keskiviikko 1. lokakuuta 2014

5A-luokan TALOUSMETSÄN KIERTO-retki Luukissa Espoossa



Luokkamme oli metsäretkellä Luukin ulkoilualueella. Menimme tilausajobussilla, ja melua oli jonkun verran☻




Perillä meitä odotti Eeva-opas, joka kiersi kanssamme rastilta rastille.
Ensimmäisellä rastilla piti tunnistaa n. 19 asiasta yksi, jossa ei ole puuta. Tuotteina oli mm. hammastahnaa, kuulakärkikynä, nenäliinapaketti ja paita. Oikea vastaus oli Weetabiks! xD
Toisella rastilla meidän piti tunnistaa eri metsätyyppejä, esim. kuiva kangas, tuore kangas ja lehto.
KuvaKolmannella rastilla menimme Ellan kanssa kuivalle kankaalle, ja tunnistimme kasveja.
Sitten istutimme kuusentaimia,  jokainen omansa. Sieltä kiiruhdimme metsäkoneen luo, ja näimme kun puu kaatuu ja siitä tehdään tukkeja.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kirmyjäistunnelmia


Lauantaina  koululla vietettiin perinteistä kirmyjäispäivää.
Luokkatoimikunnat keräsivät varoja, 
oppitunneilla touhusi huoltajia, 
käytävillä tuoksui kahvi, pulla ja popcornit.







Oli myyntikojuja, kammottava kuja, jono kynsilakkapisteille.
Poniratsastusta, painettuja kangaskasseja, kalentereita ja kynttilälyhtyjä.
Onnenpyörä, hyrisevää kiirettä ja touhua.
Talot täynnä väkeä ja iloisia jälleennäkemisiä.

Kaikkea ei ehkä ehtinyt nähdä ja kokea, mutta tunnelma 
vyörytti iloa maisemaan.