keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Nelosluokkalaiset Vanhankaupunginlahdella!


4C-luokka retkeili alkuviikosta Vanhankaupunginlahden ympäristössä. Retken tavoitteena oli nauttia mahtavasta säästä ja ulkoilusta sekä kuvata siinä ohessa tuttuja kasveja ja eläimiä. Todella paljon hienoja kuvia saimmekin otettua ja löysimme luonnosta monia muitakin asioita, joita aivan kaikkia ei saatu kameraan edes tallennettua. Osan verkkokalvoille ja korviin tallentui lisäksi ainakin merilokki, kalatiira, ruskosuohaukka, satakieli, haarapääsky sekä kanadanhanhi.

Jutun kuvituksena on muutamia retkeläisten ottamia mahtavia kuvia, joiden joukossa on joitain todella taiteellisiakin otoksia!

Kiitos kaikille retkeläisille ja erityiskiitos paikalla olleille innokkaille vanhemmille!


















maanantai 29. toukokuuta 2017

Suolla rämpimässä!



Koulumme 9. luokkalaisten kevätrutiineihin on jo vuosikausia kuulunut retki Keimolaan Vantaan Isosuon luonnonsuojelualueelle. Se on lähes luonnontilainen ja pääkaupunkiseudun toiseksi suurin suo. Suo on keidas- eli kohosuo.

Retkellä oli jälleen kerran alkuun ihmettelyä, kauhistelua ja kirkumista ja valitusta siitä, mihin oppilaita oikein viedään.  Lopulta saatiin kuten lähes aina ennenkin auringonpaistetta, naurua ja iloa ja vähän jopa kummastelua siitä, ettei suo niin paha paikka loppujen lopuksi ollutkaan! 

Vaikka vettä oli tänä vuonna suolla poikkeuksellisen vähän, onnistui jokunen oppilas kuitenkin kastelemaan kenkänsä ja sukkansa. Tämä koski eritoten niitä, jotka eivät olleet varoituksista huolimatta varustautuneet suoretkelle kumisaappailla vaan olivat lähteneet liikkeelle lenkkareissa tai tennareissa!

Suolla oli joidenkin mielestä jopa niin mukavaa, että he halusivat lähteä käymään suolla vielä samana päivänä uudelleen toisen luokan mukana!

 


 
 
 

Retkeilykerho tehnyt jo 67 retkeä

Koulumme 7.-9.-luokkalaisten retkeilykerho tekee  neljä retkeä vuodessa. Retken ideana on viettää viikonlopun verran luonnossa kaikkien helposti joukkoliikenteellä saavutettavissa olevalla paikalla. Kerhon tärkein ohjelma on itsessään luonnossa olo ja siellä itsensä pitäminen lämpimänä ja kylläisenä. Lisäksi toki leikitään, hassutellaan, kuljetaan pikku lenkki ja tehdään sitä mitä mieleen tulee. Toki kerho on myös koulua ja sillä on vakaviakin tavoitteita: kerhon perustajan sanoin: luontosuhteen voi saada vain olemalla luonnossa. Lisäksi yhdessä oleminen kasvattaa vastuuta itsestä ja toisesta.

Ansioituneet retkeilijät palkitaan 9.luokalla retkeilykerhon stipendillä. Usein on käynyt niin, että retkeily on tuntunut niin mukavalta, että koulustamme jo poislähteneet tulevat retkipaikalle tervehtimän ja auttamaan. Legendaarisin tällainen retkeilijä Janne Sarkkinen on osallistunut lähes kaikkiin retkiin peruskoulusta lähtönsä jälkeen ja tästä siis on aikaa jo 7 vuotta... Kerhon perustivat aikoinaan Kirsi Arino ja Jukka Talvitie. Kirsi retkeilee nykyään Vesalan peruskoulussa ja Jukka kääkättää vielä ja on osallistunut jo 65:een retkeen. Lisäksi apuna on aina ollut paikallisia partiolaisia Kuksista tai Käpytytöistä.

Viimeisin retkemme tehtiin Italia-teemalla Porkkalanniemelle helatorstaina. 37 oppilaan, Jannen ja viiden opettajan kera. Pienet tunnelmat retkestä oheisessa videossa ja lisäksi riistakameran ottamassa time-lapsessa retkipaikalta.




Riistakameran kuvaa samaiselta retkeltä







Ensi vuoden retket on taas alustavasti ajateltu, toki aina voi sattua ja tapahtua ja päivämäärät voivat vaihtua.

Kesäretki Kaunissaareen 25.-27.8.
Syysretki Nuuksioon 29.9.-1.10
Talviretki 16.3.-18.3.
Kesäretki Pokkalaan 26.-28.5.2018








keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Suunnittelu-, rakennusvirasto ja ympäristöministeriö vierailu Hykkylässä



Suunnittelu-, rakennusvirasto ja ympäristöministeriö vierailevat tänään, 24.5, vuonna 2012 valmistuneeseen Hykkylän rakennukseen.


6B:n oppilaat voitokkaita kirjoituskilpailussa







6B-luokan oppilaat Lukas Amer, Pihla Elomaa, Vappu Haapanen, Hermanni Hietalahti ja Vuokko Rautio palkittiin Asessori Torsti Koskisen kirjoituskilpailussa alakoululaisten sarjassa.  He saivat rahapalkinnon, kirjan ja kunniakirjan.


