torstai 30. toukokuuta 2013

Opettajat vs oppilaat

Keskiviikkona elvytettiin 6.luokan opillaiden ja opettajien välisten pesäpallo-otteluiden perinne. Oppilailla oli hyvä tsemppi ja yritys sekä hienoja yksilösuorituksia. Opettajien eläimellisviidakollinen joukkue kuitenkin saavutti murskavoiton juoksuin 3-10. Hienoista otteista kentällä mainittakoon Milja, Abdi ja ottelun paras kotiuttaja rehtorimme Jukka Tolvanen.

Torstaina 5-10 luokkalaisia marssi 3,5 km Ruskeasuon Arena Centeriin kannustamaan oppilaiden joukkuetta vihdoin perinteisen sählymatsin voittoon. Seitsemäsluokkalaisten tahto voittaa oli hurja, mutta hyökkäilyjen kiihkossa puolustus unohtui täysin ja erän päättyessä peli oli opettajille jo 6-0.
Kahdeksasluokkalaisten joukkue aloitti hurjan takaa-ajon, joka kuitenkin päättyi tasatuloksiin 1-1. Yhdeksäsluokkalaisten kanssa peli oli sitten kaikkein kiivainta ja taistelun tiimellyksessä Kuisma sai mailasta kasvoihinsa ja joutui poistumaan paikattavaksi. Tiukka viimeinen erä päättyi opettajien tappioksi 1-2. Koko ottelu päättyi siten  8-3. Takaisintulomatkalla tulevien seiskojen jälkipeli oli kiivasta. Opettajien päänmenoksi juonittiin, jotta vihdoin saataisiin ansaittu voitto. Ottelun pelaajaksi
olisi kyllä voinut valita 8.lk:n Magnuksen, joka ylsi uskomattomiin urotöihin maalilla. Opettajien joukkueessa ensi vuonna 5b:tä opettava Kaisa toi hurjasti lisäenergiaa joukkueelle entisten tähtien lisäksi. 

tiistai 28. toukokuuta 2013

Retkeilykerho Porkkalassa 24.5.-26.5.2013

Koulumme retkeilykerho teki perinteisen kevätretken Porkkalaan. Mukana oli taas kerran kymmeniä nykyisiä sekä pieni joukko entisiä oppilaitamme. Isommat järjestivät pienemmille kaikenlaisia leikkejä ja ilmakin oli meille varsin suosiollinen. Aurinko paistoi täydeltä terältä varsinkin lauantaina. Viikonloppuretkiemme lauantain ohjelmaan kuuluu aina muutaman tunnin patikointi. Tällä kertaa se sisälsi suunnistusta ja rasteihin kuului myös kinkkisiä päättelytehtäviä. Illalla letunpaiston ja nuotion loimutessa suunnistajat palkittiin. Jokaiselle löytyi sopivasti tekemistä luonnossa selviytymisen lisäksi: uimista, geokätköilyä, kotiinkantoa, Baskervillen koiraa, ongintaa, melontaa, puiden pilkkomista ja ennen kaikkea rentoa, mukavaa yhdessäoloa. Seuraava retkemme suuntautuu Kaunissaareen 23.8.-25.8, tervetuloa mukaan!

5A –luokan yökoulu

Luokkamme järjesti 21.5.-22.5. yökoulun. Tulimme klo 18.00 takaisin koululle ja sieltä suuntasimme kasvitarhalle. Siellä me söimme ja leikimme leikkimielisiä kilpailuja ym. Kun
saavuimme jälleen koululle, meillä oli ohjattua ohjelmaa. Oli hauskaa juoksennella pitkin tyhjän koulun käytäviä, kun kukaan ei ollut valittamassa. Kun ohjelma päättyi, meillä oli vapaa-aikaa, jonka jälkeen katsoimme elokuvaa. Lopuksi vain kolme oli jäänyt katsomaan sitä.

