Lukuvuoden kolmas jakso on jo lähes puolivälissä. Aika ennen talvilomaa on monelle oppijalle ja
heidän perheelleen harkinnan ja miettimisen aikaa. Koulussa tammikuun alku on
kulunut erilaisissa esittelyissä sekä monenlaisissa tapaamisissa.
Kouluun
ilmoittautuminen on eskariperheissä ajankohtaista: kaksikielisen ja
varhennetun espanjan soveltuvuuskokeet
järjestetään kuluvalla viikolla. Kakkosluokkalaiset eivät koulussamme valitse
uutta kieltä, vaan kaikki aloittavat englannin kielen. Neljännellä luokalla on
tarjolla valinnainen kieli espanja
tai saksa. Toinen kielistä on vuosittain alkanut yhteisenä ryhmänä Koskelan
ala-asteen nelosten kanssa.
Kutoset ovat
ratkoneet jatkohakua. Seiskalla
jatkavalle luonto ja tiede –luokalle
on myös täydennyshaku myös kuluvalla viikolla. Ja vielä talviloman jälkeen on
päättävien ysi- ja lisäluokkalaisten
jatkohaut päällä.
Helmikuun alussa osassa luokkia vietetään
vanhempainyhdistyksen toivomaa Mediataitoviikkoa.
Erityisesti alkuopetuksen luokat 1 – 3 ovat syventymässä tähän teemaan. Myös
kunnan järjestämät uinnit alkavat
tässä ennen talvilomaa. Uinnit on tänä vuonna suunnattu kaikille
luokka-asteille 1 – 6. Useimmat koulumme oppilaat käyvät liikuntatunneilla
uimassa syksyisin ja keväisin läheisessä Kumpulan uimalassa. Talviloma on viikko 8 kaikissa
helsinkiläisissä kouluissa.
Viikolla 9 järjestyy keskisen Helsingin alueellinen
yhteistyötoiminta Koskelan nuorisotalolla. Jokainen 6.luokka käy siellä Valintojen stoorissa, jossa on
tarkoitus pohtia henkilökohtaisten päihde- ja muiden valintojen vaikutusta
omaan elämään. Saman viikon torstaina esiintyy Käpylän musiikkiopiston jousiorkesteri luokille 1 – 7. Ja paljon, paljon muuta oppimisen merkeissä
kolmannen jakson loppuun saakka!
Kotiväelle on tarjolla vanhempainilta 15.helmikuuta
teemalla
UUDEN OPPIMISEN ILTA
keskiviikkona 15.2. klo 17.30 - 19.30
Hykkylän oppilasravintola, Mäkelänkatu 93
(sisäänkäynti sisäpihan puolelta)
17.30 yleistä uudesta opetussuunnitelmasta Käpylän malliin (rehtori Sirpa Kopsa)
17.40 - 18 hanke-esittelyä Käpylän malliin: toiminnallinen matematiikka, digitaalista yhteiskuntaoppia ja kielten opiskelua, portfolio
18 - 18.15 aivot ja oppimisen myytit (Jukka-Pekka Anttinen, erityisopettaja ja oppimisen asiantuntija)
Viiden minuutin taukojumppa
18.20 -18.40 uusi OPS, mikä muuttui - missä mennään?
18.40 -19 PISA-tulokset ja oppimaan oppimisen -tulokset – mitä niistä?
Toisen kerran taukojumppaa, viisi minuuttia!
19.05 - 19.25 Keskustelua, pohdintaa ja porinaa
Tilaisuus päättyy ja sovitaan ja sovitaan jatkotapaamisista klo 19.30
Ilmoittaudu lähettämällä meiliä jukka-pekka.anttinen@edu.hel.fi tai tule vain vapaasti paikalle.
Tervetuloa!