tiistai 21. lokakuuta 2014

Suomenlahtivuosi 2014


Tänä vuonna vietetään Suomenlahti 2014 -vuotta. Koulustamme on käyty vierailulla merentutkimusalus Arandassa ja pulikoitu Suomenlinnassa, Hykkylän rukousaulaan tuotiin kahdeksi viikoksi pieni näyttely Suomenlahdesta. Näyttelyssä voi pelata kala- ja ravintoketjupeliä ja lukea miten Suomenlahtea tutkitaan ja miettiä miten siitä saisi puhtaamman.

http://www.gof2014.fi/fi/

4a luokka taas kävi tiistaina 14.10.  tutkimassa meren tilaa Harakan saarella.

Harakansaaressa oli kivaa. Minä näin meren rannassa linnun luita. En tiennyt minkä linnun ne luut oli. Sain haavilla hassun olion. Minä tutkin sitä mikroskoopilla. Se oli pelottava. Minä näin microskoopilla planktonin. Näin sen silmät.Se näytti läpinäkyvältä jonka sisällä oli sen suoli.
Ronja N



Matkustimme Harakansaareen lautalla. Mentiin haaveilemaan malluaisia ja muita vesieläimiä. Malluaiset ovat pieniä valkoisia ötököitä. Suomesta ei löydy fossiileja, koska jää on hionut kallioita.
Opimme että ei kannata mennä liukkaille kallioille. Eemeli liukastui kalliolla ja kastui. 
 



 
 
 
 
Makeasta ja suolaisesta vedestä löytyy eri ötököitä. Kävimme bunkkerissa jossa purettiin pommeja. Joskus siellä bunkkerissa oli räjähtänyt miina. Bunkkerin edessä oli ostoskärryt, koska joku taiteilija oli istunut nakuna niissä.
 


Kävimme katsomassa Itämeren kaloja akvaarioissa. Akvaarioissa oli eri elinympäristöt niin, että kaikki kalat viihtyvät. Esimerkiksi Hauet olivat omassa akvaariossa, etteivät ne söisi muita kaloja. Akvaarioissa oli paljon rakkolevää, joka on puhtaan veden merkki. Kampelat osaavat vaihtaa väriä jopa tunnissa. Haaveiltiin myös planktoneita planktonhaaveilla haaveilla.

Tutkittiin mikroskoopeilla eri eläimiä ja planktoneita, Ne ovat hyvin pieniä ja niitä ei näe paljaalla silmällä. Haavin pinta kuluu helposti, siksi pidetään aina haavi puoli ylöspäin.


Syötiin eväitä luontotalossa. Meillä oli puolituntia aikaa syödä. Eväiden syöminen oli parasta retkessä. Luontotalo toimii myös luontokouluna. Löydettiin paljon linnun sulkia joita käytettiin ennen kyninä. Löydettiin linnun pesä joka oli hylätty. Retki oli kiva.
Julius, Eemeli ja Kuisma

Retkellä kasvitieteellisessä puutarhassa Espanja-viikkojen hengessä



Moi! 
Oltiin meidän luokan kanssa retkellä kasvitieteellisessä puutarhassa. Siellä meidät jaettiin ryhmiin joissa oli kaksi seiskaluokkalaista ja kaksi kolmasluokkalaista joiden kanssa me tehtiin tehtäviä. 



Esimerkiksi meidän piti tunnistaa kasveja joidenka nimet piti kirjoittaa suomeksi koska ne oli kirjoitettu espanjaksi. Siellä oli eri kasvihuoneita mm. Savannihuone, Kuivan metsän huone, Sademetsähuone, Saintpaulia-huone,Aavikkohuone,Etelä-Afrikka-huone,Saarihuone,Välimerihuone ja viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä vaan parhaimpana Lummehuone. 



Lopuksi tehtiin piiri ja kaikki kertoivat mikä oli parasta retkellä. Retki oli tosi tosi tosi tosi tosi TOOSI KIVA!!! 

Kirjoittanut: Sara Nylund ja Kerttu Mantere

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Käpylän peruskoulusta YK-koulu

 




Yhdistyneet Kansakunnat eli YK on itsenäisten valtioiden vapaaehtoinen turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö.

YK:n peruskirja astui voimaan 24.10.1945. Tätä päivää, joka on ensi viikon perjantai, on vietetty kansainvälisenä YK:n päivänä vuodesta 1948 lähtien.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Palautetta viime kevään huoltajakyselystä



Viime keväänä 2014 oli koulun kotisivuilla auki koulun toiminnan palautekysely. Se oli koulun oma kysely, ei kaupungin organisoima kysely.


