torstai 31. toukokuuta 2012

Öinen linturetki Vanhankaupunginlahdella

Yläkoulun linturetkeläiset vaelsivat 15 km läpi keskiviikon ja torstain välisen yön Vanhankaupunginlahden lintutorneja kiertäen. Keskiyön tienoilla rempseä joukko bongasi esimerkiksi lepakoita. Saimme myös kuunneltua niiden ääniä ultraäänidetektorin avulla: selvästikin siippoja ja pohjanlepakoita. Satakieli lauloi läpi yön. Aamulla kuoroon yhtyi mm. sirittäjä, ruokokerttunen, pajulintu ja talitiainen. Auringonnousua seurasimme Herttoniemen kallioilla noin puoli viideltä. Aamuauringossa katseemme osui kyhmyjoutseneen, nokikanaan, silkkiuikkuun ja saukkoon! Muistakaapa ensi kerralla lämpimämpi varustus sekä kuumaa juotavaa runsaiden eväiden seuraksi.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Sählypelin tulokset


Perinteisen oppilaat vastaan opettajat sählypelin voitti tänä vuonna opettajien joukkue. Vastustajat olivat kovia, mutta peli päättyi opettajien hyväksi 13-7.

maanantai 28. toukokuuta 2012

8.D töyhtöhyypän luontokoulussa

Tapasimme Väinölän pihalla ja kävimme hakemassa palmian vaatimattomat eväät sen jälkeen suuntasimme 56 bussipysäkkiä ja siitä Gardeniaan.  Gardeniassa vastassa oli luontokouluopettaja, Katja. Opettelimme tunnistamaan lintuja äänen ja ulkonäön perusteella luontokoululuokassa. Haimme kiikarit ja tarvittavat muut välineet ja sen jälkeen lähdimme avaraan luontoon lintuja bongailemaan …

Eläimellistä menoa Porkkalanniemellä

Koulun retkeilykerho suuntasi perjantaina Porkkalanniemelle.Terrorisoimme joukkoliikennettä noin 40 ihmisen voimin ja yhtä monen rinkan kanssa. Helpotukseksi poistuimme bussista jo Pasilassa, josta vaihdoimme junaan Kirkkonummelle asti. Siitä vaihdoimme porkkalan bussiin ja saimme kestää ajoa mutkaisella ja epätasaisella tiellä 30°c:een  kyydissä 30 minuuttia.Porkkalan kallionkoloista valittiin sopivia telttapaikkoja, erilaiset grilliherkut katosivat nälkäisiin suihin. Illan iloksi riehuttiin Matiaksen johdolla.Sää oli loistava, vaikka ensimmäisenä yönä satoikin hieman. Asia ei vaikuttanut haittaavan ainkaan opettajia, jotka olivat jo ennen kukonlaulua uimassa. Retkiruokaa oli itse pyydetyistä hauesta opettajien suklaabanaaneihin. Lauantaina etsittiin hämäräperäisesti sijoitettuja rasteja ja kiipeilykalliolla pääsi koittamaan ketteryyttään ja korkean paikan sietoaan. Reissun aikana päästiin myös kokeilemaan aidan ylittämistä ja yksityisalueen läpi kävelemistä ja valtavan 20 cm pituisen kyykäärmeen kiertämistä. Punkkien irroittelusta tuli arkipäivää. Onneksi jädet ja munkit paikallisessa virvoittivat nääntyneet kulkijat.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Kanda - Valko-Venäjä

Kävimme katsomassa koulun kanssa MM-jääkiekkoa.  Peli oli Kanada-Belarus (Valko-venäjä)Kanada voitti ottelun 5-1. Kanadasta maaleja teki esim Ryan Gezlaf  ja  Corey Perry . Tunnelma oli ihan hyvä. Aaltojakin tuli tehtyä. Koulustamme ottelua oli katsomassa noin 150 oppilasta.Ottelu oli aika fyysinen.  Pelikieltoja tuli ottelussa kolme. Pientä tappelun poikasta nähtiin myös. Areena näytti pienemmältä kuin telkkarissa ja pelaajatkin olivat yllättävän isoja. Kotimatka kävellen sujui erittäin hyvin!

Olli ja Endrit 5B

maanantai 14. toukokuuta 2012

Maanmuokkaus käynnissä

Haravan varressa luontoluokka 5a 
Taimet istutettiin jo maaliskuussa. (juttu siitä)

Toukokuussa kouukasvitarhalla kävi hevonen ja aura kääntämässä maan. Kuluneella viikolla sitten sadat reippaat kädet ovat muokanneet maata niin, että  mullasta tulee pientä murua, joka valuu ihanasti sormien välistä. Ensi viikolla on sitten aika kylvön ja istutuksen.

Mururakenteesta tarkemmin oheisessa pdf-tiedostossa



perjantai 11. toukokuuta 2012

Opettaja-asiat ja kielivalinnat selviävät vähitellen


Käpylän peruskoulun ensi vuoden opettajatilanne alkaa vähitellen selkiytyä. Ensi lukuvuosi näyttää sikäli harvinaiselta, että tosi moni vakinainen viranhaltija hoitaa omaa virkaansa. Toistaiseksi kaksi luokanopettajaa on perhevapaalla, ja heidän osaltaan sijaistehtävät ovat auki kaupungin avoimissa työpaikoissa.

Opettajien valintaprosessi on kaupungissa yhtenäinen. Koulut voivat esittää uusia virkoja avattaviksi, kun opettaja eläköityy tai oppilasmäärä lisääntyy. Tämä tapahtuu yleensä marraskuussa. Avoimista viroista tiedotetaan kaupungin muiden koulujen henkilöstölle. Toisen koulun vakinainen viranhaltija voi hakea virkasiirtoa kaupungin sisällä toiseen kouluun. Kun virka julistetaan avoimeen hakuun, sen täyttää johtokunta. Virat ovat kuntakohtaisia, vaikka jonkin koulun johtokunta on viranhaltijan aikanaan ottanut virkaan. Koulussa ei voi olla enempää virkoja, mitä laskennallisesti koulun oppilasmäärän mukaan kouluun voi sijoittua.

Perhe- tai muiden virkavapaiden sijaisuudet sekä mahdolliset määräaikaisesti avoimet virat voidaan laittaa avoimeen hakuun yleensä toukokuun aikana.

Koulun sisäisten suomi-espanja -opetusjärjestelyjen vuoksi nykyistä luokkaa 1a ei ensi vuonna ole, vaan luokan yhdeksän oppilasta sijoittuvat nykyisiin luokkiin 1b ja 1c. Kolmosluokkien oppilasjaoista tiedotetaan koteihin mahdollisimman pian. Koskelan ala-asteelta uusiksi Käpylän peruskoulun oppilaiksi siirtyy 13 oppilasta. Nykyisestä luokasta 4b ja Koskelan ala-asteelta tulevista oppilaista muodostetaan luokka 5bc, jolla on kaksi vastuuopettajaa ja sekä osassa aineita aineenopetusta (historia, fysiikka-kemia, kuvataide).

Lukuvuoden 2012 - 2013 tilanne näyttää yleisopetuksen luokkien osalta tältä:
1a Mira Tanninen, vak. Käpylän pk opettaja
1b Paula Sippola, vak. Käpylän pk opettaja
1c Sini Ahonala, vak. Käpylän pk opettaja
1k Sanna Lindahlin sijaisuus, perhevapaa
2b Leena Tuominen, vak. Käpylän pk opettaja
2c Virpi Vakkilainen, vak. toisen koulun opettaja
2k Liisa Tiensuu-Hirvonen, vak. Käpylän pk opettaja
1-2e Mari Peteri, vak. Käpylän pk opettaja
3a Aino Lipposen sijaisuus, perhevapaa
3b vak. Käpylän pk opettaja / ensi vuoden tilanne vielä avoin
3c Niina Rahunen, vak. Käpylän pk opettaja
4a Paula Ismail, vak. Käpylän pk opettaja
4b Virve Vakiala, vak. Käpylän pk opettaja
5a Maini Hämäläinen, vak. Käpylän pk opettaja
5bc Katja Kiviniemi, m.a. Käpylän pk opettaja ja Hannele Voutilainen, vak. Käpylän pk opettaja
6a Ville Teittinen, vak. Käpylän pk opettaja
6b Juhani Rämö, vak. Käpylän pk opettaja
6c Aire Lonka, vak. Käpylän pk opettaja

Yläkoulun osalta vaihtuvuus on tosi pientä. Uutena opettajana kouluumme sijoittuu Maarit Pekkala (mafyke) lakkautettavasta Ala-Malmin peruskoulusta. Hän oli paikalla uusien seiskojen tutustumisiltapäivässä.
Kun vielä avoinna oleviin tehtäviin löytyy sopiva hakija, tiedottaa virka-apulaisrehtori siitä oppilaiden koteihin.
Neljännellä luokalla vapaaehtoisena kielenä alkaa ruotsi.

Urbaani koulukasvitarha

Käpylän peruskoulussa koulutettiin puutarhasta innostuneita opettajia ja lastentarhaopettajia urbaanin koulukasvitarhan saloihin. Päivän antina oli innostusta, intoa, ideointia ja vinkkejä, siihen miten puutarhaopetusta voidaan hyödyntää pedagogisesti eri ikäryhmillä eskari-ikäisistä aina lukioikäisiin asti.

Tapahtumassa otettiin myös virallisesti käyttöön Opetusviraston ja Pakilan työkeskuksen yhdessä ideoima ja toteuttama kierrätysmateriaaleista valmistettu liikuteltava kasvilaatikko. Kaikki osallistujat saivat mukaansa istutuslaatikon sekä siemeniä oman puutarhaopetuksensa pohjaksi.

Koulutus toteutettiin yhdessä Lasten ja nuorten puutarhayhdistyksen kanssa.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Viipuri


Ja tänäkin vuonna toteutui perinteinen kevätvaihto Viipurin kymnaasin kanssa. Kyseinen kouluhan toimii samassa kiinteistössä, jossa meidän koulumme Hykkylä toimi ennen sotia.


Helsinkiläiset Viipurissa
Viipurin linna (wikipedia)

Menimme Viipuriin Allegro-junalla. Olimme perillä noin 13:30 Suomen aikaa. Tapasimme hostit ja menimme Viipurin linnaan, jonka jälkeen menimme tutustumaan kouluun, jossa myös ruokailimme.
 Vähän ruokailun jälkeen lähdimme hostien kotiin. Seuraavana päivänä pääsimme tutustumaan oppitunteihin. Kävimme matikan, enkun, ja kuviksen tunneilla, jonka jälkeen menimme pellavakauppaan, josta lähdimme Alvar Aallon suunnittelemaan kirjastoon. Sen jälkeen lähdimme kauppahalliin josta ostin puoli kiloa toffeeta, (HUOM! Vain sadalla ruplalla!!!) Pian sen jälkeen lähdimme keilaamaan, josta lähdimme hostien kotiin.
 Viimeisenä päivänä kävimme taas muutamilla oppitunneilla, jotka olivat Biologia, Tekninen käsityö ja Tekstiili. Sen jälkeen lähdimme kauppahallin taas, jonka jälkeen lähdimme juna-asemalle. Siellä oli ihan kivaa.

Sonja & Eikka 5A


Linnanmäki (wikipedia)
Viipurilaiset Helsingissä.

Viipurilaiset saapuivat kouluun noin puolikahdeltatoista. Söimme heidän kanssaan koulun ruokalassa. Sen jälkeen lähdimme bussilla keskustaan. Kävimme Kiasmassa, ja tulimme metrolla takaisin, koska Viipurissa ei metroa ole. Koululta lähdimme kotiin noin neljältä. Menimme Eikan ja hänen hostinsa kanssa pelaamaan jalkapalloa Akseli Toivosen kentälle. Torstaina menimme kouluun klo. 8.15. Lähdimme espanjan tunnilta kotiin klo. 14.20. Söimme ja lähdimme viideltä Sea-Lifeen ja Linnanmäelle. Tulimme kotiin Vähän yhdeksän jälkeen. Perjantaina menime kouluun klo. 9.05. Koulu alkoi muusiikilla. Söimme Vähän ennen kahtatoista, minkä jälkeen lähdimme Flamingoon. Tulimme kotiin kuuden jälkeen. Menimme taas Eikan ja hänen hostinsa kanssa pelaamaan jalkapalloa. Viipurilaiset lähtivät lauantaina yhdeltätoista.

Eino 5A

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Futiskultaa koulun joukkueelle

Käpylän peruskoulun 7-luokkalaiset pojat voittivat Helsingin koulujen jalkapalloturnauksen. Viime vuotinen hopeasija vaihtui hienosto Kaupungin mestaruuteen.  Mestaruus oli ensimmäinen laatuaan koulun historiassa. Loppuottelussa kaatui Herttoniemen yhteiskoulu lukemin 3-1. Joukkueessa pelasivat seuraavat pojat.

Kalle Salmi, Fatlum Feka, Samuel Lindgren, Tuukka Ala-Vaikko, Otto Ahonius, Sami Toikkanen, Robert Tarkkanen, Bjar Namo, Abdiaziz Dirbil, Leevi Terrihauta, Ridwan Hassan ja Kalle Lindström