Menimme nukkumaan. Tai oikeastaan melkein kukaan ei nukkunut, vaikka piti. Luokkamme hamsteri Jarppiina pääsi mukaan Väinölän saliin, jossa nukuimme. Tietysti se sitten melusi yöllä juoksupyöräänsä kolistellen. Siitä syystä koko pyörä otettiin pois sen häkistä. Suurin osa luokkalaisistamme nukkui vain noin 3-5 tuntia. Aamulla söimme koulun aamupalan, jonka jälkeen
meillä oli musiikkia. Tosin yli puolella oli kurkku kipeä tai aamukäheä, jonka takia laulu ei sujunut oikein hyvin. Sen jälkeen pääsimme kotiin nukkumaan. Olisi kiva, jos voisimme järjestää yökoulun uudestaan!!


Teksti: Pinja Lehto ja Silja Lommi

maanantai 27. toukokuuta 2013

Kutsu viidakkohenkiseen kevätjuhlaan huoltajille!

Apina helistää (piirtänyt Farhia)



Huoltajat, tervetuloa Käpylän peruskoulun 1.-6. luokkien kevätjuhlaan. Juhla alkaa lauantaina 1.6. klo 9.30 ja se pidetään Untamon salissa. Saavuthan ajoissa paikalle. Ohjelmassa mm. rehtorin puhe, yhteislauluja, näytelmiä ja tanssiesityksiä. Siellä nähdään! Oppilailla on myös muihin aikoihin juhlia.

A-pi-naorkesteri, hetken aikaa meitä viihdytti...

Terveisin,
Kevätjuhlatoimikunta

Gorilla pilvissä (piirtänyt Nadiifo)

5B:n luokkaretki Meriharjun kurssikeskukseen


Torstaina 23.5.2013 hälisevä 5B ahtautui linja-autoon.  Lähdimme yön yli kestävälle luokkaretkelle 
Meriharju (Kuva Nuorisoasiainkesukus)
 
Meriharjuun.  Matkat kuljimme busseilla ja metroilla. Onneksi meillä ei ollut menomatkalla kantamuksia rahdattavana, sillä erään luokkalaisemme isä oli vienyt ne jo autollaan. Bussi- ja metromatkojen jälkeen odotti vielä puolentoista kilometrin kävelymatka, sillä emme mahtuneet kaikki suoraan Meriharjuun kulkevaan pikkubussiin. Onneksi ei silloin satanut.  


Heikki Takkinen
                       Meriharjussa kurssi-isäntämme Heikki Takkinen otti meidät vastaan ja kertasi talon tärkeimpiä sääntöjä.  Tytöt saivat valita huoneen, missä halusivat nukkua. Otimme vaaleanpunaisen. Valtasimme itsellemme sängyt ja purimme tavaramme.  Osa ryhmästä meni pelaamaan jalkapalloa. Lehmät ja Härät pelasivat toisiaan vastaan. Kävimme kävelyllä sodanaikaisilla asevarastoilla niemen kärjessä. Vesi oli säähän verraten lämmintä.  Vietimme aikaa makuusaleissamme ja mutustelimme karkkia, vaikka sitä olisi saanut tehdä vasta ruuan jälkeen.  Ruuaksi oli makaronilaatikkoa ja kasvishöystöä. Kello kuusi tulivat vanhemmat, tuoden mukanaan herkkuja nyyttäripöytään.  Illalla kävimme saunassa ja uimassa. Vanhemmat lähtivät. Iltapalaksi oli voileipiä. Saimme Heikiltä luvan leikkiä piilosta valot sammutettuina taskulampuilla,  jos vain tekisimme sen hiljaa.  Jäänyt sai käyttää yhden luokkalaisen tuomaa kirkasta sukeltajanlamppua. Hammaspesun jälkeen keräännyimme vielä kuuntelemaan pakollisen iltasadun.  Sitten lähdimme nukkumaan. 
                                                Hiljaista piti olla kello kymmenen kolmekymmentä. Voitte kyllä arvata miten siinä kävi.  Lähteiden mukaan jotkut valvoivat koko yön, toiset nukkuivat 2 – 3 tuntia. Viideltä hoilattiin taivas itkee hiljaata, jännitettiin pääseekö joku tytöistä vilahtamaan poikien huoneeseen, pelattiin Nintendoa, läheteltiin tekstiviestejä, käytiin keittiössä juomassa (tämä kaikki siis tyttöjen puolelta) .  Aamulla jotkut toikkaroivat aamupalalle näyttäen zombeilta.  Aamupalaksi oli puuroa ja voileipiä. Sitten taas lähdettiin pelaamaan jalkapalloa.  Pakattiin tavarat, leikittiin ja päiviteltiin yön tapahtumia.  Kiitettiin Heikkiä, ja lähdettiin taas kävelemään bussipysäkille. Retki oli onnistunut, ketään ei jouduttu lähettämään kotiin.  Toivottavasti pääsemme Meriharjuun uudestaankin!

