perjantai 7. syyskuuta 2018

Oppimissäpinät tiistaina 4.9




Viime tiistaina vietettiin koulullamme oppimissäpinöitä. Tarkoitus oli tutustua uuden oppimisen saloihin monesta eri näkökulmasta ja monen eri oppiaineen kautta.




Paikalla oli jonkun verran vanhempia ja monia omaa oppimistaan innolla esitteleviä oppilaita.



Illan aikana saimme tutustua muun muassa siihen, kuinka ympäristöoppia ja espanjaa äidinkielenä opiskellaan ryhmissä Refugio löytöeläintarhassa, miten matematiikkaa opiskellaan toiminnallisesti ja kuinka tehdään sähköisiä portfolioita Google Classroomiin.




Videolla 3-4 E luokan Sofia Järvinen kertoo, kuinka heidän luokassaan käytetään ryhmätöissä erilaisia rooleja.
 







Saimme myös maistiaisia kuraattorin ja psykologin työstä, hienoja näytteitä kuviksen portfolioista ja pihalla oli mahdollisuus liikuttaa itseään Liikkuvan koulun tahtiin.



 


Saimme myös maistiaisia koulun kasvitarhan antimista ja näimme, mitä on uudenlainen käsityön opetus ja mitä kummaa voidaan tehdä Ville-oppimisanalytiikka-alustalla tai Bee-Bot roboteilla. 




Videolla 2D:n Elviira kertoo, kuinka Bee-Bot lattiarobotti oikein ohjelmoidaan liikkumaan lattiaa pitkin.

Kiitos kaikille paikalla olleille vanhemmille ja opettajille sekä erityiskiitos kouluamme hienosti esitelleille oppilaille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti