maanantai 28. syyskuuta 2015

Poptiede vieraili koululla

Väinölässä oli maanantaina tiedeshow ja työpajoja. Poptiede on tiedeopetuksesta kiinnostuneiden yhteisö, jonka koulukiertueen osana saimme olla. Lisätietoja poptieteestä: http://poptiede.fi/

Ohessa pieni video ja kuvia päivän annista:
Ei näytä toimivan kännyssä. Varavideolinkki








tiistai 22. syyskuuta 2015



7-luokat ötökkäjahdissa


7-luokan biologian kurssi on vietetty Kumpulan metsässä. On kerätty kenttä- ja pohjakerroksen kasveja, puiden- ja pensaiden lehtiä, määritetty kasvupaikkatekijöitä ja metsätyyppejä, käyty sieniretkellä sekä naurettu, kiljuttu ja hilluttu.

Viimeisimpänä tehtävänä oppilailla oli ötökkäjahti. Aikaa metsän selkärangattomien metsästykseen oli noin puoli tuntia, jonka jälkeen selkärangattomat määritettiin määrityskaavion avulla. Kaikki ryhmät löysivät ainakin 4 erilaista lajia, parhaimmat jopa 20 erilaista ötökkää.

Kaatuneen puun ympäristö oli yllättäen loistava ötökkäapaja!
Selkärangattomat asuvat muun muassa maan alla.
"Tää on kivaa" -totesi eräs nimeltä mainitsematon 7A-luokan oppilas
"Me löydettiin ihan paras ötökkä!"
Saalis






















Saaliin määritys

perjantai 18. syyskuuta 2015

Ideointilaboratoriossa

Joukko fiksuja ja filmaattisia 8-D:läisiä osallistui 16.9. Nuorten Akatemian järjestämään Nuorten liikkumisympäristöt 2030 -ideointilaboratorioon.

He kuulivat asiantuntijoita HSL:ltä ja Ympäristöjärjestö Dodo:sta ja tämän pohjalta ideoivat Helsingin seudun mahdollisuuksia kestävien ja innostavien liikkumisratkaisujen luomiseksi.


Mahtavaa osallistumista ja vaikuttamista! Reissusta herui myös "Minä yhteiskunnan jäsenenä" -pisteitä.

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

3.lk Luti-ryhmä Arandalla

Koulumme 3.luokkien luonto- ja tiederyhmä vieraili torstaina 10.9. merentutkimusalus Arandalla. 










Matkalla Arandalle tutustuimme myös Havis Amandan patsaan luona olleeseen tilataideteokseen, joka oli tehty muoviroskista. Teoksella halutaan muistuttaa ihmisiä siitä, ettei maailman vesistöjä pilattaisi roskaamalla.






Merentutkimusalukseen tutustuttiin omatoimisesti kysymyspaperin avulla. Arandalla työskentelevät tutkijat vastailivat kysymyksiin, esittelivät aluksen tutkimuslaitteistoa ja -tuloksia ja kertoivat mielenkiintoisia asioita tutkimusmatkoistaan.















Arandalla tutkitaan esimerkiksi Itämeren kasvi- ja eläinplanktoneita, veden happipitoisuutta, suolaisuutta ja ph-arvoja sekä pohjaeläimiä ja kaloja. 

Tiesitkö, että Aranda on käynyt Antarktiksella asti?





torstai 10. syyskuuta 2015

Ulkoilupäivä



Sää suosi torstaista ulkoilupäivää. 
Seiskat menivät metsään tutkimaan sieniä, kasit lauttailivat
Suomenlinnaan, ysit ja kympit jäivät koululle 
leikittämään pienempiä ja kisaamaan keskenänsä. 
Kuhinaa oli niin Untamon pihassa ja 
Akseli Toivosen kentällä kuin raviksellakin.


Leikkikamat valmiina, ysit asemissa.

Pienimmät kiersivät kasin muotoista kilometrin lenkkiä Unicef-kävelyllä.
Tyyli vaihteli hulmuilevista helmoista pikajuoksumeininkiin
ja rullaavampaan menoon. Joku kiersi reittiä kahdeksatta kertaa.










Ysit ja kympit valvoivat risteyksissä, ohjasivat Untamon pihan leikkejä
ja erilaisia kisapisteitä urheilukentillä.
Heiltä sai myös kävelykierroksen päätteeksi tarran.




Välillä vähän levättiin, juotiin vettä ja leikittiin. 










Päivän päätteeksi ysit ja kympit kokoontuivat vielä 
Hykkylän pihaan ja lähipuistoon omiin kisoihinsa.


Tandemhyppynaru

Heitettiin istumatikkaa ja saapasta, koripalloa Fonzie-tyyliin ja lantteja saaviin. 
Seistiin tiiminä puuasennossa ja kieputeltiin joukkue hulavanteen läpi. 
Kannettiin hiekkatonkkia ja hypittiin narua. Keskityttiin ja tsempattiin.


Sosiaalisukset

Isommat oppilaat kantoivat vastuunsa päivän toimissa upeasti. 
Ilon ja luottamuksen säikeet pienten ja isompien välillä saattoi miltei nähdä, 
ja päivän päätyttyä oli paha sanoa, 
lämmittikö sydänalaa enemmän aurinko vai hyvä fiilis. 

Ysiluokkalaisen sanoja lainatakseni:
"Tällaista vois olla useamminkin."



Kirmyjäiset 26.9.

Koulumme perinteinen syystapahtuma Kirmyjäiset järjestetään taas lauantain 26.9. Ohjelmassa on erinäisiä luokkien ja luokkatoimikuntien pisteitä, opiskelua ja avoimia oppitunteja ja yhteistä oloa sekä hillitöntä iloa. Päivän aikana on tarjolla puffettia ja kahviota ja pieniä esityksiä ynnä muuta.

Tervetuloa











 Luokat 1 – 6
Kotiväki voi osallistua aamupäivällä luokkien työskentelyyn klo 9 – 10.30. Työpäivän pituuden ilmoittaa opettaja. Kaikki osallistuvat Los Salsanismon konserttiin puolen päivän aikaan.
Luokat 7 – 8
Luokilla 7 ja 8 on opetusta. Huoltaja voi tulla oppilaan puolesta kouluun opiskelemaan ko. päivänä, jos oppilaalla on vaikkapa harkat. Konsertin jälkeen luokat vielä kokoontuvat kotiväen kesken keskustelemaan opiskelusta. Koulupäivä päättyy viimeistään klo 13.30.
Luokat 9 ja lisäluokka (10-luokka) lähtevät kulttuurikäynnille.

Lisätietoja luokkien järjestelyistä luokanopettajalta / luokanvalvojilta.
Vanhempainyhdistys järjestää toimintaa koulun pihoilla ja osin sisätiloissa.
Järjestelyistä tiedottaa vy, lisätietojaerja.salo@kolumbus.fi
Tervetuloa koulupäivään!

maanantai 7. syyskuuta 2015

Vihreä luokkahuone



Parilla ensimmäisellä kouluviikolla valinnainen kuvis viihtyi Amerin puistossa. 
Ensin tutkittiin maisemaa ja sen yksityiskohtia. 
Ysit pakkasivat mukaansa vesivärit, kasit mustaa kartonkia ja liituja.




Eräs yseistä piilotti pihan penkkiin ilmestyneen rumat sanat.


 


























Ysien kanssa palasimme paikalle toistekin. 
Tällä kertaa sai tehdä ihan mitä ja miten halusi. 











Ja oppilaat tekivät. 






Lisää vesivärimaalauksia löytyy tuolta.