torstai 24. toukokuuta 2018

Retki

Kävimme Sanomatalolla katsomassa eri paikkoja. Siellä oli myös lasihissit. Sen jälkeen kävimme Musiikkitalossa. Saimme kuunnella ilmaiseksi yhden kappaleen. Jonka oli soittaneet poliisit. Sen jälkeen menimme Töölönlahden leikkipuistoon syömään eväitä. Ja sitten menimme Talvipuutarhaan katsomaan kasveja. Sitten menimme kouluun.




Tekijä: Sisu.L 3.C
RETKI


Sanomatalolla me flossattiin hisseissä. Hisseissä oli lasiseinät, joista näki alas. Siellä käytiin myös HS lasten uutiset huoneessa.



Töölönlahdella käytiin katsomassa sorsia ja kiipeilemässä talvipuutarhassa syötiin eväät.

Paavo 3C

Retki

Retkellä oli tosi kivaa. Jäi paljon muistoja kolmasluokasta. Menimme musiikkitalolle ja siellä oli poliisien  konsertti. Ja oli kivaa kun menimme Töölönlahdelle ja söimme eväitä. Ja me kävelimme Talvipuutarhaan siellä söimme taas eväitä. Ja kävimme Sanomatalolla. Ja pääsimme Lasten uutisten kuvausstudioon.


Rosa 3C


SANOMATALO

JA
    
TALVIPUUTARHA

23.5.2018 kävimme Sanomatalossa ja Talvipuutarhassa. Talvipuutarhassa katselimme kaloja ja kaktuksia.
Sanomatalossa kävimme valokuvaus-studiolla ja Lasten uutisten kuvaus-studiolla kävimme myös lehden pääkonttorissa ja hissiajelulla se muuten oli harvinaisen hauskaa.

Olimme luokkalaisemme isän opastamana Sanomatalossa.
Menimme myös vessaan mutta näimme Poliisisoittokunnan konsertin.


 


Alva Pulkkinen 3C

tiistai 22. toukokuuta 2018

Suojuoksua ja vähän muutakin



Tänään pidettiin jälleen koulumme 9. luokkien perinteiset suoretket. Aamu alkoi valkohäntäkauriin bongaamisella metsätiellä ja jatkui siitä kiljahdusten sävyttämänä itse suolle. Kiljaisut johtuivat usein siitä, että joku oli saanut vettä kenkäänsä tai koko kenkä oli uponnut suohon.

Saimme märkien kenkien lisäksi jälleen muitakin mukavia elämyksiä :). Ainakin koettiin hämähäkin verkkoja naamalla, hyttysen pistoja otsalla ja porottavan kuuma aurinko Vantaan Isosuolla.

Opekin näki ensi kerran, kun joku oli suolla kylpytossut jalassa. Kyllä, juuri nämä!





Yksi kyykin nähtiin. Tosin siitä ei saatu kuvaa. Mutta komea rantahämähäkki sen sijaan vangittiin kameran linssiin.

Yksi kännykkäkin putosi ja hukkui hetkeksi suojuoksun tiimellyksessä mutta sekin onneksi löydettiin, jee!



Suolta selvittiin jälleen kerran poiskin, joten ensi vuonna mennään tietty uudestaan!




tiistai 8. toukokuuta 2018

Koko koulun siivouspäivä

Tänään siistimme koulumme ympäristöä ja samalla myös lähiympäristöä koko koulun voimin. 
Ja kyllä kannatti! 
Saaliiksi saatiin yli 20 jätesäkillisen lisäksi myös mm. polkupyörän runko, auton akku, sorkkarauta, kaapin runko, matkalaukku ja imuri.
Auringon lämmön lisäksi kaikki siistijät palkittiin myös mehulla ja keksillä. 


Roskien keruun yhteydessä oli myös kaksi kilpailua eli etsimme painavinta ja pisintä roskaa. Painavimman roskan titteli meni auton akulle (15,8 kg) ja löytäjät ovat 4B-luokalta. Pisin roska taas oli n. 5,15 m pitkä sähköjohto, jonka poimivat mukaansa 5B-luokan oppilaat.

Pidetään yhdessä huolta ympäristöstä!

torstai 3. toukokuuta 2018

KiVa-koulukysely 2018



KiVa Koulu® -ohjelmaan kuuluvat tilannekartoituskyselyt ovat jälleen ajankohtaisia.

Kyselyvastauksista koostetaan palaute, joka kertoo koulun henkilökunnalle koulun kiusaamistilanteesta, oppilaiden näkemyksen mm. koulun ilmapiiristä sekä opettajien ja vanhempien suhtautumisesta kiusaamiseen. Koulu voi hyödyntää palautetta oman kiusaamisen vastaisen työnsä arvioinnissa ja suunnittelussa.

KiVa-koulu tilannekartoitus 2018