tiistai 28. huhtikuuta 2015

HUHTIKUUN KUULUMISIA


 

Huhtikuu on ollut monipuolisen oppimisen, oppimisen arvioinnin ja toiminnan aikaa koulussa.

Kuukausi alkoi vaalikeskustelujen merkeissä. Yläkoulun oppilaat kuuntelivat neljän eri puolueen ehdokkaiden kannanottoja ja puheenvuoroja. Sen jälkeen olivat koulussa järjestetyt vaalit, joista on juttua Käpysato-blogissa.

Kahdeksasluokkalaisten työelämään tutustuminen sujui hyvin. Viikko työpaikoissa toi kokemuksia todellisesta työelämästä. TET-viikon aikana järjestyi useita tapahtumia muiden luokka-asteiden oppilaille:

-       VerSo eli vertaissovittelijakoulutusta järjestyi luokkien 4, 5 ja 7 oppilaille ja usealle opettajalle. Tästä on lähtenyt erillinen viestitiedote koteihin.

-       Oppilaskunta järjesti keskusteluiltapäivän oppilaskunnan asioista ja arvioi toimintaa. Oppilaskunnan hallitus järjestää vuosittaiset vappujuhlat eri-ikäisille oppilaille vielä huhtikuun puolella vappuaattona.

-       Taksvärkkiin osallistuivat luokkien 5 – 7 oppilaat oman valintansa mukaan. Taksvärkkipäivän järjesti oppilaskunta.

Ysiluokkalaisilla on ollut todellinen arviointien suma. He ovat selviytyneet siitä loistavasti, olleet innostuneita ja tehneet tosissaan arviointeja. Opetushallituksen kokeita on järjestetty seuraavasi: suomi toisena kielenä oppilaiden arviointi kahtena päivänä ja matematiikan opetushallituksen arviointi yhden päivän aikana. Molempien testien kesto oli noin 5 tuntia, mikä vaatii jo aika paljon keskittymistä. Sen lisäksi 42 15-vuotiasta oppilasta osallistui PISA-testiin, jossa arvioidaan luonnontieteellisen ajattelun ja osaamisen taitoja. Koe suoritettiin tietoteknisesti, ja oli siten uraauurtaavaa kokeilua.

 

Edellisestä kouluterveystutkimuksesta on kaksi vuotta. Tänä vuonna sen toteutukseen osallistuivat koulumme 8. ja 9. luokkalaiset oppilaat sähköisesti. Tulokset sekä koulu- että kuntakohtaisesti tulevat syksyllä, jolloin niitä voidaan käsitellä sekä vanhempainilloissa että yhteenvetona koulun blogissa.

Kotien kanssa on yhdessä järjestetty ammattien aamupäivä ja opekioski. Ammattien aamupäivänä 10 vanhempaa kävi kertomassa koulupolustaan ja ammatistaan ysiluokkalaisille. Jokainen ysi sai tutustua näin kahteen eri ammattiin. Opekioskissa olivat paikalla lähes kaikki aineopettajat, joita kävi tapaamassa noin 30 vanhempaa. Kehitettävää kioskin järjestelyissä on, mutta palaute oli kannustavaa:


Opekioski oli loistava tapa tavata aineopettajia eli kiitokset järjestelyistä sekä myös kaikille paikalla olleille opettajille. Koska en ollut aiemmin nähnyt ko. opettajia, niin meille "ekakertalaisille" olisi helpotusta tuonut, jos opettajat olisi tunnistanut esim. "Neilikasta napinlävessä", lapsi oli onneksi kanssani ja hyvin "bongasi" omat opettajansa.”

”Opekioski oli hyödyllinen ja kiva keksintö. Kun opettajat saivat ikään kuin kasvot, koulu tuli piirun verran tutummaksi meille äideille ja isille. Jatkossa on helppo laittaa Wilman kautta viesti aineenopettajalle asiasta, joka askarruttaa mieltä.Monille vanhemmille ei myöskään ole luontevaa tuoda ajatuksiaan esille ison porukan edessä, vaikkapa vanhempainilloissa. Kioski antoi mukavan tilaisuuden kahdenkeskisiin keskusteluihin.”

