänyt luokkia miettimään, milta vaihtoehdot tuntuvat ja mitä Ynkkiehdotus kuulostaa. Joka luokan pitää lähettää rehtorille ajatuksensa sähköpostilla mahdollisimman pian. Oppilaskunta miettii niitä ja kertoo Opetusvirastolle.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Paavo Puttosesta koko Käpylän pk:n mestari shakki-pelissä-El Campeon absoluto de Käpylä escuela es Paavo Puttonen

Timo A, Noa H, PaavoP, AbdiA
Vasta viimeisellä minuutilla venyi Julius voittoon Antosta
I kierros alkaa, pelaajat kättelevät

La fiesta de buena suerte
Nahom ja Aapo keskittyvät
Untamon mestarista Paavo Puttosesta (2a!) tuli 15.4.14 pelatussa turnauksessa Käpylän absoluuttinen mestari shakki-pelissä. Samoille pisteille ylsi 10g:n Abdi Asis, mutta keskinäisen ottelun tulos ratkaisi mestaruuden Paavolle. Kolmanneksi venyi 7lk Noa Hidama, joka ainoana pelaajana onnistui voittamaan mestarin.

Kilpailuun osallistui pelaajia 2, 3, 5, 7 ja 10 luokilta. Tasaisessa kilpailussa kaikki saivat onnistumisen kokemuksia ja  tuomareiden (Timo Akkanen, Kimmo Telenius) mukaan käyttäytyminen oli kautta linjan reilua, vastustajaa kunnioittavaa ja urheilijamaista. Lopussa tutkittiin osallistumistodistuksia ja syötiin ansaittua mässyä.

Tulokset kokonaisuudessaan voi lukea osoitteesta: http://chess-results.com/tnr131132.aspx?lan=18&art=4&turdet=YES&wi=821

Chess-Results.com: TULOKSET

Lue lisää kilpailusta myös Käpylän shakkikerhon blogista: http://www.kapysk.blogspot.fi/






Tulokset täydellisine vertaluineen ym. internetissä: http://chess-results.com/tnr131132.aspx?lan=18&art=4&turdet=YES&wi=821

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Kunniakirjoja piirustuskilpailussa

 
6b luokan oppilaat osallistuivat syksyllä opetusviraston järjestämään piirustuskilpailuun,
jossa oli tarkoitus suunnitella koristekuvio lahjamukiin. Työn sai tehdä yksin tai ryhmässä,
ja sen tuli käsitellä aihetta "Oppia elämää varten."

 
 
 
 
Valitsimme ehdotuksista kaksi kilpailuun lähetettäväksi. Valinta oli vaikea,
sillä kaikki mukisuunnitelmat olivat omalla tavallaan ihastuttavia, ja oppilaat
työstivät ideoitansa hienosti. Kilpailuun lähetettiin lopulta Saku Kerkkäsen ehdotus
sekä Veikko Leijalan ja Edvin Snellmanin yhteistyönä syntynyt suunnitelma.


 
 
Opetusviraston kansainvälisten asioiden päällikkö Hanna Björkman
saapui eilen koululle jakamaan kunniakirjat piirustuskilpailuun osallistuneille.
Tekijät saivat mukaansa myös penaalin ja luonnoskirjan tulevienkin ideoiden
taltiointia varten. Tilaisuudesta poissa ollut Edvin saa palkintonsa
myöhemmin rehtorilta.
 
 


Vielä kerran paljon onnea!
 

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Satakunta kivaa went to The Iltamat

Pinatan lyöminen 
Satakunta huoltajaa, opettajaa ja muuta koulussa työskentelevää vietti perjantai-illan ollenkaan puhumatta oppilaista taikka lapsista. Perinteisen tietokilpailun ohjelmana oli tänä vuonna espanja ja espanjankieliset maat. Ainoan afrikkalaisen espanjankielisen maan tietäminen nousi arvoon arvaamattomaan.

Tänä vuonna runsain osanotto oli kahdeksasluokkalaisten vanhemmilla, vaikka seiskat ja opettajatkin olivat runsain määrin paikalla. Hauskaa oli kuitenkin se, että kaikilta luokka-asteilta oli kun olikin eduatajia.

Illan teema näkyi myös illan tarjoilussa ja ohjelmassa.

Allekirjoittanutta ilahdutti se, että juhlimassa oli vanhempia, joiden vanhemmat ovat käyneet tätä koulua ja vanhempia, jotka ovat käyneet tätä koulua ja jotka ovat istuneet samojen opettajien tunneilla kuin heidän lapsensa istuvat nyt ja itseasiassa onhan rehtorimme ja avustajammekin Käpylän kansakoulun ja peruskoulu ja Hykkylän kasvatteja..

ville



tiistai 1. huhtikuuta 2014

Käpylän opettajat peruskoulusählyn MM-kisoissa

Käpylän opettajat peruskoulusählyn MM-kisoissa


Maaliskuun viimeisenä viikonloppuna me kahdeksan Käpylän peruskoulun opea ja villi korttimme Kaisa (joka opetti Käpylän nivelluokassa vielä tämän lukuvuoden alkupuolen) suuntasimme Mikkelin Anttolaan, jossa järjestettiin yhtenäisten peruskoulujen henkilökunnalle tarkoitetut sählyn MM-kisat. ”Oikeaan” salibandyyn verrattuna pelit olivat lyhyitä, ja erona oli myös se, että kentällä oli maalivahdin lisäksi vain neljä pelaajaa, joista vähintään kahden tuli olla naisia. Jostain syystä kaikki 15 mukaan päässyttä yhtenäistä peruskoulua olivat suomalaisia…


Joukkueemme vahvuuksia oli ehdottomasti maalivahtipeli. Vaikka varsinainen, monissa opettajat – oppilaat -peleissä kannuksensa hankkinut, maalivahtimme Marc sairastui lauantain aikana vatsatautiin eikä pystynyt sijoitusotteluita pelaamaan, saimme tilalle Juhanin, joka ei koskaan ollut sählymaalissa torjunut mutta suoriutui lätkätaustansa ja rennon asenteensa ansiosta loistavasti. Toisessa päässä pisteitä tehtailivat Esa ”oikea maila” S. ja J.-P, Pertun ja Kaisan säestäminä. Teijalla, Paulalla ja minullakin oli hetkemme, mutta keskityimme lähinnä puolustamiseen. Suurin heikkoutemme huippujoukkueisiin verrattuna oli yhteisen harjoittelun vähyys eli olemattomuus, jota yritimme peitellä (oppilaiden käyttöön turnauksen jälkeen tulevilla) uusilla hienoilla pelipaidoilla.

Turnauksen lohkojako ja ottelukaavio oli mielestämme laadittu siten, että järjestävien koulujen joukkueet pääsivät helposti mitalipeleihin. Meille tuli kovassa alkulohkossamme yksi voitto, yksi tasapeli ja yksi tappio, mutta maalieron takia putosimme lohkon kolmosiksi, pelaamaan sijoista 9 – 12. Voitimme sunnuntaina kummatkin sijoitusottelumme ja tulimme siis yhdeksänsiksi. Helsinkiläiskoulut eivät muutenkaan aivan loistaneet; mitalit menivät Savonlinnaan, Mikkeliin ja Lempäälään, toinen mikkeliläiskoulu oli neljäs.

Pelaaminen oli hauskaa, ja alusta asti hyvä yhteishenkemme vain vahvistui turnauksen edetessä. Vaikea on silti sanoa, mikä oli parasta: Anttolanhovin hulppeat design-rantahuvilat, joissa majoituimme, herkullinen luomu- ja lähiruoka, avantouinti kevätyössä tähtitaivaan alla vai yhdessäolo mahtavan porukan kanssa. Olen todella ylpeä joukkueestamme ja iloinen siitä, että koulussamme on näin monipuolisia, fiksuja, kannustavia ja hauskoja opettajia. Ensi vuonna voitaisiin lähteä isommallakin porukalla edustamaan Käpylää!

Satu Leskelä