perjantai 15. syyskuuta 2017

Foro Juvenil de Patrimonio Mundial

Osallistuimme heinäkuussa Espanjassa viikon kestävälle nuortenfoorumille (Foro Juvenil de Patrimonio Mundial), jonka teemana oli maailman kulttuuriperintö. Viikon järjesti Espanjan kulttuuri- , koulutus- ja urheiluministeriö. Viikon tarkoituksena oli tutustuttaa oppilaat kulttuuriperinnön moninaisuuteen ja tärkeyteen.

Foorumi järjestettiin jo yhdeksättä kertaa ja siihen osallistui opettajia ja oppilaita ympäri maailman sekä kaikista Espanjan maakunnista. Tutustuimme erilaisiin paikkoihin ja asioihin, jotka kuuluvat UNESCOn maailmaperintökohteisiin Espanjassa.

Osa kohteista oli rakennuksia, kuten Yuson luostari ja Burgosin katedraali. Kulttuuriperintöä on kuitenkin monenlaista ja niinpä tutustuimme myös muun muassa teatteriin, välimerelliseen ruokaan, paimenten elämäntapaan ja ihmisten esihistoriaan.

Erilaisissa työpajoissa opimme, kuinka ihmiset entisaikaan kopioivat kirjoitusta ja kuvia, kuinka tuhansia vuosia sitten metsästettiin ja tehtiin tulta ja kuinka esimerkiksi holvikaari rakennetaan.

Iltaisin saimme kuunnella oppilaiden esitelmiä kotimaistaan ja -kaupungeistaan ja näin meille tuli tutuksi, paitsi espanjalaisten, niin myös muidenkin kansojen kulttuuriperintö.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukuvuosi alkaa torstaina 13.8

Tervetuloa kouluun! Koulut alkavat tämänhetkisen tiedon mukaan ensi viikon torstaina 13.8.2020 lähiopetuksena kaikille koulumme oppilaille. ...