keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Joulujuhlan stream

Koulun joulujuhlat to 20.12. ja pe 21.12 klo 8.30 ja 10.30
Näkyvät juhlan aikana oheisessa osoitteessa.

http://ustream.tv/channel/23560480

Musiikin opiskelua

Saimme musiikintunnilla mahdollisuuden tutustua Pohjoismaisten musiikkien päiviin.Tapasimme kitaristi Petri Kummelan, joka soitti meille kitarallaan sävellyksiä, jotka kuvasivat erilaisia pieniä eläimiä ja niiden elämää. Esimerkiksi saimme kuulla millaista oli ravun elämä järvessä. Hän oli tilannut sävellykset säveltäjä ystäviltään eri puolilta maailmaa.

Seuraavaksi menimme puhelimilla nettisivulle, jonka avulla pystyimme luomaan erilaisia ääniä. Nettisivun oli suunnitellut ja toteuttanut Ruotsista kotoisin oleva säveltäjä Anders Lind, joka kertoi meille, että sen ideana oli antaa nuorille mahdollisuus tutustua orkesterimusiikkiin. Nettisivulla soitettiin eri instrumentteja, joiden soittojärjestys näkyi valkokankaalla. Tällä logiikalla meidät jaettiin ryhmiin, joiden piti soittaa tiettyä säveltäjän kehittämiä ääniä, ja näin esitimme sävellyksen Voyage One Suomen kantaesityksenä. Petri Kummela ja Anders Lind olivat erittäin tyytyväisiä luokkamme keskittymiskykyyn ja yhteistoimintaa. Tunti oli mielenkiintoinen ja opettavainen ja toivomme jatkossa samanlaista.

keskiviikko 5. joulukuuta 2018






Itsenäisyyspäivän juhla 

Tänään Käpylän peruskoulu juhli Suomen 101-vuotissyntymäpäiviä.
Juhlan järjestivät 8. ja 4. luokkalaiset,  ja juhlan teema oli tänä vuonna metsä. 
Juhlan aloitti perinteinen lippukulkue. Tämän jälkeen tuli rehtorin puhe, 
jossa Sirpa Kopsa kertoi metsäaiheisten sananlaskujen alkuperät ja tarkoitukset. 

Oppilaskunnan ysiluokkalaisista Hertta, Heta, Alma ja Leevi
kättelivät vieraat ja huolehtivat osin juhlan musiikillisesta annista

 Sitten nähtiin hienot nelosten tanssit ja kuultiin kasien ja nelosten yhteislaulu
 Aleksis kiven Orava. Oppilaat olivat harjottelleet nälkämaan laulun (Kainuun laulu),
 joka laulettiin yhteislauluna, ja jonka jälkeen nähtiin kasien tekemän metsä videon. 

Lopuksi laulettiin Maamme-laulu ja lippukulkue lopetti juhlat. 

 Hyvää itsenäisyyspäivää toivottaa Käpylän peruskoulu!  

Teksti: Martta ja Ronja N. 8D