 

”Tilaisuus sopi täydellisesti meidän perheelle, koska eräässä testissä on todettu tarvetta tarkempaan opiskelun suunnitteluun. Tässä auttaa, kun vanhemmat voivat tavata opettajia vapaamuotoisessa keskustelussa. Usein tuntuu, että informaatiota ei voi olla liikaa, siis koulun ja kodin välistä. Oppilaita on paljon, ja uskon, että opettajillekin on hyvä tavata oppilaan vanhempia ja tutustua taustajoukkoihin.”

Kulttuuritapahtumina ovat toteutuneet Kirjan ja ruusun päivä sekä Cantores Minoreksen vieraana olleen mallorcalaisen kuoron Escolania de Lluc Suomessa (lisätietoja kuorosta Cantores Minoreksen sivustolta) vierailu ja koulupäiviin osallistuminen. Vappuaattona on vielä vappujuhlat, vähän eri juhlat eri ikäisille.
 

Poistumisharjoitukset järjestyvät kaikissa rakennuksissa. Osassa harjoituksia on mukana palolaitos savukoneen kanssa.

Joten: aika toiminnallinen kuukausi. Loppukevään aikataulut tulevat pikaisesti koteihin tiedoksi. Sitten kohti kesää.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Nuorten urheilijoiden menestystä maailmalla!

Bakun European Games -kisoihin valitut Ellen Sirkka, Juho Junttila, Roosa Kanerva sekä koulumme oppilas Saija Paavola saavuttivat toissa viikonlopun aikana yhteensä yhdeksän mitalia ja useita henkilökohtaisia ennätyksiä Amsterdam Diving Cup 2015:ssa.

Maajoukkueen kuopus, Tiiroja edustava Saija Paavola, täytti kerroshyppyjen kisapäivänä 14 vuotta. Lahjaksi itselleen Saija tehtaili oman ennätyksensä ja nappasi itselleen hopeamitalin jääden kultamitalista vain pisteen verran. Parhaiten onnistui sarjan uusin ja vaikein hyppy, eteenpäin kolme ja puoli volttia kerien 10 metristä: tuomarit arvostivat hypyn jopa 7,5 pisteeseen asti. Saija saavutti NEM-rajan myös 1m laudalla ja tyttöjen 3m parihypyissä yhdessä Roosan kanssa.

Ellenin, Juhon, Roosan ja Saijan matka jatkui uuteen koitokseen seuraavana viikonloppuna Saksan Dresdeniin, jonne nuorten maajoukkue matkusti suoraan Amsterdamista. Dresdenin International Diving Youth Meet on nuorten MM-kisojen jälkeen suurin ja kovatasoisin nuorten uimahyppykilpailu maailmassa. Osallistujia oli tänä vuonna lähes 30 maasta, Euroopan huippumaiden lisäksi mm. Kanadasta, Japanista ja Australiasta asti.

Dresdenin kansainvälinen nuorten kilpailu alkoi suomalaisittain loistavasti kahdella finaalipaikalla. Päivän toisesta loistotuloksesta ja finaalipaikasta vastasi Saija Paavola B-tyttöjen 1 metrillä. Alkukilpailun 10. sija ja finaalipaikka saavutettiin upealla henkilökohtaisella ennätyksellä, joka jäi uupumaan SM-tulosluokkarajasta vain 1,25 pistettä. Saija jätti alkukilpailussa taakseen mm. molemmat britti- ja aussitytöt. Iso-Britannia ja Australia kuuluvat molemmat uimahyppyjen suurmaihin. Saija sijoittui finaalissa 12., kun vanhemmat tytöt paransivat vaikeammilla hypyillään aamun suorituksiaan. Voiton vei isäntämaan huippulahjakas Lena Hentschel, joka oli Saijan lisäksi finaalin ainoa vuonna 2001 syntynyt kilpailija. Onnea Saijalle ja koko nuorten maajoukkueelle!!!

torstai 23. huhtikuuta 2015

Kansallisbaletti vieraili koululla


Maanantaina 20.4. Hykkylän alasali muuttui tanssinäyttämöksi, jossa Kansallisbaletin kuusi ammattitanssijaa pitivät 7.-8.-luokkalaisille So You Think You Can Muuv? -työpajan. Tämä klassista balettia ja street-lajeja yhdistävä vauhdikas tuokio alkoi näyttävällä tanssiesityksellä, joka on Suomalaisen Balettiseurueen taiteellisen johtajan Ville Valkosen käsialaa ja esityksen musiikin on säveltänyt Petri Alanko. Tämän jälkeen oppilaat pääsivät itse harjoittelemaan, tekemään koreografioita ja lopuksi esiintymään inspiroivien tanssijoiden opastuksella.

Oppilaita kannustettiin jatkamaan tanssimuuvien harjoittelua. Omat taltioinnit voi jakaa muuv.fi -sivustolla ja voittaa palkintoja!

 Kiitos unohtumattomasta käynnistänne Kansallisbaletti!





Kirjan ja ruusun päivä 23.4. / El día del libro






Tänään on kirjan ja ruusun päivä. Hoy es el día del libro y de la rosa.

El día del libro se celebra el 23 de abril ya que es la fecha en la que murieron William Shakespeare y Miguel de Cervantes. Päivää juhlitaan huhtikuun 23. päivä, jolloin William Shakespeare ja Miguel de Cervantes kuolivat. En otros países de lengua hispana es conocido como el "día del idioma". Muissa espanjankielisissä maissa tämä päivä tunnetaan espanjan kielen päivänä.

Desde el año 1995 es una fiesta mundial aprobada por la UNESCO.  Vuodesta 1995 se on ollut Unescon suojeleman juhla. En el año 2008 se celebró en más de 100 (cien) países. Vuodesta 2008 päivää on juhlittu yli 100 maassa.

En España es tradicional que el hombre le regalé una rosa a la mujer o a su enamorada y la mujer le regale al hombre un libro. Espanjassa perinteisesti mies on antanut naiselle tai rakastetulleen lahjaksi ruusun ja vastalahjana mies on saanut kirjan.

Koulussamme juhlittiin päivää juhlalla, jossa esiintyivät koulumme kaksikielisessä opetuksessa käyvät oppilaat, varhennetun espanjan lukijat ja espanjan kielen kerholaiset. Luokissa askarreltiin ruusuja ja kirjoja. Teemana olivat kauniit sanat, palabras bonitas ja kauniit asiat, cosas bonitas.


keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

KiVa koulu tilannekartoituskysely 2015






Taas on aika tehdä KiVa Koulu tilannekartoituskysely. Kyselyyn pääset suoraan oheisesta linkistä:

KiVa Koulu tilannekartoitus

Tunnukset kyselyyn on lähetetty Wilman kautta sekä myös sähköpostitse opettajille.

Toimenpideohjelmasta voit lukea lisää täältä:

http://www.kivakoulu.fi/.





Kuva lähde:http://www.kivakoulu.fi/

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

#MunLiike - tiimi liikuttaa koko koulua


Koulussamme on meneillään nuorille suunnattu liikunnallinen tapahtuma, #MUNLIIKE. Tapahtuman tarkoituksena on saada oppilaat liikkumaan ja pitämään hauskaa yhdessä! Opettajatkin toivotaan tapahtumiin. Ohjelmaan sisältyy monipuolista liikuntaa ja erilaisia liikuntavälineitä. Pääosassa ovat frisbeet.

 
Helmikuusta lähtien kampanjaa ovat suunnitelleet ylä-asteen oppilaista koostuva #Munliike-tiimi. Olemmekin jo hieman aloitelleet ja antaneet pieniä maistiaisia liikunnallisilla välitunneilla.

Ohjelmaan kuuluu mm. Pallopelejä ja tanssia. Jokaiselle löytyy varmasti mieluisaa puuhaa!
 
Kampanjan ajankohta on 20.4-8.5, jossa kouluviikko täyttyy liikunnallisilla yllätyksillä. 
Jos kampanjan aikana esiintyy kysymyksiä, voitte esittää ne #Munliike-tiimiläisille (yllään punainen #Munliike-huivi).
 
