keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Käpylän peruskoulun luokat ja opettajat lukuvuonna 2015 - 2016

Tulevat eskarit kävivät tutustumassa kouluun, luokkatovereihinsa ja opettajiinsa Snellmanin päivänä. Samana päivänä myös ensi vuoden seiskat kävivät koululla tapaamassa tulevia luokkatovereitaan ja uusia luokanvalvojiaan.
 
Ensi lukuvuoden suunnitelmat ovat siis jo pitkällä.
 
Opetuslautakunta on päättänyt koulujen yhteisistä työajoista. Uutena asiana ensi vuonna on viikon syysloma kaikissa peruskouluissa. Koulu voi koulukohtaisesti päättää yhdestä koulupäivän muutoksesta. Käpylän peruskoulussa järjestetään yhdessä vanhempainyhdistyksen kanssa lauantaityöpäivä Kirmyjäiset syyskuussa 2015, ja vastaava vapaa on sitten helatorstain jälkeinen perjantai keväällä 2016.
 
Opettajajärjestelyt ovat niin pitkällä kuin mahdollista. Muutoksia voi tulla vielä kesän aikana, ja ne ovat aina inhimillisiä: elämäntilanteet muuttuvat ja siten myös työsuunnitelmat. Toistaiseksi tiedossa on kaksi perhevapaata ja molemmille näille opettajille on saatu sijaiset.
Yläkoulussa ovat ensi vuonna oppilaat, joita on vähiten Helsingissä, eli ikäluokat ovat pienimpiä.

Tässä alla todennäköiset luokkajärjestelyt lukuvuodeksi 2015 - 2016:
                     

Untamon rakennuksessa

1A                             Tanninen Mira (vak)

1B                             Ylönen Miia (vak)

1C                             Vakkilainen Virpi (vak)

1D                             Tuominen Leena (vak)                        

Untamon rakennuksessa

2A                             Rahunen Niina (vak)

2B                             Cerdá Emma (va)

2C                             Heinonen Marjo (vs)

2D                             Hentunen Jenni (vak)

Hykkylän rakennuksessa

1-2E                          Peteri Mari (vak)

3-4E                          Sigil Villero Alba(vak)

Untamon rakennuksessa

3A                             Tiensuu-Hirvonen Liisa (vak)

3B                             Lindahl Sanna (vak)

3C                             Hentilä Leena (vs)

Hykkylän rakennuksessa

4A                             Rämö Juhani (vak)                              

4B                             Hämäläinen Maini (vak)                      

4C                             Mihaljov Marja (vs)         

Väinölän rakennuksessa

5A                             Teittinen Ville (vak)                              

5B                             Vainio Marita (vak)                               

5C                             Typpi Tiina  (vak)            

5DE                          Korpinen Tuija (vak)                            

Väinölän rakennuksessa

6A                             Lindström Anne (ptuo)

6BE                          Lonka Aire (vak)

6CD                          Köykkä Johanna (vak)  ja Marttinen Inkeri (vak)

 

***

 

7A                             Anttila Jaana

7B                             Koronen Satu ja Varonen Perttu

7C                             Fuertes Rober

7D                             Vuori Toni

 

8A                             Tirkkonen Jari

8B                             Hypén-Pennanen Katri

8C                             Lönnberg Katri

8D                             Sundholm Anu

 

9A                             Karp Hilkka

9B                             Pekkala Maarit

9C                             Nieminen Marianne

9D                             Puutio Teija

 

lisäluokka                Kauhanen Heikki ja Leskelä Satu

ee-2H                       Taskinen Pia

3-5H                         Turunen Helena tai sijainen

5-7H                         Nurmento Päivi

8-9H                         Rautava Lahja

TOI1 + TOI2             Toijonen Karita ja Inkeroinen Marja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti