perjantai 27. syyskuuta 2013
perjantai 20. syyskuuta 2013
Moppi-matematiikan oppi
Koulussamme on käytössä matematiikan harjoitteluympäristö luokille 1-9. Ympäristön nimi on Moppi ja se on matematiikan oppi. Moppiin pääsee koululta ja kotoa osoitteesta
http://www.nettimoppi.fi/?id=93411 Moppiin kirjaudutaan omalla tietokonesalasanalla.

torstai 19. syyskuuta 2013
Ympäristöagentteja kouluttautumassa
Tiistaina 17.9. osa luokkien 2-6 ympäristöagenteista osallistui Kierrätyskeskuksen ympäristökoulu Polun järjestämään koulutukseen. Lounaseväät pakattiin mukaan omiin eväsrasioihin ja Sörnäisiin matkattiin pyörillä.
Koulutuksessa oppilaat tutustuivat tuotteiden elinkaariin ja saivat lajittelukoulutusta. Lisäksi lapset harjoittelivat jätekartoituksen tekemistä sekä työntekijöiden haastattelemista kestävän kehityksen asenteista ja tietämyksestä. Vanhemmat agentit aloittivat tiedotusmateriaalin tekoa koululle ja nuoremmat perustivat koululle matokompostorin, jonka säilytyspaikaksi valittiin Untamon 2b-luokka (U31).
Koulutuksen jälkeen kaikki ympäristöagentit kokoontuvat pian koululla ja aloittavat saamiensa ohjeiden mukaiset ympäristökartoitukset koulun tiloissa vielä syyskuun aikana. Jäämme jännityksellä odottamaan tuloksia, joiden perusteella päätämme jatkotoimenpiteistä!
Miia ja Paula

Agentteja suunnittelemassa ympäristön säästämiseen herätteleviä julisteita. |
Paperinlajittelu meni uusiksi - yli puolet roskiksen sisällöstä kelpaa vielä suttupaperiksi! |
Koulutuksen jälkeen kaikki ympäristöagentit kokoontuvat pian koululla ja aloittavat saamiensa ohjeiden mukaiset ympäristökartoitukset koulun tiloissa vielä syyskuun aikana. Jäämme jännityksellä odottamaan tuloksia, joiden perusteella päätämme jatkotoimenpiteistä!
Miia ja Paula
perjantai 13. syyskuuta 2013
Kotiväet mukaan kouluun lauantaityöpäivänä!
Syksy on käynnistynyt vauhdikkaasti! Oppilaita on ennätykselliset 770. Kaikille oppilaille on tilaa koulurakennuksissa ja jokaisella on oma opettaja ja oma työjärjestys. Tämä "juna" on liikkeellä kevääseen toukokuun loppuun saakka. Onneksi sinne on vielä pitkä, pitkä matka!
Kotiväellä on ollut tilaisuus tutustua oppilaan opettajiin ja opetusjärjestelyihin kaikkien luokka-asteiden osalta. Viimeisin oli kieliaamu kuluneen viikon keskiviikkona. Kahvikupin äärellä selvitimme oppilaiden kielipolkua. Kielenopettajat kertoivat keskeisistä oppimisen asioista ja kotiväelle jäi aikaa keskustella opettajien kanssa kielenopetuksen asioista. Seuraava yleisiä asioita käsittelevä kotiväen tapaaminen on marraskuussa, kun Arabian peruskoulun, Koskelan ala-asteen, Yhtenäiskoulun ja Käpylän peruskoulun oppilaiden vanhempia kutsutaan keskustelutilaisuuteen uuden vuonna 2016 voimaan tulevan opetussuunnitelman arvoja arvioimaan. Kutsu julkaistaan ainakin Wilmasta, todennäköisesti myös Käpysadossa.
Seuraava kotiväen yhteinen tapahtuma on vanhempainyhdistyksen tempauspäivä Kirmyjäiset. Kirmyjäispäivä on syyskuun viimeinen lauantai 28.9. Kirmyjäispäivänä voi kerätä varoja luokkien kassoihin erilaisin jännittävin, mielenkiintoisin ja mitä mielikuvituksellisimmin keinoin. Vy tiedottaa tästä osuudestä.
Tuona lauantaina voi myös käydä tutustumassa luokkien opiskeluun pienissä aikuisryhmissä luokissa 1 - 6. Luokkien 7 ja 8 osalta koulussa pitää tunnilla olla joko oppilaan - tai huoltajan! Tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua oppilaan näkökulmasta nykyajan koulunkäyntiin tai palata omiin koulumuistoihin lapsen sijasta. Luokanvalvojat ja -opettajat tiedottavat koulupäivästä ja työjärjestyksestä.
Tapaamisiin siis Kirmyjäisissä!

torstai 12. syyskuuta 2013
1-2 luokkien Unicef-kävely
1.-2. luokkalaiset osallistuivat koulun urheilupäivänä 11.9 Unicef-kävelyyn. Kaikki oppilaat kävelivät reippaasti ja monille kertyi useita tarroja kävelypassiin. Tänä vuonna lahjoitetut varat suunnataan Aasian lasten koulunkäyntiin.
Koulun pihalle oli järjestetty myös monia muita aktiviteetteja, joihin oppilaat osallistuivat. Ohjelmassa oli mm. tikanheittoa. 1.luokkalaisten mielestä päivä oli todella onnistunut:
"Oli mukava päivä ja oli kiva, kun sai mennä yksin poluilla."
"Oli mukavaa tavata kavereita muilta luokilta ja tehdä yhdessä."
"Olisin halunnut kerätä enemmän tarroja. Leikit pihalla olivat hauskoja."
keskiviikko 11. syyskuuta 2013
Ulkoilupäivä 5-6 lk
Vitoskutoset olivat aamupäivän Raviksella omilla liikuntarasteillaan. 5BE:n tyttöjä oli vetämässä katutanssi-pistettä, mikä oli monille uusi lajikokemus. Vauhdikkainta taisi kuitenkin olla pallonkuljetuksissa ja heittotehtävissä. Taituruutta pääsi kokeilemaan tarjoiluviestissä, jossa haarukat ja veitset eivät saaneet lennellä.
Sateen takia keskeytimme rastien kiertelyn, mutta tuona aikana syntyikin päivän vauhdikkain peli: norsufutista A-luokat vastaan B-luokat. Kuvaajakaan ei pysynyt innokkaimpien perässä!
Norsufutis - tai norsuamerikkalainenfutis! |
Sateen takia keskeytimme rastien kiertelyn, mutta tuona aikana syntyikin päivän vauhdikkain peli: norsufutista A-luokat vastaan B-luokat. Kuvaajakaan ei pysynyt innokkaimpien perässä!
Ulkoilupäivä 3-4lk
Kolmas- neljäsluokkalaiseten ohjelmassa oli aamupäivällä viestikisa, jossa apureina olivat 9.luokkalaiset ja iltapäivällä Unicef-kävely.
"Me mentiin Akseli Toivosen kentälle. Siellä me alettiin leikkiä ja kannettiin meidän ohjaajaa. Myös juostiin ryhmissä ja oltiin pallon pyörittämistä."Soja 3c
" Kävimme A.Toivosen kentällä.Siellä 3-4.-luokkalaisille
oli järjestetty eri leikkejä. Juoksimme,olimme viestiä ja heitimme keihästä.Lopummalla alkoi sataa ja niin kiirehdimme koululle."
Minnea 3c

maanantai 9. syyskuuta 2013
Hyvät Käpylän peruskoulun vanhemmat, opettajat ja muut osallistujat!
KIRMYJÄISET
Syksy alkaa perinteisellä Kirmyjäiset-tapahtumalla lauantaina 28.9. klo 9. Tapahtuma kestää n klo 13 asti. Paikkana on tänä vuonna Hykkylän ja Untamon rakennukset.
1-3 luokat sijoittuvat Untamoon, kaikki muut Hykkylään. Esteetöntä kulkua toivovat erityisluokat saavat valita sijoituspaikaksi halutessaan myös Hykkylän.
Kirmyjäiset on koulun ja vanhempien yhdessä järjestämät myyjäiset, jossa ostetaan, myydään, syödään pullaa ja tutustutaan.
Myyjäisten sisällön suunnittelevat luokkatoimikunnat. Luokkatoimikunta muodostuu kunkin luokan kaikista vanhemmista, ja yhteistä tiedotusta hoitaa vanhempien keskuudesta valittu yhteyshenkilö. Vanhemmat voivat kokoontua yhteen milloin haluavat; luokan opettajan kanssa voi sopia käytettäväksi esim. luokkatilaa jonain iltana. Yhdessä ideoidaan Kirmyjäisissä myytävät tuotteet: aikaisempina vuosina on lasten kanssa tehtailtu kirjanmerkkejä, kukkaruukkuja, suklaakaramelleja ja patalappuja. Henkiset hyödykkeet kuten hieronta ja trampoliinihyppely tai kiertävä elävä jukeboksi ovat olleet esillä, maallisempia mahdollisuuksia ovat esim. pyöränhuolto tai tukanleikkuu. Kierrätettävää kirpputoritavaraa on sovittu tuotavaksi maltillisesti. Juhlavaatteet ja urheiluvälineet toimivat hyvin, mutta perinteinen kirpputoritavara tai vauvojen vaatteet on sovittu vietäväksi muille kirpputoreille.
HUOM! Vanhempainyhdistys pidättää yksinoikeuden kahvilatoimintaan ja muuhun paikalla syötävään ruokaan, mutta muuten taivas on kattona ideoille! Sen sijaan arpajaiset on vapautettu eli niitä saavat luokatkin järjestää. (Aiheesta lisää ohjeissa.)
Kysymyksiä ja vastauksia:

perjantai 6. syyskuuta 2013
Seiskat ja eha kasvitarhalla
Viime viikolla seiskaluokkalaiset saivat kutsun kasvitarhalle koulumme
eha-oppilaiden vetämille toimintapisteille.
Väriloisto kasvitarhalla oli huikeaa pienen sateen syvennettyä
sävyt räiskyviksi.
Eha 7-9-luokkalaisten vetämillä toimintapisteillä
arvioitiin mm. auringonkukkien korkeutta ja kurpitsan painoa.

Aseteltiin maasta kerättyjä omenoita suuruusjärjestykseen ja arvuuteltiin yrttejä.
Opeteltiin espanjankielisiä sanoja muistipelin avulla, ja
viittomia omenapuun alla.
Vierailu huipentui eha kymppien järjestämiin lättykesteihin.
Kiitos kutsusta harjiksen oppilaat ja opet!
Oli hauskaa.
:)
:)
tiistai 3. syyskuuta 2013
Tohinaa kasvitarhalla
Kasvitarhallakin tapahtuu. Tänään kaseja, 2c, kesäheinän eskarit ja e-3h luokat puuhailivat kasvitarhalla. Sadonkorjuu on muutoinkin käynnissä ja kohta köksän luokan laarit ovat täynnä tavaraa talven tunneille.
Tour de Käpylä
tällä viikolla vietetään liikenneturvallisuusviikkoa. Sen kunniaksi kolmosten liikuntatunneilla oli pyöräilyrata, jossa tehtiin temppuja jarruteltiin ja näytettiin suuntamerkkejä..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)