perjantai 12. toukokuuta 2017

Kotieläinten hoitoa Fallkullassa




4. luokan LuTi -ryhmän kevätretkellä vierailtiin Fallkullan kotieläintilalla. Saimme osallistua torstain työnjakoon, jonka ohjelmassa oli eläinten hoitoa ja ruokintaa.
 

Seurustelua ja huolenpitoa saivat osakseen niin vuohet, lampaat, lehmät, kanat, ankat, minipossut kuin kanitkin. Vuohet, possut ja kanit myös harjattiin. Lopuksi työnjakoon osallistuneet lapset myös ruokkivat kaikki kotieläintilan eläimet.

 





Lähipäivinä eläinten lukumäärä vielä kasvaa yhdellä, sillä uutta vasikkaa odotetaan syntyväksi hetkenä minä hyvänsä!





torstai 11. toukokuuta 2017

Koulun ympäristöä siivottiin!












 
 Koulussamme vietettiin perinteistäkin perinteisempää lähiympäristön siivouspäivää viime viikon torstaina. Reippaiden ympäristöagenttien johdolla saimme yhdessä paljon hyvää aikaan koulumme lähiympäristön hyväksi!

Päivä oli samalla osa isompaa ja koko Helsinkiä koskevaa siivoustalkoota!


Paikalla oli myös kaunein roska näyttely, joka siirtyi sellaisenaan tämän viikon tiistaina järjestettyyn koulumme upeaan kevätnäyttelyyn.


Monenmoista kaunista ja kummallista roskaa ahkerien roskankerääjien pihteihin päätyikin. Päivän aikana siivoojia helli hieno sää ja tuttuun tapaan siivouksen päättivät agenttien tarjoilemat mehut ja keksit.

Suuret kiitokset kaikille tapahtumaan osallistuneille!