torstai 15. syyskuuta 2011

Alkusyksyn kuulumisia

Koulu alkoi joutuisasti ja valmistellusti! Aika on kulunut tosi nopeasti, ja pian järjestyvät sekä Kirmyjäiset (1.10.) että syysloma (13. - 14.10.).
Ulkoilupäivä osui syysmyrskyn sydämeen, keskiviikkoon 14.9. Onneksi pahimmat sateenpuuskat kävivät yöllä, joten kaikki eivät täysin kastuneet. Nuorimmat oppilaat kisasivat Kumpulassa ja luokat 3 - 6 urheilupuistossa ja Akseli Toivosen kentällä. Koulun vanhimmat, lisäluokkalaiset olivat järjestelyissä ansiokkaasti tukena.
Seiskat tutustuivat suunnistamiseen ja sieniin Paloheinässä ja Haltialassa. Kahdeksasluokkalaisilla oli todellinen seikkailu Suomenlinnassa, jossa tuuli puhalsi ja sade ropisi - useimmat kuitenkin palasivat ulkoilupäivästä iloisina ja kokemusta rikkaampina. Todelliset suurkisat pidettiin ysiluokkalaisille Väinölän pihalla. Voittajien nimet julkaistaan lähipäivinä!
Vanhempainilloissa osa kotiväestä toivoi tiivistä ja aika tarkkaa palautetta tunneilta. Keskustelua asiasta on käyty luokan- ja aineopettajien kesken, ja tavoitteena on, että opettajat kirjaavat arvionsa mukaan tuntitilanteista Wilmaan. Palaute voi olla henkilökohtaista tai ryhmäkohtaista. Kodin ja koulun rakentava yhteistyö oppilaiden oppimisen ja kasvamisen edistämiseksi hyödyttää aina lapsia. Koulun tuki kodin kasvatustyölle on tärkeää. Yhtä tärkeää on kodin tuki koulun opetus- ja kasvatustyön onnistumiseksi. Toivon, että jatkamme sitä rakentavaa ja monipuolista yhteistyötä, jota mm. Käpylän peruskoulun vanhempainyhdistys on tehnyt. Toivomme tapaavamme aktiivisia ja toimeen tarttuvia luokkatoimikuntia ja kotiväkeä, viimeistään Kirmyjäispäivänä.
Kirmyjäiset järjestyvät lauantaina 1.10. Vastaava vapaa on maanantai 5.12.
Tapaamisiin siis runsain joukoin lähiaikoina!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti