keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Yläkoulun tanssiaistunnelmia Hykkylästä





Tanssiaisten ideasta kuulin vaan eka Linnealta jo joskus alkusyksystä, 
en oikein edes muista milloin. Olin jo alussa ihan innoissani ja halusin 
mukaan järjestämään tanssiaisia.






Järjestelytiimi koostui #munliike porukan tyypeistä ja meitä oli reilusti yli kymmenen.
Järjestämässä oli myös Team Technincin väkeä. (Iso kiitos Team Technicille.) 








Koristeisiin ja suunnitteluun käytimme paljon aikaa ja tulos oli kyllä kaiken ajan arvoista.
Juhlasalista tuli ihan superhieno kaikkien valojen ja sydänkoristeiden avulla!
Tunnelma tanssiaisissa oli erittäin hyvä ja päädyimme järjestäjien kanssa siihen, 
että oli vain hyvä, että ketään ei pakotettu tulemaan, sillä se olisi vain latistanut tunnelman.




Tanssiaiset järjestettiin juuri ennen hiihtolomaa 16.2.


Tanssiaiset onnistuivat ja sujuivat paremmin mitä odotin. 
Itse tanssiaikaa olisi voinut olla kyllä enemmän. 
Ensi vuonna todellakin uudestaan!
Kiitos kaikille järjestäjille hyvästä työstä!!

Taru, 8C

lauantai 18. helmikuuta 2017

Uuden oppimisen ilta







Koulullamme vietettiin keskiviikkona uudenlaista oppimisen iltaa. Illan aluksi saimme katsoa yläluokkalaisten tekemiä oppimisvideoita muun muassa työkirjattomasta englannin opiskelusta. Paikalla oli myös seiskaluokkalainen Leevi kertomassa espanjan opiskelusta ja videoiden tekemisestä. Sen jälkeen pienemmät oppilaat esittelivät omia hienoja töitään ja opettivat vanhempia kolmessa eri pisteessä.

Ensimmäisellä rastilla kakkosluokkalaiset Otto, Akseli, Venla, Lilja ja Usva johdattelivat vanhempia toiminnallisen matematiikan maailmaan.




Toisessa pisteessä kuudesluokkalaiset Enni, Elvira ja Aida esittelivät vanhemmille omia upeita portfolioitaan. Esillä oli niin paperisia portfolioita kuin aivan uusia sähköisiä ePortfolioitakin. 




Kolmannessa pisteessä neljäsluokkalaiset Lumia, Aliisa ja Tiiti näyttivät vanhemmille, miten yhteiskuntaoppia voi opiskella ilman oppikirjoja. 

Lasten kommentteja illasta:


"Tosi kivaa oli."

"Oli hauska esitellä matikkaa vanhemmille ja nähdä niiden ilmeet."

"Oli kiva, kun sai näyttää kaikkia välineitä."

"Aluksi jännitti tosi paljon, mutta lopulta oli ihan kivaa."


Aikuisetkin vaikuttivat olevan innolla mukana oppimassa ja seuraamassa erityisesti lasten pitämiä opetustuokioita.


Opimme myös, ettei ole helppoa lukea sanaa digitalisaatio ja samaan aikaan laskea yhteen lukuja 47 ja 35. Opimme myös, miksi taukojumppa on tärkeää oppimisessa ja mitä tarkoittavat kummat kirjainlyhenteet L1, L2 ja L3.!

Ilta oli oikein onnistunut ja seuraava vastaavanlainen oppimisilta järjestetään jo reilun kuukauden päästä 

21. 3. 2017

Kiitos kaikille mukanaolleille ja erityiskiitos kaikille oppilaille ja kunniamaininta Leeville esitysassistenttinä toimimisesta! 



perjantai 17. helmikuuta 2017

Luontevasti luonnossa


Koskelan ja Käpylän nelosluokkalaisten valinnaisryhmä: Luontevasti luonnossa valloitti Taivaskallion korkeimmat huiput torstaina 16.2.

Keliolosuhteet olivat haastavat mutta onneksi mehu ja piparit palkitsivat väsyneet seikkailijat!

Luti -ryhmä metsäretkellä






4. luokkien luonto- ja tiederyhmä kävi tutkimassa lähimetsää aivan lähietäisyydeltä. Suurennuslasin avulla moni tavallinen asia näyttikin aivan uudenlaiselta!

Tarkkaan tutkittiin ja kuvattiin niin puunrunkojen reiät ja kolot, lehtien ilmaraot ja paleltumat, torvijäkälät, jäniksen papanat kuin ketun jäljetkin.

Mukaan saatiin myös punaiset posket ja hyvä mieli!

 
 


torstai 16. helmikuuta 2017

Ystävänpäivä Käpylän peruskoulussa


Koulussamme vietettiin tiistaina 14.2 ystävänpäivää. Päivän aikana sai halutessaan pukeutua punaiseen tai vaaleanpunaiseen asuun tai laittaa päällensä jonkin asusteen, jossa oli noita kahta edellämainittua väriä.

Ohjelmassa oli myös jättisydämen tekoa. Jokainen koulun oppilas sai kirjoittaa oman terveisensä omalle ystävälleen ja niistä kaikista pikkusydämistä muodostettiin Väinölän uuden
 oppimistilan seinälle valtava jättisydän.

Samassa tilassa oli mahdollisuus ehdottaa uudelle oppimistilalle nimeä. Tila saa uuden nimen heti hiihtoloman jälkeen, kun kaikki nimiehdotukset on käyty läpi. Voittaneen nimiehdotuksen tekijä tai tekijät palkitaan ystävänpäiväaiheisesti. Lisäksi koulussamme askarreltiin tietenkin ystävänpäiväkortteja ja viikko huipentuu tänään torstaina järjestettäviin yläkoulun tanssiaisiin!