Tervetuloa katsomaan Käpylän uusinta taideteosta Hykkylän rakennuksen katolla! Taideteoksen on suunnitellut taiteilija Kaarina Kaikkonen. Upea teos näkyy sekä koulun sisäpihalle että kaikille Mäkelänkatua kulkeville.
torstai 30. elokuuta 2012
keskiviikko 29. elokuuta 2012
Musiikkitalolla
Me olimme konsertissa. Konsertissa soitti sinfoniaorkesteri. Tatu ja Patu olivat juontajina. Me soitimme omilla soittimilla lippujen ohjeistamina. Me soitettiin pilleillä ja mä sain tosi hienon äänen. Lopuks me tehtiin ilmapalloista taidetta. Ihan lopussa me syötiin eväät ja menimme takaisin kouluun, otimme reput ja lähdimme iipeekerhoon tai kotiin.
Kirjoittajat: Aida Pirttilä ja Jerus Puttonen 2B
maanantai 27. elokuuta 2012
Tokaluokkalaiset juhlaviikoilla
Juhlaviikot kutsui kaikki toisen kouluvuotensa aloittavat helsinkiläiset mukaan riemukkaaseen musiikkiseikkailuun! Perjantaina 24.8. Käpylänkin tokaluokkaiset soittivat itse rakentamillaan soittimilla yhdessä Tapiola Sinfoniettan kanssa Musiikkitalon suuressa salissa. Konsertin yhteydessä koululaiset uppoutuivat yhteisötaideteoksen "Miltä musiikki näyttää" luomiseen Kiasman ohjaajien opastuksella.
sunnuntai 26. elokuuta 2012
perjantai 24. elokuuta 2012
Koulukasvitarhan 100 v. juhlat
Kumpulan koulukasvitarhan 100-vuotis synttäreillä oli mukavan näköinen kasvikoju joka tarjosi muun muassa Tarja Haloselle kesäkurpitsan ja muuta kivaa. Siellä toimi kaksi mukavan näköistä työntekijää. Minä en tosin ostanut mitään koska ei harmillisesti ollut rahaa mukana.
Koulukasvitarhan 100v. juhlissa oli myös kukkiin liittyvä piste, jossa sai tehdä oman kukkakimpun vaikka lahjaksi jollekulle. Pienemmille oli oma ämpäri jossa oli pieniä kukkia, eli siitä voisi tehdä pienen kimpun käteen sopivaksi. Pisteellä moni kysyi maksaisiko kimppujen tekeminen, mutta ilmaistahan se oli, ellei halunnut maksaa vapaaehtoismaksua kasvitarhan hyväksi. Minäkin menin kysymään, mutta vastaus oli: ”Ei maksa kuin vaivan”.
torstai 23. elokuuta 2012
Koululaistoimittajat 100-vuotisjuhlissa: Presidentti Tarja Halosen haastattelu
Käpylän kasvitarhalla oli 100 -vuotisjuhlat, joihin itse Tarja Halonen saapui visiitille. Hän oli kasvitarhan pääpuhuja, ja paparazzimme haastattelivat häntä puheen loputtua. Tarja Halonen itse kertoo kuinka työlästä kasvien hoitaminen voi olla:
(6A: Noa, Nadiifo, Farhia, Viivi, Eino, Sohvi )
(6A: Noa, Nadiifo, Farhia, Viivi, Eino, Sohvi )
Mikä sai teidät mukaan tähän tapahtumaan?Tämä on käytännön kestävän kehityksen asia.
maanantai 20. elokuuta 2012
Vanhempainyhdistys..
Vanhempainyhdistys
toivottaa tervetulleeksi uuteen lukuvuoteen!
sähköpostilistatm, luokkatoimikunnat, hallituksen kokous 28.8. klo 18.30...
torstai 16. elokuuta 2012
Haaveilua Taivaskalliolla
Toisena koulupäivänä seurasin kasiluokkalaisia Taivaskalliolle.
Lempeässä auringonpaisteessa kallioille kiipeäminen ei ollut hullumpi tapa
aloittaa syksyinen työrupeama.
Paikan päällä oppilaat tutkivat muun muassa ilman lämpötilaa,
pilviä, tuulen suuntaa, veden happamuutta ja
vedenalaista eliömaailmaa.
Hymyilin muutokselle, jonka aiempien vuosien perusteella tiesin tapahtuvan.
Kävelymatkalla kauhistellut öttiäiset, mahdollinen kastuminen,
paha haju, pistäminen, pureminen, niljakkuus, yökötys ja ilmassa leijaileva "onks pakko?"
vaihtuu melko pian ja taianomaisesti uteliaisuudeksi ja tutkivaksi asenteeksi.
Muutama rohkesi heittää kengät kalliolle heti alkumetreillä ja kahlasi veteen,
jokunen tovin asiaa pohdiskellut seurasi perässä.
Joltakulta kastui vihko ja sitä pelastettaessa myös kännykkä.
"Ei haittaa, se on vedenkestävä."
Sanoisin, että asenne kohdallaan.
"Pureeks nää?"
"Montako pistettä meillä on?"
"Ei tasan oo sammakko."
"Kiiltävä kuori, pieni pää."
Tuuli pyöritti tehtäväpapereita, ilma täyttyi kiljahduksista,
pisteitä laskettiin, ötököitä piirrettiin ja jalkoja laskettiin.
Aivan oikein. Ei hassumpi tapa aloittaa työrupeama.
Näin miettii matkassa mukana ollut kuvisope Marianne
perjantai 10. elokuuta 2012
KÄVELEVÄT JA PYÖRÄILEVÄT KOULUBUSSIT
Toisena vuonna peräkkäin käpyläläisiä, kumpulalaisia ja koskelalaisia vanhempia kutsutaan mukaan valtakunnalliseen hankkeeseen lasten koulumatkojen turvaamiseksi. Hanke on Kävelevät ja pyöräilevät koulubussit.
Käpylän koulubussien reitit löytyvät täältä: http://goo.gl/maps/2MjxS
Tässä linkki koulubussien esitteeseen: http://www.poljin.fi/koulubussit/koulubussit_esite_painoon.pdf
Pieni videopätkä mainioon Ylen Hämeen alueuutisten 21.9.2011 esittämään juttuun Turengin kävelevistä koulubusseista, jota kannattaa käyttää ”markkinoinnissa”:
http://areena.yle.fi/video/1316613620162
http://areena.yle.fi/video/1316613620162
Kumpulan sivutoimipisteen vanhempainilta
Kumpulan sivutoimipisteen vanhempainilta luokille 1K ja 2K järjestyy Kumpulassa Limingantie 39 klo 17.30 alkaen. Paikalla opettajat Paula Havu ja Liisa Tiensuu-Hirvonen. Tervetuloa kotiväet!
Yläkoulun kotiluokat ja koulun aloitus
Yläkoulun luokkien kotiluokat ovat seuraavat:
seiskojen kokoontuminen 14.8. klo 10 Väinölän pihalla
7A V14 kuvataide
7B V53
7C V51
7D H410 LAB
7E H101 RE
kasien kokoontuminen 14.8. klo 10 kotiluokan pihalla
8A V52
8B H408 LAB
8C H401 MA
8D H407 MA
ysien kokoontuminen 14.8. klo 8.30 kotiluokan pihalla
9A V25K
9B V36K
9C H301 RE
9D H309 BI
yleisopetuksen kymppien kokoontuminen Väinölänkatu 7
lisäluokka V37K

torstai 9. elokuuta 2012
Turvallisesti remontista huolimatta
Hykkylän rakennus on ollut remontissa keväästä 2010 alkaen. Mäkelänkadun puoleinen pääty on nyt valmistunut. Kuva onkin valmiista juhlasalista ja aulasta.
Remontin päättymisajaksi on arvioitu vuoden 2012 loppu. Niin oppilaat kuin henkilökunta odottavat innostuneina ja jännittyneinä rakennuksen valmistumista. Koulun aikuisista on koottu tilaryhmä, joka pohtii eri-ikäisten koulumme oppilaiden sijoittumista eri rakennuksiin. Asian tiimoilta myös oppilaskuntaa tullaan kuulemaan.
Remontin jatkuminen Kalervonkadun puoleisessa päässä aiheuttaa vielä päänvaivaa liikkumisen ja turvallisuuden osalta. Urakoitsijan kanssa on sovittu turvallisuuteen ja tavaroiden tuomiseen liittyvistä järjestelyistä. Koska pieniä oppilaita luokilta 1 - 3 liikkuu Kalervonkatua kouluun ja koulusta pois, on tärkeää, että kotiväki opastaa turvalliseen liikkumiseen alueella. Opettajat opastavat puolestaan koulussa kaikkia oppilaita.
Opettajia on osoitettu valvomaan välituntisin Väinölän ja Hykkylän välistä oppilaiden liikkumista. Ruokalat sijaitsevat Väinölän rakennuksessa (ja Untamon) ja aineopetusta on sekä Väinölän että Hykkylän rakennuksissa. Osa isommista oppilaista liikkuu siis välituntisin ja ruokatuntisin näiden rakennusten väliä.
Jos mahdollista, kannattaa aina liikkua Untamoon Untamontien kautta. Myös koulukuljetukset tulevat Untamontie 2 kohdalle. Koulun puolesta toivomme, että oppilaita saatettaisiin mahdollisimman vähän autolla kouluun, jotta autoliikennettä ei olisi Väinölänkadun puolella.
Rauhallisesti kävellen ja tarkkaavaisesti liikkuen Kalervonkadun kohdalla - se on paras turvavaltti.

keskiviikko 8. elokuuta 2012
KÄPYLÄN PERUSKOULUN LISÄLUOKAT
Tänään torstaina 8. elokuuta opetusvirastossa kokoontui runsas joukko opinto-ohjaajia ja rehtoreita. Kokouksessa käsiteltiin hakemuksia koskien lisäluokkien oppilaita. Lisäluokka eli kymppi on tarkoitettu peruskoulun päättäneelle oppilaalle, joka on jäänyt yhteishaussa / muutoin ilman toisen asteen opiskelupaikkaa.
Käpylän peruskouluun kutsukirje lähti 33 yleisopetuksen oppilaalle ja 16 pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaalle. Kirjeessä oppilaat saavat ohjeet ensi viikon koulunaloituksesta. Yleisopetuksen oppilaat tulevat Väinölänkatu 7 rakennuksen pihalle kirjeen ohjeen mukaisesti. Pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaat kokoontuvat Mäkelänkatu 93 koulurakennuksen pihalla klo 9.
Tervetuloa!

perjantai 3. elokuuta 2012
LUKUVUODEN 2012-2013 TYÖPÄIVÄT (187)
syyslukukausi: 14.8. – 21.12.2012 (TI- PE)
syysloma: 17. - 19.10.2012 (KE - PE)
joululoma: 22.12.12 – 6.1.13 (LA - SU)
kevätlukukausi: 7.1. – 1.6.2013 (MA - LA)
talviloma: 18.2. – 22..2.2013
päättäjäispäivä lauantai 1.6.2013
lauantaityöpäivät
Kirmyjäiset lauantaina 29.9.2012
Kutsuvieraspäivä 12.1.2013
vastaavat vapaat:
keskiviikko 17.10.2012 (syysloman pidennys)
perjantai 7.12.2012
Työjärjestyksestä voidaan poiketa koulun, luokan tai luokka-aste tapahtumien yhteydessä, ulkoilupäivinä, kirkkopäivinä (jokin vaihtoehtoinen ohjelma), lukukausien päätöspäivinä, oppilaskunnan taksvärkkipäivänä, koulun henkilökunnan koulutusiltapäivinä, opintokäyntien, teematuntien ja yhteisten esitysten vuoksi. Johtokunta myöntää oikeuden ja rehtori päättää päiväaikataulujen muutokset.
torstai 2. elokuuta 2012
Kotiväen ja koulun tapaamiset lukukauden alussa
1. ja 2.lk, vko 33: ke 15.8.12 klo 17.30 Untamon Sali
3. ja 4.lk, vko 33 to 16.8.12 klo 17.30 Untamon Sali
5. ja 6.lk, vko 33 to 16.8.12 klo 18.30 Untamon sali
7.lk, vko 33: ke 15.8.12 klo 18.30 Untamon sali
8., 9. ja 10.lk, vko 37: ti 11.9.12 klo 18.00
Lukuvuoden 2012 - 2013 aloituksen aikataulu
Tervetuloa aloittamaan lukuvuotta 2012 - 2013 tiistaina 14.8.
- luokat 1 - 3 Untamon pihalla klo 9.00
- luokat 4 - 6 Väinölän pihalla klo 9.00
- uokat 7 Väinölän pihalla klo 10.00
- luokat 8 ja 9 todistukseen merkityn mukaisesti
- lisäluokat ensi viikolla tulevan ohjeistuksen mukaisesti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)