torstai 26. tammikuuta 2012

World design capital

Koulumme osallistuu omalta osaltaan maailman design pääkaupunki -hankkeeseen. Vuosi näkyy koulussamme poikkitaiteellisesti niin tunneilla, kasvitarhalla kuin espanjan hankkeissakin. Tapahtumalla on oma bloginsa, johon kuvisope Marianne on jo laittanut nähtävää 8.luokkalaisten TATA-kurssilta ja 4b:n lautasrytmeistä.
http://www.madeinkapyla.blogspot.com/

tiistai 24. tammikuuta 2012

PILKAHDUS TULEVAA

Kiitos kaikille tiedotustilaisuuksiin aktiivisesti osallistuneille! On mukava kertoa koulun toiminnasta ja järjestelyistä, kun kuulijakuntana on asiasta innostuneita kuulijoita. Lauantaityöpäivä 14. tammikuuta tuntui sopivalta tavalta tavata kutsuvieraita: eskareita ja heidän kotiväkeään, koskelalaisia nelosia ja heidän kotiväkeään sekä kutosten ja seiskojen läheisiä. Näyttää siltä, että remontista huolimatta tai sen vuoksi, kouluumme on paljon halukkaita uusia oppilaita.

Mukavan näkökulman peruskorjattuun koulurakennuksen puolikkaaseen saa varhain aamulla tai hämärän jo saapuessa illalla. Valot palavat turvallisuuden vuoksi Hykkylän länsipäädyssä, ja näky on mukava: kerrosten värit näkyvät selvästi ja tuntuvat tutuilta, turvallisilta. Samat värit toistuvat koulun lähialueiden taloissa, Olympiakylässä ja Kisakylässä. Koulu on osa ympäristöään.

Kevät on seuraavan vuoden suunnittelun aikaa.Parhaillaan kuudesluokkalaiset tekevät yläkouluvalintatoiveitaan ja seitsemäsluokkalaiset pohtivat valinnaisaineitaan. Joku hakee luonto- ja tiedeluokalle, toinen pohtii urheiluvalmennusta. Ykköset ilmoittautuvat koulussa helmikuun 1. ensimmäinen päivä, jotkut ovat ilmoittaneet lapsensa jo Wilma-ohjelman kautta kouluun.

Kolmas koulun työjärjestysjakso alkoi juuri, siis lukuvuosi puolivälissä. Ysien osalta kiristetään tahtia ja useat heistä käyvät tutustumassa mahdolliseen seuraavan opiskelupaikkaan. Tiedossa on ainakin yksi valtakunnallinen arviointi, matematiikka viikolla 16. Koulumme oppilaat ovat saaneet keskimääräistä parempia tuloksia näissä opetushallituksen mittauksissa. Joka kerta kyseessä on kuitenkin ainutlaatuinen hetki, ja yksilön osallistuminen kokeeseen. Kotiväen kannustus ja säännöllinen koulunkäynti ovat tärkeitä opiskelun tukia.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Tervetuloa kevätlukukaudelle

Limukorkeista tehty maapallo
Tervetuloa kevätlukukaudelle

Maanantaina 9.1 koulu alkoi työjärjestyksen mukaan. Lauantaina 14.1. koulullamme on avoimet ovet. Meille tulee vieraita alueen päiväkodeista, Koskelan ala-asteelta ja muista kouluista. Tästä tarkempi tieto luokanvalvojilta ja opettajilta. Jakso 3 alkaa 16.1. maanantaina. Jakson työjärjestykset ovat nähtävillä wilmassa taikka täällä. Huomioikaa kuitenkin, että luokanopetuksessa merkityt tunnit voivat erota todellisista. Kuluvalla viikolla koululla on myöskin planetaario, jossa isommat oppilaat opettavat nuorempiaan tähtitieteen saloihin.

maanantai 2. tammikuuta 2012

HYKKYLÄN RAKENNUKSEN 1. VAIHE VALMISTUMASSA

Hyvää vuoden 2012 alkua Käpysadon lukijat!
Käpylän peruskoulun rakennus Mäkelänkatu 93, nk. Hykkylän rakennus on ollut 1,5 vuotta remontissa. Kyseessä on ollut rperuskorjauksen ensimmäinen vaihe. Peruskorjauksen toiseen vaiheeseen päästään nykyisen aikataulun mukaan talviloman aikaan, viikolla 8.
Peruskorjauksessa 1955 valmistunut rakennus korjataan matalaenergiaiseksi, rakennukseen asennetaan koneellinen ilmastointi ja kaikki sisäpinnat korjataan sekä rakennuksesta tulee mahdollisimman esteetön. Hanke on ollut suuri ja vaativa.
Alkuperäisen aikataulun mukaisesti hankkeen olisi pitänyt jo valmistua. Urakoitsijan vaihtuminen kesken peruskorjauksen varmistaa suunnitellun lopputuloksen, mutta valmistuminen pitkittyi vuodella. Ensi vuonna 2013 pitäisi koko Hykkylän rakennuksen olla valmis.
Tämän ensimmäisen vaiheen aikana on peruskorjattu pystysuunnassa puoli koulua, koulun länsipää, jossa tulevat sijaitsemaan mm. biologian ja maantiedon luokat, fysiikan ja kemian laboratoriot, kotitalousluokat sekä täysin uusitut liikuntatilat. Jokaisessa kerroksessa on oma konehuone ilmastointilaitteille.
Kakkosvaiheen aikana korjataan mm. koulun oppilasravintola sekä itäpäädyn luokkatilat. Kakkosvaiheeseen siirrytään talvilomaviikon aikana. Ruokailu pyritään järjestämään mahdollisimman vähin muutoksin Väinölänkatu 7, Väinölän rakennuksen entisissä oppilasravintoloissa, joissa ykkösvaiheen aikana ovat toimineet koulun kotitalousluokat.
Kahdeksasluokkalaiset oppilaat vastasivat osana opetusviraston hankkeita opetushallituksen kouluviihtyvyyskyselyyn. Hämmästyttävää oli, että heidän vastauksissaan koulun toimiminen väliaikaistiloissa ei näkynyt oikeastaan lainkaan. Oppilaat viihtyvät koulussa paremmin kuin samanikäiset keskimäärin. Ja totta on, koulun muut rakennuksen ja niiden tilat ovat koko ajan käytössä, ja palvelevat hyvin opetuksen tarpeita. Henkilökunnan tilat Hykkylän rakennuksessa ovat olleet tosi niukat, kakkosvaiheen aikana tämä puute korjaantuu uusien tilojen myötä.
Peruskorjauksesta huolimatta opetus järjestyy opetussuunnitelman mukaisesti. Oppilaat ovat jo ensimmäisessä vaiheessa osallistuneet ja voivat nytkin osallistua omalta osaltaan muuttoon. Uskonpa, että monia meitä koulussa työskenteleviä jännittää, miltä uusi puoli tulee näyttämään!