Liikunnallisin terveisin: T. #Munliike-tiimi



 









keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Vertaissovittelu









Koulun arkipäivään kuuluu oppilaiden välisiä ristiriitoja ja kiusaamistilanteita, joita opettajat eivät aina pysty huomaamaan tai niihin kiireisen työpäivän aikana puuttumaan.

Vertaissovittelu tarjoaa opettajille oivan lisäkeinon helpottaa ristiriitojen ja kiusaamistilanteiden selvittämistä koulun arjessa.

Vertaissovittelu perustuu restoratiiviseen ajatteluun, jossa on kyse ihmissuhteiden ja tunteiden huomioonottavasta konfliktinhallinnasta. Restoratiivinen ajattelu korostaa yhteistyöhön perustuvaa myönteistä prosessia ja yhteisymmärrykseen perustuvaa lopputulosta.

Koulussamme on jo aiemmin ollut käytössä vertaissovittelumenetelmä koulutetuille yläluokkien oppilaille. 

Tänään järjestimme aiheesta jatkokoulutuksen uusille innokkaille vertaissovitteluoppilaille ja innostuneille verso-opeille yhdessä mahtavien kouluttajien kanssa.

Meillä oli tänään huippupäivä! Kiitos kaikille mukana olleille!


Tänään pidetyn jatkokoulutuksen myötä laajennamme toiminnan koskemaan jatkossa myös alaluokkien oppilaita. Halukkaat voivat lukea lisää Suomen sovittelufoorumin nettisivuilta:

http://www.ssf-ffm.com/vertaissovittelu/



Sieltä löytyy tietoa opettajille, oppilaille sekä huoltajille.


Kohti kohtaamisen kulttuuria!



Kuvan lähde:

http://www.ssf-ffm.com/vertaissovittelu/


maanantai 13. huhtikuuta 2015

YK-kilpailu

YK täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi YK-liitto järjestää kaikille Suomen yhdeksäsluokkalaisille tietokilpailun. Kilpailu on osa kouluille suunnattua YK ja maailman tila -kampanjaa.



















Koulumme mainetta puolusti kilpailussa ansiokkaasti valiojoukko; luokka 9C! Kilpailun ensimmäinen vaihe, jossa piti vastata verkossa monivalintakysymyksiin YK:n kestävän kehityksen teemoista ja vuosituhattavoitteista, on nyt päättynyt ja toiseen vaiheeseen, jossa pitää kirjoittaa esseekirjoitus, koulustamme jatkavat 

Valtteri, Aruto, Emma ja Yasmin. Paljon onnea kaikille ja mielettömästi onnea toiseen vaiheeseen!

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Vaalipaneeli ja nuorisovaalit Käpylän peruskoulussa

Vaalipaneeli 2015

Käpylän peruskoulun yläasteen 8-9 luokkalaisille järjestettiin ennen pääsiäislomaa vaalipaneeli. Vaalipaneeliin osallistui viisi eduskuntaan pyrkivää ehdokasta. Ehdokkaat olivat eri puolueista: Welat Nehri (SDP), Alviina Alametsä (Vihreät), Jarmo Keto (Perussuomalaiset), Teppo Säkkinen (Keskusta) ja Tiina Larsson (Kokoomus). Salissa oppilaat saivat kaikilta ehdokkailta vaalimainokset, joissa luki ehdokkaan äänestysnumero ja lyhyesti tietoa heistä. Mukana oli myös vähän suklaatakin, se oli hyvä keino saada oppilaat kiinnostumaan ehdokkaasta. Oppilaat veivät vaalimainoksia koteihin, joissa vanhemmat pääsivät luultavimmin tutustumaan niihin.  
Aluksi puolueiden edustajat esittäytyivät ja kertoivat itsestään ja puolueistaan. Ehdokkaille esitettiin oppilaiden keksimiä kysymyksiä. Taitava poliitikko on sellainen, joka osaa kertoa asiansa selkeästi, lyhyesti ja samalla vaikuttaa kyseiseen kohderyhmään ja sellaisia poliitikkoja oli mukana myös sinä keskiviikkonakin.
Tulevaisuudessa me yläasteikäisetkin tulemme äänestämään vaaleissa, joten tästä sai jo hyvin esimakua tulevaan. Kaikki oppilaat eivät alun perin tienneet paljoakaan kaikista puolueista, joten vaalipaneelissa oli hyvä vertailla ehdokkaitten erilaisia mielipiteitä. Useat ehdokkaista kertoivat hyvin perustellusti oman mielipiteensä, mikä saattoi muuttaa monen ennakkoluuloja kyseistä henkilöä tai puoluetta kohtaan. Ehdokkaat olisivat varmasti jaksaneet puhua tuntikausia, mutta heidän harmikseen aikaa oli vain rajallisesti. Yksi ensimmäisistä kysymyksistä koski ehdokkaiden keskiarvoja. Oli hauska kuulla heidän peruskoulun päättökeskiarvot ja muutamalta ehdokkaalta tuli siitä vitsiäkin. Vaalipaneelissa oli kiihkeän keskustelun lisäksi mukana myös huumoria, joten tylsää ei ollut. Oppilaiden kysymykset koskivat lähinnä ilmastonmuutosta, Natoon liittymistä, Venäjää, tasa-arvoista avioliittolakia, pakkoruotsia sekä maailman pelastamista. Nämä ja monet muutkin aiheet aiheuttivat paljon keskustelua ehdokkaiden välillä. Vaalipaneeli oli hauska tapa oppia uutta ja hieno kokemus.