Kyselyn tuloksia on käsitelty tehtäessä toimintasuunnitelmaa tälle lukuvuodelle 2014 – 2015; aineiston käsittelijänä koulun johtoryhmä.




tiistai 14. lokakuuta 2014

3a koodiviikoilla

3A-luokka osallistui Kumpulan kampuksella järjestettäviin koodausviikkoihin. Ensimmäinen tehtävä oli jotain ihan muuta kuin koodaamista. Harjoittelimme yhteistyötaitoja, joita koodaamisessakin tarvitaan. Ryhmälle annettiin tehtäväksi 20 minuutissa saada vaahtokarkki mahdollisimman korkealle pöydän pinnasta. Apuvälineinä oli 20 spagettia ja metri lankaa sekä maalarinteippiä. Aluksi näytti siltä, että kaikilla tulee hurjan korkeat tornit, joiden kärjessä keikkuu vaahtokarkki. Ajan loppuessa kävi kuitenkin niin, että kaikkien rakennelmat sortuivat. Paras tulos taisi jäädä alle neljään senttiin ja ihan miinuksen puolellekin mentiin, kun vaahtokarkit roikkuivat pöydän reunan alapuolella. Tämän tehtävän jälkeen pääsimme käsiksi koodaamiseen. Ohjelmoimme käyttäen Scratch-ohjelmaa. Jokainen sai suunnitella itselleen pelin, jossa on takaa-ajaja sekä joku mitä yritetään saavuttaa. Hauskaa oli ja moni sanoi heti kokeilevansa kotonakin Scratchia.


Ohjelman löydät osoitteesta: http://scratch.mit.edu
Koulussamme on myös pelikerho, jossa tehdään pelejä Kodulla http://www.kodugamelab.com

tiistai 7. lokakuuta 2014

3c Tytyrin kaivosmuseossa 2.10.2014

Olimme lähdössä Tytyrin kaivosmuseoon.  Bussi haki meidät koulun pihasta. Käpylästä ajaa bussilla reilu tunti Tytyriin. Tytyrin kaivos on siis Lohjalla. Bussi matka tuntui pitkältä mutta ei meillä tylsääkään ollut. Katselimme maisemia bussin ikkunasta ja juttelimme vieruskaverimme kanssa. Kun saavuimme perille niin ei kun potat päähän ja matkaan. Sitten menimme kahtena ryhmänä  80 metrin syvyyteen  kaivokseen asti. Kaivoksessa oli viileää ja kosteaa. Siellä olisi ollut yhtä pimeää kuin laittaisit silmät kiinni, mutta siellä oli  onneksi valoja. En olisi uskaltanut olla siellä yksin jos valoja ei olisi ollut.

torstai 2. lokakuuta 2014

Ilmapiirikysely


Luokittainen ilmapiirikysely tästä. Kysely auki 20.10. asti. kyselyyn tästä >

Eläinten viikko

Ensi viikolla järjestetään Eläinten viikko!
Eläinten viikko järjestetään joka vuosi 4.-10.10. eläinten kunniaksi. Eläinten viikon ensimmäinen päivä 4.10. on Maailman eläinten päivä ja eläinten suojeluspyhimyksen Fransiskus Assisilaisen muistopäivä.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

KÄPYLÄN TYTTÖJEN FUTISJOUKKUE PELASI ROHKEASTI ISOMPIA VASTAAN RAVIKSELLA 30.9.



Käpylän 7-luokkalaisten tytöt kokosivat urhean joukkueen tyttöjen jalkapalloturnaukseen. Vastustajat olivat isompia ja kokeneempia, mutta Käpyläläiset eivät luovuttaneet tai antaneet tunnelman laskea. Käpylän Messiksi leimattu Kiia teki kaksi maalia ja Salli yhden. Molemmat toimivat ansiokkaasti joukkueen kapteeneina tovereitaan ohjaten. Koko joukkue kehittyi peli toisen perään ja viimeinen peli olikin jo todella lähellä voittoa. Ensi vuonna uudestaan, koska tällä innolla ja ilolla pääsemme vielä pitkälle!



5A-luokan TALOUSMETSÄN KIERTO-retki Luukissa Espoossa



Luokkamme oli metsäretkellä Luukin ulkoilualueella. Menimme tilausajobussilla, ja melua oli jonkun verran☻




Perillä meitä odotti Eeva-opas, joka kiersi kanssamme rastilta rastille.
Ensimmäisellä rastilla piti tunnistaa n. 19 asiasta yksi, jossa ei ole puuta. Tuotteina oli mm. hammastahnaa, kuulakärkikynä, nenäliinapaketti ja paita. Oikea vastaus oli Weetabiks! xD
Toisella rastilla meidän piti tunnistaa eri metsätyyppejä, esim. kuiva kangas, tuore kangas ja lehto.
KuvaKolmannella rastilla menimme Ellan kanssa kuivalle kankaalle, ja tunnistimme kasveja.
Sitten istutimme kuusentaimia,  jokainen omansa. Sieltä kiiruhdimme metsäkoneen luo, ja näimme kun puu kaatuu ja siitä tehdään tukkeja.