Viivi Kontinen

lauantai 25. toukokuuta 2013

Käpylä siistiksi!

Koulussamme vietettiin eilen perinteistä siivouspäivää. Lähes koko koulu siivosi posket punaisina ja innosta puhkuen koulun ympäristöä viihtyisämmäksi. Mahtavaa oli katsoa lasten intoa siivota ja osaa jopa suuresti harmitti se, kun roskia ei ollut kaikkien mielestä tarpeeksi.

Kun sääkin suosi meitä, mikäs siinä oli siivotessa. Aika paljon löytyi varsinkin pieniä roskia ja siivousjälki oli hyvää. Siivouksen jälkeen kaikille maistuivat hyvin keksit ja mehu. Toivottavasti ympäristö pysyykin nyt siistinä ainakin koulujen kevätjuhliin asti. Aurinkoista ja siistiä kesää kaikille!
 

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Ekaluokkalaisten matikkapajapäivä

Ekaluokkalaisilla oli keskiviikkona aika matematiikan pajojen.
Pajoja oli neljä
Pihalla tutkittiin montako LITRAA hiekkaa tai vettä mahtuu ja kuinka monta METRIÄ mikin on pitkä.
Hyppypisteessä katsottiin montako kertaa voi hyppiä MINUUTISSA.

Geometriapajassa tehtiin herneillä ja hammastikuilla kappaleita - sekä peilattiin - loogisilla paloilla.

Pelipisteessä oli matikkapelejä.

Kuvataidepajassa suunniteltiin matikkapelejä.

Ekaluokkalaisten apuopeina toimivat kuudesluokkalaiset - ja kivaa oli.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Toukotöitä kasvitarhalla

Koulukasvitarhalla käy kiivas tohina. Maa pitää muokata pieniksi murusiksi, joissa kasvien on hyvä kasvaa. Multaa ja hiekkaa on kärrätty ja ojia kaivettu. Uusiin kottikärryihin mahtuu yli 100 litraa tavaraa. 6a:n oppilaat työnsivät kärryssä kerralla 62 litraa hiekkaa. Teimme laskelmia hiekan painosta. Koska hiekka painaa 1,75 kg/litra, yhden kuorman massa oli yli sata kiloa. Siinäpä sitä onkin työntämistä, mutta ihme ja kumma yksikin oppilas jaksaa sellaisen kärrätä.

Tulevalla viikoilla laitetaan perunaa, porkkanaa, sipulia ja säiden salliessa istutetaan taimia joita uusi kasvatushuone on pullollaan. Monivuotiset yrtit ovat jo pitkällä.

tiistai 14. toukokuuta 2013

Lukuvuoden 2013 - 2014 opettaja-asioista

Tässä toukokuun puolivälissä alkavat opettaja-asiat ensi lukuvuodelle selkiytyä. Ensi vuosi on ihmeellinen vuosi sikäli, että todella moni vakinainen viranhaltija hoitaa omaa virkaansa. Toistaiseksi on tiedossa kaksi perhevapaata, joista toiseen on jo löytynyt sijainen. Ja toinenkin varmistunee tämän viikon 20 aikana.

Tulevat ykkösluokat kävivät tutustumassa kouluun ja opettajiin tiistaina 14. toukokuuta. Ykkösiä aloittaa kolme luokkaa, ja jokaisella luokalla on kokenut ja taitava luokanopettaja. Kakkosluokkia on ensi vuonna kolme; oppilasmäärä ensi vuoden kakkosilla on selvästi pienempi kuin tämänvuotisilla ykkösillä, joten ryhmiä on yksi vähemmän. Nykyiset alkuopetuksen kolme ykkösten vakinaista viranhaltijaa jatkaa ryhmien kanssa.

Kahden kolmosluokan kanssa jatkavat tämänvuotisten kakkosten opettajat. Luonto- ja tiedeluokan kanssa aloittaa jo toisen kerran luokanopettaja Ville Teittinen. Nelosten osalta 4BE-luokan kanssa aloittaa ensi vuonna luokanopettaja Aire Lonka. Vitosluokkalaisia on sen verran vähän, että Koskelan ala-asteelta kouluumme siirtyvät oppilaat jakautuvat koulun kahdelle viidennelle luokalle. Vitosten toisena luokanopettajana jatkaa Paula Ismail ja toinen varmistunee tämän viikon aikana. Opettajavalinnasta tiedotetaan pikaisesti valinnan varmistuttua. Kutosluokkia opettavat ensi vuonna Maini Hämäläinen ja Juhani Rämö.

Pidennetyn yksilöllistetyn opetuksen lisäluokkia aloittaa koulussa syksyllä yksi ryhmä. Tästä opetusjärjestelystä seuraa muutoksia opettajien ryhmiin. Lisäluokan opettajana jatkaa erityisluokanopettaja Tuula Rissanen, erityisluokanopettaja Päivi Nurmento siirtyy opettamaan luokkaa 3-6H ja erityisluokanopettaja Raija Joutsenvirta opettaa luokkaa 5-6M.


LUOKKA                       OPETTAJA

 1A                                Tiensuu Liisa              

 1B                                Lindahl Sanna            

 1C                                Havu Paula

 1E                                Peltola Paula               

 2A                                Tanninen Mira             

 2B                                Ylönen Mia                  

 2C                                Ahonala Sini                

 2-3E                             Peteri Mari                  

 3A                                Teittinen Ville              

 3B                                Tuominen Leena         

 3C                                Vakkilainen Virpi         

 4A                                Viitasaari Kaisa

 4BE                              Lonka Aire                  

 4C                                Rahunen Niina             

 5A                                Ismail Paula                 

 5BE                              Lipponen Aino / perhevapaa
                           
6A                                Hämäläinen Maini        

 6B                                Rämö Juhani               

 5-6M                             Joutsenvirta Raija

 1-6N                             Räsänen Anna

 7A                                Karp Hilkka

 7B                                Pekkala Maarit

 7C                                Nieminen Marianne

 7D                                Puutio Teija

 8A                                 Salmela Ulla                                   

 8B                                Salermo Henrika

 8C                                Silvast-Shaw Kristiina

 8D                                Marttinen Inkeri

 8E                                Hirvonen Timo / Kaverma-Soukko Elina

 9A                                Anttila Jaana

 9B                                Vuori Toni

 9C                                Saarelainen Esa

 9D                                Heinilä Janne                                 

 lisäluokka                      Leskelä Satu

 ee – 2                           Taskinen Pia

 3 – 6H                           Nurmento Päivi

 7 – 9H                           Turunen Helena

 7 – 9H                           Rautava Lahja

 lisäluokka   H               Rissanen Tuula

 TOI1                             Toijonen Karita

 TOI2                             avoin

maanantai 13. toukokuuta 2013

3a linturetkellä 10.5.2013

Olimme perjantaina linturetkellä Vanhankaupunginlahdella. Teimme siellä paljon havaintoja erilaisista linnuista. Näimme satakielen, joka lauloi kauniisti. Näimme myös telkkäpariskunnan, sinisorsia, silkkiuikun ja kyhmyjoutsenen. Lammassaaressa näimme harmaahaikaroita ja niiden pesän.  Mutta arvatkaas mitä! Näimme erittäin harvinaisen lintulajin, nimittäin kattohaikaran! Ja kuulimme sitruunavästäräkin laulavan. Bongasimme myös nokikanan pesän, joka oli heinikossa. Näimme myös haarapääskyjä.  Pari oppilasta huomasi myös viitakerttusen, joka istui heinän korrella. Näimme liian paljon kalalokkeja. Alussa sepelkyyhky lihotteli puun oksalle. 

