perjantai 29. huhtikuuta 2011

Tet-jaksot takana

Työelämään tutustuminen on tärkeä osa peruskouluopetusta. Monelle oppilaalle TET-jakso on ensimmäinen kurkistus työelämään. Työpaikan hakuun kannattaa panostaa hyvissä ajoin ennen jakson alkua. Alla muutaman tettiläisemme kuvauksia  Eat & Joy Maatilatorilta, Niittyvillan päiväkodista ja kirjasto 10:stä.







 Eat & Joy Maatilatori


Minun TET-paikkani etsintä alkoi kahviloista. Kysyin kahdesta eri Wayne’s Coffeesta, ottaisivatko he huhtikuussa tettiläisiä, mutta paikat olivat täynnä. Sen jälkeen olin kiireinen, enkä ehtinyt etsiä paikkaa pariin viikkoon, ja alkoi tulla jo kiire. Niinpä pyysin, että äitini voisi auttaa minua. Hän kysyi ravintola-alalla olevalta ystävältään, olisiko hänellä ehdotuksia tettipaikkani suhteen. Kun vastausta ei kuulunut, aloin itse kyselemään Picnic –kahviloista paikkaa. Heilläkin oli valitettavasti täyttä. Äitini ystävä oli kuitenkin ottanut yhteyttä, ja hän kertoi, että Eat & Joy Maatilatorilla oli täysin vapaa paikka avuliaalle tettiläiselle! Parin päivän päästä astelin reippaana sisään täyttämään lappusia. Reippaus, ja se, että uskaltaa kysyä, on kaiken A ja O tettipaikan etsimisessä!
Olin siis tetissä Eat & Joy Maatilatorilla Lasipalatsissa. Työskentelin kaupalla avustustehtävissä yhden viikon maanantaista perjantaihin kello 10–16 (vaikka en oikeastaan ollut yhtenäkään päivänä aivan neljään saakka töissä).  Tehtäviini kuuluivat siis tilausten vastaanottaminen ja purkaminen, hinnoittelu ja hyllytys, sekä tuotekierron tarkkailu. Katsoin siis päivämääriä esimerkiksi makkaroista, juustoista ja maidoista, ja laitoin tuotteet alennukseen jos ne olivat menossa vanhaksi. Autoin myös asiakkaita parhaani mukaan, ja loppuviikosta se alkoikin sujua paremmin, kun tunsin kaupan lähes yhtä hyvin kuin omat taskuni!
Tavallinen päiväni kaupalla alkoi siis kello 10. Join yleensä rauhassa teetä takahuoneessa, sillä asiakkaita tai tilauksia ei ollut tullut vielä siihen aikaan. Sitten aloin tekemään hommia; tarkistin tuoretuotteiden päivämäärät, hyllytin ja järjestelin tuotteita. Leivät tulivat yleensä hieman ennen puoltapäivää ja autoin niiden laittamisessa esille. Tein taas hyllytystä ja menin noin puoli yksi syömään. Kun yhdeltä palasin, jatkoin tavallisia hommia noin puoli neljään asti, jolloin lähdinkin sitten kotiin!
Opin tet-jakson aikana aivan kamalasti. Opin koko kaupan toiminnan ja paljon itse tuotteista, ja osasin olla myös omatoiminen heti huomattuani, kuinka homma pyörii. Kaikki työkaverit olivat supermukavia ja kivoja, ja ottivat minut todella ilomielin vastaan. He opettivat ja auttoivat minua tarpeen tullen. Suosittelen Maatilatoria kaikille, joita kiinnostaa luonnonmukaiset, kotimaiset tuotteet, ja omatoiminen työ, jossa täytyy organisoida paljon ja pitää jaksaa tehdä samaa hommaa kauan!
Olin joka päivän jälkeen rättiväsynyt ja todella nälkäinen, koska työ oli niin raskasta ja erilaista kuin rento koulu. Joskus raskaiden laatikoiden nostelu kävi selälle tai hieman yksitoikkoinen työ ärsytti. Kuitenkin viikko oli mahtava enkä voisi kuvitellakaan kivempaa tettipaikkaa kuin Eat & Joy Maatilatori. Menen sinne myös kesällä töihin pariksi viikoksi, ja uskon, että saan vielä monena kesänä töitä tuosta mahtavasta kaupasta!

Niittyvillan päiväkoti

Aloin etsiä lähiseudun päiväkodeista tet-paikkaa, koska olin kuullut, että tarhassa on kiva olla tetissä. Löysin tet-paikan kyselemällä päiväkodeista. Kannattaa kysyä suoraan ja sinnikkyydestä on  hyötyä.
    Tet-paikkani nimi oli Niittyvillan päiväkoti. Työtehtäviini kuului normaaleja päiväkodin töitä esim. lasten kanssa leikkimistä ja askartelemista. Tet-päiväni alkoi noin klo. 9, ja aluksi oltiin lasten kanssa sisällä tai ulkona leikkimässä tai sisällä askartelemassa lounaaseen saakka. Lounaan jälkeen oli päiväunien aika. lasten nukkuessa meillä oli kahvi tauko. päiväunien jälkeen oli 3-5 vuotiailla oli askartelua tai leikkiä välipalaan asti, mutta 1-3 vuotiaat nukkuivat siihen asti. Välipalan jälkeen lapset menivät ulos ja sitten heidät haettiin kotiin. Opin millaista päiväkodin arki on ja lasten hoitoa. Minut otettiin hyvin vastaan, vaikka välillä oisi voinut  neuvoa enemmän. Se oli kiva tet-paikka joten suosittelisin sitä muillekin, varsinkin niille jotka pitävät lapsista. Tet-jakso ei vaikuta tulevaisuuden suunitelmiini oikeastaan ollekaan.