Nuorisovaalien tulokset Käpylän peruskoulussa

Käpylän peruskoulussa järjestettiin tiistaina (7.4) nuorisovaalit luokka-asteilla 8-10. Suurimman äänisaaliin saivat puolueista Vihreät (53 ääntä) ja SDP (23 ääntä). Seuraavina tulivat Keskusta (12 ääntä) sekä Kokoomus ja Vasemmistoliitto (8 ääntä). Koulussamme järjestetty vaalipaneeli näkyi selvästi tuloksissa, sillä paneeliin osallistuneet Alviina Alametsä (vihr.) ja Welat Nehri (sd.) saivat eniten ääniä. Hylättyjä ääniä annettiin 10, joista suurin osa oli annettu vahingossa toisen vaalipiirin ehdokkaalle. Tässä vielä eniten äänien saaneiden lista.

Alviina Alametsä (Vihreät) 29
Welat Nehri (SDP) 14
Pekka Haavisto (Vihreät) 7
Outi Alanko-Kahiluoto (Vihreät) 6
Paavo Arhinmäki (Vasemmistoliitto) 5
Kaisa Hernberg (Vihreät) 5
Teppo Säkkinen (Keskusta) 4


Jos koulustamme olisi suhteellisella vaalitavalla valittu viisi kansanedustajaa, he olisivat Alviina Alametsä, Pekka Haavisto, Welat Nehri, Outi Alanko-Kahiluoto ja Kaisa Hernberg. Puolueen saama äänimäärä on siis vaaleissa ratkaisevan tärkeä.

torstai 2. huhtikuuta 2015

Nuoret urheilijat matkalla menestykseen


Suomen Olympiakomitea on 26.3. nimennyt neljä nuorta uimahyppääjää Suomen joukkueeseen ensi kesän Euroopan Kisoihin. Kisat järjestetään Bakussa Azerbaidžanissa 12.-28.6.

Suomen olympiajoukkueeseen valitut uimahyppääjät ovat Ellen Sirkka (Tiirat), Juho Junttila (Tiirat), Roosa Kanerva (Vantaa Diving) ja Saija Paavola (Tiirat). Kaikki kuuluvat nuorten maajoukkueeseen.

Ellen ja Juho ovat koulumme entisiä oppilaita ja opiskelevat jo Märskyssä. Roosa hakee Märskyyn kevään 2015 yhteishaussa. Käpylän peruskoulua käyvästä Saijasta, joka täyttää huhtikuussa vasta 14 vuotta, tulee yksi kisojen nuorimmista urheilijoista.

Saijan, Juhon ja Ellenin henkilökohtaisesta valmennuksesta vastaa uimahyppyjen nuorten olympiavalmentaja Satu Uusitalo.

Tsemppiä ja menestystä tuleviin koitoksiin!