Lukas kirjoitti aiheesta "Harrastus, josta en luovu", Pihla "Elämäni surullisin päivä", Vappu "Kotikaupunkini Helsinki". Hermannin aiheena oli "Elämäni onnellisin päivä" ja Vuokko kirjoitti kirjeen tärkeälle ihmiselle. Onnittelemme kaikki taitavia kirjoittajia.


Valokuvassa ei ole Hermannia, jonka piti lähteä jalkapallopeliin heti palkinnonjaon jälkeen.

tiistai 23. toukokuuta 2017

Ystävyyskoulussamme Viipurin kymnaasissa


13 oppilaan ryhmä Käpylän peruskoulun 6-8-luokkalaisia vieraili ystävyyskoulussamme Viipurin kymnaasissa 3.-5.5.2017, teemana Suomi 100 ja Viipuri. Ohjelmaa oli runsaasti: kolme museota, kaksi katedraalia, kävelykierroksia, Alvar Aallon suunnittelema kirjasto, Viikinkikylä...



Ryhmäkuva Viipurin Lenin-museon pihalta. Museossa näimme iki ihanan vanhan filmin Viipurista Suomen aikana ja kokeilimme oikeita mustekyniä.


Viikinkikylässä vedimme yhtä köyttä, heitimme kirvestä, ammuimme jouskalla ja herkuttelimme piknikillä. Yhden päivän vietimme Pietarissa. Siellä kävimme muun muassa Vesimuseossa ja Kristuksen ylösnousemuksen katedraalissa ("Kirkko veren päällä") . Onneksi aikaa jäi ostoskeskukseenkin 😊



Paluumatkalla osaa jo vähän väsytti.




maanantai 22. toukokuuta 2017

Aamutoiminnan pilotointi - tiedote


Hyvät huoltajat

Aamutoiminnan pilotointi käynnistyy tarvittaessa elokuussa 1.-2. luokkalaisille ja 1.-4.lk erityisen tuen oppilaille.

Toimintaan ilmoittautumisesta tulee elokuussa ennen koulun alkua yksityiskohtainen WILMA ohjeistus. Vielä ei tarvitse ilmoittautua, koska lukujärjestykset ensi lukuvuoden osalta vielä puuttuvat.

Terveisin Leena Palve-Kaunisto

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Lasten lintuviikko ja osaa ulkona- päivä 18.5.




Kuluneella viikolla vietettiin lasten lintuviikkoa. 2a ja 2b luokat lähtivät Vanhankaupunginkoskelle ja Pornaistenniemen lintutornille bongaamaan lintuja.
Ja koska päivä oli myös osaa ulkona -päivä, niin tarkoituksena oli tunnistaa mahdollisimman monta eri lintulajia, tutkia pesimisen merkkejä ja tehdä niistä muistiinpanoja. 






Ajankohta retkellemme oli loistava. Saimme seurata kuinka sinisorsa ja sepelkyyhky hautoivat muniaan ja rastaat sekä tiaiset kantoivat pesämateriaalia ja ruokaa pesäänsä. Piilokojulla pääsimme seuraamaan joutsenia ja västäräkki oli tehnyt pesänsä juuri piilokojun katonnurkkaan.


Pääskystä ei tainnut kukaan bongata, joten retkestämme on kesään vielä vähäsen.
Työ lintujen parissa jatkui luokassa vielä perjantaina lintuja piirrellen.






 

lauantai 13. toukokuuta 2017

Terveisiä Kevätnäyttelystä!




Mukava joukko väkeä saapui koululle tiistai-iltana tutkimaan 
kouluvuoden kuluessa aikaan saatua, tapaamaan tuttuja
 ja nauttimaan nyyttäreiden antimista Kevätnäyttelyssä. 

Kutosten Keskiaikailmiön linnoja

Saimme mukaan myös maalauksia Koskelan nelosilta.

Esillä oli töitä ja projekteja yli ainerajojen ja ilmiöiden,
ja ripustuksen pikkuhiljaa valmistuessa käytävillä kajahteli 
monenlaisia kommentteja jo ennen avajaisia:

"Apua tossa on mun työ!"
"Ou mai gaad siis mä en osannut kakkosella mitään!"
"Mäkin haluun tehdä tollasen!"
"Onko joku oppilas tehnyt tän? Ai ite?"


"Hei tossa on mun talo! Mä oon kuuluisa!"
 
 


Vaikka sää ulkona oli hyytävä ja arvaamaton, lämpeni tunnelma sisällä 
talossa kotiväen, opettajien ja oppilaiden jalkautuessa kiertämään koulua.

Käsityötunneilla huovutetut otukset herättivät ihastusta.







Kaunein roska -näyttelystä jokunen roska jopa katosi illan aikana. 
Päätimme ajatella, että saivat uuden elämän jonkun toisen aarteena.






                        Kaunis kiitos VY:lle yhteistyöstä, näyttelyvieraille illan elävöittämisestä, 
koulun aikuisille yhteen hiileen puhaltamisesta ja erityisesti oppilaille,
joita ilman olisimme tyytyneet ihailemaan ikkunanäkymiä ja pohtimaan,
tuleeko taivaalta vettä, räntää, lunta vaiko kenties pelkkää hyhmää.

Kuvat: Teittinen ja Nieminen




3B tutkimassa vesistöjen elämää

Tänään 3B luokka lähti tutkimaan vesistöjen elämää. Taivaskallion lammella vietetyn iltapäivän parasta antia olivat vesiliskojen tutkiminen ...