KIRJASTO 10

Olin TET-harjoittelussa Kirjasto 10:ssä, joka on musiikkiin erikoistunut kirjasto Pääpostitalossa, Elielinaukiolla.

TET-paikkaa hain kaksi viikkoa ennen TET-jakson alkamista. Olin käymässä kirjastossa ja pohdin, minne menisin TET:iin. Silloin päätin kysäistä sieltä, koska paikka tuntui mukavalta. Menin tiskille ja kysyin, ottaisivatko he TET:iläisiä töihin. Minut ohjattiin tulevan vastuuhenkilöni luokse ja sovimme, että tulen täyttämään paperit myöhemmin. Kaikki sujui todella sujuvasti ja nopeasti. Vinkkinä TET-paikan hakuun sanoisin ennakkoluulottomuuden ja pelottomuuden itse työn hankinnan suhteen. Hyvä asenne on myös todella tärkeää.

Aloitin kuusi tuntia kestävän työpäiväni yhdeksältä. Tein päivän aikana monenlaisia tehtäviä: mm. hyllyjen järjestelyä ja CD-koteloiden purkamista ja pussittamista. Tehtävät olivat välillä hieman tylsiä, mutta silloin sain kuunnella musiikkia. Ilmapiiri kirjastossa oli todella rento ja henkilökunta otti minut hyvin vastaan. Musiikki oli myös selvästi läsnä kirjaston henkilökunnassa ja ilmapiirissä

Ainoa huono puoli työssä oli se, että työpaikka ei tarjonnut minulle lounasta. Söin yleensä kirjaston takahuoneen keittiössä. Aikatauluni ei ollut tiukka: söin kun olin nälkäinen ja pääsin yleensä aikaisemmin töistä, koska olin ollut kuulemma niin ahkera.

Voin suositella Kirjasto 10 TET- paikaksi henkilölle, joka on kiinnostunut musiikista tai kirjastoalasta. Itse viihdyin työssäni, mutta en valitsisi kirjastotyötä luultavasti ammatikseni. Viikko oli kuitenkin kokemisen arvoinen!


Päiväkoti Niittyvilla
Tapasin sattumalta entisen päiväkotini opettajan ja kysyin häneltä, ottaisivatko he tarhaan työharjoittelijoita. Hän kertoi, että tarhaan on tulossa jo kaksi työharjoittelijaa, mutta voin soittaa johtajalle ja kysyä onko kolmannelle tettiläiselle vielä tilaa. Soitin heti seuraavana aamuna tarhan johtajalle ja sain tet-paikan. Hän kertoi, että tarhaan on tulossa kaksi muutakin tyttöä ja hämmästyksekseni he olivat samalla luokalla kanssani.
Olin työharjoittelussa päiväkoti Niittyvillassa. Tutustuin siellä tarhan työntekijöiden työhön ja autoin lapsiryhmissä. Pääasiassa työskentelin vain yhdessä ryhmässä, jonka lapset olivat 3-5 vuotiaita. Minut otettiin vastaan ihan ystävällisesti, joskin kiireisesti. Tavanomaisin työpäiväni oli sellainen, että tulin tarhaan kello yhdeksäksi ja ulkoilin lasten kanssa melkein lounaaseen asti, joka oli noin kello 11.15. Lounaan jälkeen pelasimme useimmiten lautapelejä lasten kanssa, kunnes oli päivälevon aika. Välillä menin mukaan lepohuoneeseen nukuttelemaan lapsia ja sen jälkeen sain pitää tauon. Kun lapset heräilivät, pelasimme taas erilaisia pelejä tai leikimme. Toisinaan ennen välipalaa lauloimme, leikimme tai kertasimme päivän tapahtumia kaikki yhdessä. Kun välipalan aika koitti autoin tarjoilemisessa ja pöytien pyyhkimisessä. Välipalan jälkeen lapset lähtivät taas ulkoilemaan ja minun päiväni päättyi noin kello 15.00.
 Suosittelen päiväkoti Niittyvillaa muillekin tet-oppilaille lämpimästi. Mielestäni tet-viikko siellä oli todella mukava. Päivät kuluivat nopeasti ja tehtäväni olivat monipuolisia ja vaihtelevia. Aion luultavasti mennä tähän samaiseen päiväkotiin yhdeksännellä luokalla uudestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti