keskiviikko 12. elokuuta 2015

Koulu alkoi

Koulu alkoi iloisen aurinkoisissa merkeissä. Ekaluokkalaiset saivat keltanokkalippiksensä, ysit varoittivat isojen teiden autoilijoita pikkaisista ja monikin seiskaluokkalainen tutki luontoa Taivaskalliolla. Päivän päätteeksi Käpylän klubin kanssa pidettiin pieni koulunaloitus konsertti. Fanfaari töräytetteiin saksofonilla ja koulurauhasta puhui kansanedustaja Pekka Haavisto. Konsertissa esiintyi Falangi-bändi, jonka esiintyjät ovat käpyläläisiä ja entisiä oppilaitammekin kaiken päälle. Falangin keikka oli myös sen jäähyväiskeikka, koska lauluntekijä Vili oli vakaasti sitä mieltä, että koska he haluavat tehdä niin hyväntuulista musiikkia, bandinkin nimen on oltava Onni. Ja totta tosiaan onnellisella fiilksellä avattiin kuluva lukuvuosi. Sen voisi jopa arvata, että Onni soi vielä joskus korvissamme...










maanantai 10. elokuuta 2015

Koulu alkaa keskiviikkona

Kymmenen viikkoa alkaa olla takana ja kohta taas pääsee oppimaan.

Aloitetaan keskiviikkona 12.8.
luokat 1 – 4, Untamon piha 
klo 9.00
luokat 5 – 6, Väinölän piha 
klo 9.00
luokat 7, Hykkylä 
klo 10.00
luokat 8, Hykkylä klo 9.30, 
luokat 9, Hykkylä klo 8.30 
lisäluokka, Väinölä patsaspiha klo 10.00

Koulussa on kesän aikana tapahtunut. Englantilaiset Gymnaestrada-vieraat majoittuivat Hykkylässä. Untamoon ja Väinölään rakennettiin ilmanvaihtoluukut luokkiin ja käytävälle. Tuhopolttajanuorukainen saatiin kiinni ja Väinölän vanha ulko-ovi on korjattu ja hiottu.

Kasvitarhalla sato alkaa olla valmista. Siellä on ollut muutenkin mitä mukavin meininki.