torstai 5. syyskuuta 2019
Aamupuurolle tapaamaan alakoulun aineenopettajia pe 6.9 klo 8!
Tulevana perjantaina 6.9.2019 on alakoululaisten huoltajilla oiva mahdollisuus tulla tutustumaan kouluun ja alakoulun aineenopettajiin. Kahvin juonnin ja puuron syönnin lomassa voi keskustella oppilaiden opiskelusta tai jutustella muuten vaan toisten huoltajien ja opettajien kanssa.
Paikalla on myös koulun johtoryhmää.
Olette kaikki lämpimästi tervetulleita aamutilaisuuteemme!
Nähdään perjantaina klo 8 Hykkylän oppilasravintolassa!
keskiviikko 4. syyskuuta 2019
Seiskat ryhmäytyspäivillä Östersundomissa
Kuvat koulukoutsi
Koulumme seitsemännet luokat ovat olleet tällä viikolla harjoittelemassa ryhmätyötaitojaan ja tutustumassa toisiinsa sekä koulumme tukioppilaisiin, kun tukioppilaat ovat leikittäneet ja ryhmäyttäneet heitä Östersundomin leirikeskuksessa.
Viikko on jo tähän asti tarjonnut hauskoja rasteja, suuria tunteita ja mahtavan miljöön sekä mukavaa yhdessäoloa. Paikalla on ollut myös totta kai koulukoutsi Salli ja Käpylän klubin väkeä.
Hyvä me ja meidän koulu!
Iso kiitos Sallille ja ihan mahtaville tukioppilaillemme!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


