keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Vaskiksen kulttuuritunti yseille perjantaina 9.11.

Viime perjantaina iso joukko Vaskivuoren lukion opiskelijoita ohjaajineen matkusti Myyrmäestä Käpylään esittelemään taitojaan musiikin, tanssin ja teatterin saralla. He pitivät koulumme ysiluokkalaisille kulttuuritunnin ja kertoivat opiskelusta musiikki- ja ilmaisupainotteisessa lukiossa.

Lavalla nähtiin kaksi erilaista kuoroa, rock-bändi, näytelmäkatkelma, tanssiesitys ja jousikvartetti. Yhteensä esiintyjiä oli noin 40. 9E:n oppilaiden mielestä parasta oli monipuolisuus ja tanssiesitys ja näytelmä ja bändi!

Yleisö käyttäytyi mallikkaasti ja antoi ansaitut raikuvat aplodit upeille esityksille. Tällaisia tapahtumia saa tulla lisää!

9E ja Satu Leskelä

perjantai 9. marraskuuta 2018

Meidän koulu ja Hyvä Me!


Koulussamme luotiin kahden vuoden aikana hienot Hyvä Me-huoneentaulut. Pitkän prosessin lopputulos oli upea mutta vielä hienompi oli matka sinne. Tauluprosessi oli meidän kaikkien yhteinen ja prosessiin pääsivät osallistumaan monet koulussamme työskentelevät lapset ja aikuiset. Taulut ovat oman koulumme lisäksi herättäneet suurta kiinnostusta koulumme ulkopuolella ja niiden graafisen ilmeen on suunnitellut graafinen suunnittelija Aino Soukko.  


Tauluja on 10 erilaista ja ne ovat nyt esillä koulurakennuksissamme.
Taulujen avulla on tarkoitus vahvistaa koulun henkeä ja tuoda hyvää positiivista fiilistä koulun toimintaan.






Tauluilla muistutetaan kaikille koulussa työskenteleville hyvistä tavoista ja arvostavasta vuorovaikutuksesta sekä toisten ihmisten kohtaamisesta.
 

Käpylän peruskoulu on meidän kaikkien yhteinen koulu.



Sinä, minä ja me!




keskiviikko 7. marraskuuta 2018

KOULUN LOPPUVUODEN AIKATAULUJA

Kouluvuotta on mennyt noin kolmannes ja kaksi kolmannesta on jäljellä. Oppimista on tapahtunut valtavasti: suurin osa ekaluokkalaisista osaa jo lukea, viimeisetkin aivan pian. Uusina Käpylän peruskoulussa aloittaneet oppijat ovat nyt omassa koulussa niin isoina kuin pieninä oppijoina. Ja peruskoulun viimeistä vuottaan koulussa opiskelevat ysit tähyävät seuraavaa askelta oppimisen polulla kohti toisen asteen opintoja.


Käpylän peruskoulun toimintasuunnitelmassa on monta kohtaa, joissa toteutetaan Helsingin kaupungin KASKOn linjauksia. Tärkeimmät ovat digitaalisen oppimisen edistäminen, koulun ulkopuolella tapahtuva oppiminen ja syrjäytymisen ehkäisy. Digitaalisen oppimisen tueksi koulumme on tänä syksynä saanut tietokoneita niin, että jokaisella yläkoululaisella on mahdollista saada henkilökohtainen tietokone oppimisen tueksi. Laitteita on käytössä luokilla 4 - 6 noin joka toiselle oppilaalle. Pienimmät oppilaat käyttävät tietokoneluokkia ja Untamossa on helppokäyttöisiä tabletteja lukemisen ja matematiikan harjoittelun tueksi. Oppimista koulun ulkopuolella on useilla ryhmillä ollut viikoittain.  Syrjäytymisen ehkäisyn tueksi on henkilökuntamme täydentynyt toisella kuraattorilla ja psykologilla sekä yleisopetuksen avustajilla.


Koulumme on mukana KASKOn hankkeessa Oppikirjaton koulu vuosina 2016 - 2019. Hankkeen tarkoituksena on luoda tapoja, joissa oppiminen voi tapahtua monin eri tavoin. Esimerkiksi kaksikielisten oppilaiden materiaaleja opettajat ovat luoneet verkkoon, ja oppilaiden oppiminen on edennyt hyvinkin yksilöllisesti oppilaan taitojen ja motivaation mukaan. Mukaan hankkeeseen lähtivät muutamat luokanopettajat valmistaen kahden lukuvuoden aineistot toiminnalliseen matematiikan opetukseen alkuopetuksessa sekä englannin opettajia tuottaen digitaalista oppimisaineistoa kielten opetukseen. Osana hanketta ovat olleet mukana yhteiskuntaopin opinnot niin 4. kuin 9. vuosiluokalla. Hankkeen etenemistä seurataan keskitetysti. Opetussuunnitelman mukainen oppimisen eteneminen on osa seurantaa.


Näin marras-joulukuussa on paljon oppimistapahtumia, joihin koditkin voivat osallistua. Marraskuun 1. päivänä vietettiin meksikolaista Kuolleitten päivää Meksikon suurlähettilään avatessa Kuolleitten päivän alttarin. Perjantai-aamuna 2.11. kutosten kotiväet kokoontuivat aamupuuroille kuulemaan aineopetukseen siirtymisen prosessista. Kuluvalla viikolla on Helsinki Education Week, jonne on kutsuttu erityisesti 2. ja 3. -luokkalaisten kotiväkiä, teemana kielten opiskelu Helsingissä. Maanantaina 12.11.tulevat Jokerit koulukiertueelle ja torstaina 15.11. VY järjestää Valon aamun Untamon pihassa.


Tiistaina 20.11. kokoontuvat tulevien koululaisten vanhemmat Luonnontiedelukion auditorioon klo 18 kuulemaan ekalle luokalle hakeutumiseen liittyviä asioita. Ilta on yhteinen Koskelan ala-asteen ja Yhtenäiskoulun kanssa. Heti keskiviikkona 21.11. klo 18. järjestyy Yhteishakuilta ysien ja kymppien kotiväelle Stadin ammattiopistossa Sturenkadulla. Sekin on alueellinen yhteisilta. Marraskuun viimeisenä perjantaina kotiväkiä kutsutaan  aamupuuroille klo 8 - 9 Hykkylän ruokalaan. Samassa tilaisuudessa esitellään valinnaisaineita seiskaluokkalaisten kotiväelle.


Marraskuussa kasit pääsevät Taidetestaajien matkalle Lahden Sinfoniaorkesterin konserttiin, kutoset viettävät Keskiaikakinkereitä ja neloset on kutsuttu pormestarin itsenäisyyspäiväjuhliin.


Joulukuussa on monet juhlat. Kouluväen kesken juhlistamme Suomen 101-vuotista taivalta keskiviikkona itsenäisyyspäivän aattona. Lucian päivänä 13.12. VY tarjoaa Ammattien aamun yseille ja koulussa tutustutaan Lucia-perinteeseen. Viimeisellä viikolla järjestyvät lukukauden päättäjäiset ja koulun lukukausi päättyy perjantaina 21.12.2018.


Valoisaa marraskautta toivottaen rehtori