Mutta nyt kerromme teille lintuihin liittyvän runon:

Pääskynen piiskunen,  
sinisiipi valkorinta laulelija, 
liitelijä ilomieli kaunokieli, 
teki pesää ennen kesää, 
reunamalle katon alle. 
Sinne muni munasensa 
siellä hautoi poikasensa . 
Pojat lensi ilman teille, 
iloks meille!


Sara ja Venla 3a

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Polkupyöriä testaamassa


Maaliskuussa järjestetyille Go Messuille osallistui Käpylän Klubilta ohjaajat Kati ja Jani sekä 12 Käpylän peruskoulun oppilasta. Liput messutapahtumaan järjesti Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit (Pyöräilykuntien järjestö ry.). Tavoitteena oli aloittaa mahdollisten tulevien koulupyörien testaus messuilla ja jatkaa sitä myöhemmin koululla.

 

Messuilla oli esillä toki muitakin mielenkiintoisia liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia, joita pääsi kokeilemaan. Seinäkiipeily, sählytutka ja tarkkuusammunta olivat selvästi suosituimpia.

 

Varsinaiset polkupyörien testaukset tehtiin koulun pihalla 3.5. Pyörävaihtoehtoja oli runsaasti ja oppilaat testasivat, kokeilivat ja arvioivat tarkasti eri pyörien ominaisuuksia ja soveltuvuutta eri-ikäisten koululaisten käyttöön. Testaamiseen ja arviointiin osallistui Klubilta kaksi ohjaaja ja 10 oppilasta, iltapäiväkerhosta kaksi ohjaajaa ja 14 oppilasta. Tapahtuma oli Käpylän peruskoulun, Klubin ja Pyöräilykuntien verkosto ry:n yhteistyötä.
 
Jutun kirjoitti Klubin Kati Kankainen

Lisää luomua kouluihin ja päiväkoteihin


 
Maaliskuussa helsinkiläisissä kouluissa ja päiväkodeissa tarjoiltiin luomu- ja lähiruokaa. Teemaviikon tarkoituksena oli tutustua kotimaiseen ruokakulttuuriin ja lisätä luomun tunnettavuutta. Tarjolla oli luomuraaka-aineista valmistettuja lämpimiä ruokia, luomuleipää ja välipaloja.
Luomuruoan käytön lisääminen kouluissa on myös kaupunginhallituksen asettama virallinen tavoite. 

Ruokapalveluita tarjoava Palmia kehitti kouluihin ja päiväkoteihin vanhojen tuttujen tuotteiden lisäksi myös aivan uusia ruokalajeja teemaviikkoa varten. Yksi sellainen oli juuressosekeitto luomujuureksista ja toinen puolukkakaurapaistos luomuhiutaleista. Lähellä tuotettua lähiruokaa oli teemaviikolla tarjolla saman verran kuin tavallisestikin.

Luomua mielellään vaikka joka päivä

Helsinkiläisissä päiväkodeissa on tarjolla joitain luomutuotteita joka päivä ja viljatuotteet ovat pääosin kokonaan luomua. Jonkin verran luomutuotteissa on mukana myös maitotuotteita.

Kouluissa luomuruokaa tarjotaan harvemmin ja usein vain ruokateemojen yhteydessä. Luomuruoan lisäämistä kouluissa rajoittaa kalliimman hinnan lisäksi saatavuus. Suomalaisista luomutuotteista vain viljatuotteita on usein saatavilla ympäri vuoden riittävästi suurkeittiöiden tarpeisiin.

Lisäksi useiden luomutuotteiden pienempi pakkauskoko ja esikäsittelyaste eivät aina vastaa suurkeittiöiden tarpeita. Tämä on suuri harmi, sillä kouluruokailu olisi loistava paikka, jossa olisi mahdollisuus tutustua luonnonmukaisesti tuotettuun puhtaaseen ruokaan, joka on hyväksi niin ihmiselle kuin muullekin luonnolle.  

 

lauantai 4. toukokuuta 2013

Matkalla Viipurissa

Viime tiistaina, kello 9.30 istuimme jännittyneinä juna-asemalla. Hiukan yli kymmeneltä lähtisi juna Venäjälle, Viipuriin. Kertasimme matkatunnelmia, jotka vaihtelivat kovasti – osa meistä oli innoissaan, osa kauhuissaan. Junamatka tuntui aivan liian pitkältä, ja ainakin minun päässäni pyöri koko ajan vain, millaiseen perheeseen päädyn ja millaista siellä on. Samanlaista kuin Suomessa? Vaiko aivan erilaista? Entä jos en osaisikaan puhua englantia? Entä jos houstini ei pitäisi minusta?

Junan saavuttua Viipuriin lastasimme matkatavarat autoon ja kävelimme koululle, jossa meille kerrottiin, kuka majoittaisi luokseen kenetkin. Kävimme kouluruokalassa syömässä ja saimme lähteä houstiemme matkaan. Itse menin pitsalle houstini ja hänen kaveriporukkansa kanssa. Kiertelimme kaupungilla ja illalla näin viimeinkin houstini kodin. Juttelimme, pelasimme pelejä ja tutustuimme toisiimme. Nukkumaan mennessäni olin jo paljon rauhallisemmalla mielellä.

Seuraavana aamuna kiertelimme koulurakennuksessa ja kurkistelimme luokkiin. Koulu oli aivan erilainen kuin Käpylä, ja näkyvin ero oli varmaankin koulupukupakko. Eri luokilla oli erilaiset koulupuvut, ja varsinkin alaluokkien pikkutytöt hiukset leteillä ja samanlaiset ruutumekot päällä olivat todella suloisia. Tosiaan – kaikilla tytöillä oli hame, eikä kellään ollut esimerkiksi paljoa meikkiä tai hiuksia auki. Pojilla puolestaan oli kiiltävät kengät ja solmiot. Koulun käytävällä oli valkoisia patsaita jotka toivat mieleen antiikin Kreikan. Muutenkin käytävät olivat kuin jostakin hienosta kartanosta, ja luokat olivat saman tyylin mukaisesti prameita. Kävimme jälleen syömässä, ja kouluruoka oli paljon parempaa kuin Suomessa – vaaleaa riisiä, mureaa hyvin paistettua pihviä ja juomana vettä sekä omena- tai appelsiinimehua.

Toisena päivänä kävimme ”suomalaisporukalla” koulupäivän aikana vierailulla eläintilalla, missä näimme muun muassa ihania kanoja. Kasvihuoneessa oli trooppinen ilmasto, ja marsuhuoneessa haisi kammottavalle. Koulun jälkeen kävin houstini kaverien kanssa shoppailemassa kauppahallissa, joka oli aika samanlainen kuin Hakaniemen Kauppahalli. Kun tuliaiset – ja vähän muutakin – oli hankittu, lähdimme ensimmäiseen sekä meille että viipurilaisille järjestettyyn tapahtumaan, keilaamaan. Siellä oli todella hauskaa, hyvä tunnelma ja muutenkin mukavaa. Toinen yö – ja samalla viimeinen Venäjällä vietettävä – sujui hyvin, olimmehan luultavasti kaikki hyvin väsyneitä keilailun jälkeen.

Kolmantena eli viimeisenä päivänä istuimme tunneilla houstiemme kanssa ja seurasimme venäläistä opetusta, vaikka harva meistä ymmärsi opettajien puheesta yhtään mitään. Toinenkin yhteinen retki oli tiedossa – keskiaikainen viikinkikylä, jossa kokeilimme muun muassa kirveenheittoa, jousiammuntaa ja taistelemista ritarin varustuksissa, mikä oli todella raskasta. Kuuntelimme ”viikinkien” tarinoita siitä, kuinka siihen aikaan elettiin ja kiertelimme kylässä. Tämän jälkeen meillä oli vielä vapaa-aikaa, jonka jälkeen menimme juna-asemalle. Siellä jätimme haikeat hyvästit housteillemme, nousimme junaan ja matkasimme takaisin länteen… Juna oli perillä Suomessa illalla yhdentoista maissa, ja kyytimme – kellä isä, kellä äiti tai muu sukulainen – toivat meidät koteihimme. Muistoiksi meille jäi itse ostamamme tuliaiset, koko joukko muistoja ja väsynyt, mutta iloinen mieli!

Siiri Nuora 7E