Toisena koulupäivänä seurasin kasiluokkalaisia Taivaskalliolle.
Lempeässä auringonpaisteessa kallioille kiipeäminen ei ollut hullumpi tapa
aloittaa syksyinen työrupeama.
Paikan päällä oppilaat tutkivat muun muassa ilman lämpötilaa,
pilviä, tuulen suuntaa, veden happamuutta ja
vedenalaista eliömaailmaa.
Hymyilin muutokselle, jonka aiempien vuosien perusteella tiesin tapahtuvan.
Kävelymatkalla kauhistellut öttiäiset, mahdollinen kastuminen,
paha haju, pistäminen, pureminen, niljakkuus, yökötys ja ilmassa leijaileva "onks pakko?"
vaihtuu melko pian ja taianomaisesti uteliaisuudeksi ja tutkivaksi asenteeksi.
Muutama rohkesi heittää kengät kalliolle heti alkumetreillä ja kahlasi veteen,
jokunen tovin asiaa pohdiskellut seurasi perässä.
Joltakulta kastui vihko ja sitä pelastettaessa myös kännykkä.
"Ei haittaa, se on vedenkestävä."
Sanoisin, että asenne kohdallaan.
"Pureeks nää?"
"Montako pistettä meillä on?"
"Ei tasan oo sammakko."
"Kiiltävä kuori, pieni pää."
Tuuli pyöritti tehtäväpapereita, ilma täyttyi kiljahduksista,
pisteitä laskettiin, ötököitä piirrettiin ja jalkoja laskettiin.
Aivan oikein. Ei hassumpi tapa aloittaa työrupeama.
Näin miettii matkassa mukana ollut kuvisope Marianne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti