torstai 2. helmikuuta 2012

Nuorisovaalien tulos Käpylän peruskoulussa

Käpylän peruskoulun yhdeksäsluokkalaiset osallistuivat Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssin järjestämään valtakunnalliseen nuorisovaaliin tammikuussa 2012, joissa valittiin nuorten presidentti. Nuorisovaaleihin osallistui kaikkiaan lähes 650 koulua ympäri Suomen. Nuorisovaaleissa saivat äänestää kaikki ne oppilaat, joilla ei vielä ole äänioikeutta.

Koulun yhdeksäsluokkalaiset äänestivät ensimmäisellä kierroksella innokkaasti. Muutamia ääniä jouduttiin valitettavasti hylkäämään, koska äänestyslipuissa oli ylimääräisiä merkintöjä. Ensimmäisen kierroksen voittoon äänestettiin Käpylässä Paavo Arhinmäki 27 äänellä. Toiselle sijalle ylsi Pekka Haavisto 20 äänellä. Yhteensä ääniä annettiin 77.
Toisella kierroksella myös Käpylässä äänestettiin kuitenkin valtakunnallisen Nuortenvaali-tuloksen mukaan. Toiselle kierrokselle ylsivätkin Sauli Niinistö 36,1 % kannatuksella sekä Timo Soini 20,3 % äänisaaliilla. Toisen kierroksen parivaljakko tuntuikin olleen koulun yhdeksäsluokkalaisille hienoinen pettymys, sillä valtakunnallinen tulos poikkesi niin radikaalisti koulun omasta ensimmäisen kierroksen tuloksesta. Mutta näinhän voi tapahtua myös ”oikeissa” presidentinvaaleissa, jolloin äänestäjä joutuu pohtimaan muun kuin oman suosikkinsa äänestämistä.
Toisella kierroksella Käpylän yhdeksäsluokkalaisten äänestivät Sauli Niinistön selkeään voittoon. Tämä tulos oli yhteneväinen myös valtakunnallisen toisen kierroksen tuloksen kanssa. Valtakunnallisten nuorisovaalien toisella kierroksella Sauli Niinistö sai 76,5 % äänistä ja Timo Soini 23,5 %. Nuorten presidentiksi valikoitui siis selkeällä enemmistö-osuudella Sauli Niinistö.
Tässä vielä Käpylän peruskoulun yhdeksäsluokkalaisilta kerättyjä kommentteja Nuortenvaaleista:
”Olipa oikein mukava päästä käyttämään omaa ääntä”
”Hmm, minulla on ikävä Arhinmäkeä, mutta böö – ei mitään hätää.”
”Oli mukavaa saada äänensä kuuluviin – vaikkapa näinkin pienessä mittakaavassa! Tulos kyllä yllätti…”
”Hieno homma”
”Oikein fanaattinen kokemus opintojen rinnalla. Kehittävä ja hauska kokeilu”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti