Viime viikolla vietimme koulussa espanjankielisten maiden
kulttuuriviikkoa. Viikko alkoi jo lauantaina 1.10., jolloin vietimme
koulun kirmyjäispäivää. Päivä huipentui Los Puerkos Lokos -salsabändin
konserttiin, jonka rytmit tempasivat mukaansa niin isot kuin pienetkin.
Viikon
aikana 1.-2. luokkalaiset sekä 3.-4. luokkalaiset viettivät yhden
kokonaisen aamupäivän erilaisissa kulttuuripajoissa. 1.-2. luokkalaiset
askartelivat meksikolaisia koristeita, leikkivät espanjalaisia leikkejä
sekä tanssivat meksikolaisia tai kuubalaisia tansseja. 3.-4.
luokkalaiset tekivät savitöitä Fernando Boteron jalanjäljissä, tanssivat
zumbaa, askartelivat meksikolaisia koristeita sekä osallistuivat
espanjankielisen musiikin levyraatiin.
5.-6. luokkalaiset
kokoontuivat keskiviikkona ratkaisemaan, kuka voittaa Käpylän
peruskoulun jalkapalloturnauksen 2011. Joukkueet valitsivat itselleen
espanjankielisen maan, jota he edustivat turnauksessa. Voittajaksi
selvityi Columbia, 6A -luokan joukkue. Jalkapalloturnauksen lisäksi
5.-6. luokkien oppilaat pääsivät tutustumaan rumban rytmeihin
rumbamaestro Vili Mustalammen rumbapajassa. Pajassa opittiin muutamia
perusrytmejä sekä soitettiin conga -rumpuja.
7.-9. luokkalaiset
kokkasivat viikon aikana paellaa ja espanjalaisia jälkiruokia. 7. ja 8.
luokkalaiset opettelivat kuubalaisia tansseja: reggaetonia, salsaa ja
merengeä Hanna Teránin ja Mari Peterin opastuksella, 9. luokkalaiset
Petra Gustafssonin kanssa.
Perjantaina espanjan kielisten maiden
kulttuuriviikko huipentui yhteiseen juhlatilaisuuteen, jossa jaettiin
jalkapalloturnauksen palkinnot. 1. ja 2. luokan oppilaat olivat
valmistaneet käsityötunneilla aivan ainutlaatuiset ja yksilölliset
mitalit, joissa luki "Escuela de Käpylä, campeones 2011" ja jotka
jaettiin Columbia -joukkueelle. Lisäksi juhlassa palkittiin
vapaaehtoiset 9. luokkalaiset oppilaat, jotka olivat toimineet 1.-2.
luokkalaisten oppilaiden oppaina heidän pajapäivänään. Palkintojen
jakamisen jälkeen Andes -bändi aloitti soittamisen. Erikokoiset pan
-huilut lumosivat niin pienet kuin isotkin viimeisen kappaleen aikana
koko koulun väki intoutui tanssimaan.
Espanjankielisten maiden
kulttuuriviikkoa vietetään seuraavan kerran ensi syksynä. Sitä
odotellessa juhlimme pieniä kulttuuritapahtumia ympäri vuoden!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti