Viikko ennen hiihtolomaa koulun alaluokille pidettiin
kovasti odotettu disco ilta. Me yläkoulu luokan muutama vanhempi
olimme kokoon kutsuttuina valmiina tulevaa iltaa varten. Samalla lailla,
kun koulunsa vasta alkutaipaleella alkaneet myös me vanhemmat jännitimme kuinka
selviydymme osaksemme tulevat rooliit, kestittäjänä, järjestyksenpitäjänä,
ensiapujoukkona ja huoltohenkilökuntana ym. Kaikki huolet olivat turhia ja pois
pyyhkäistynä, kun nuo reippaat lapset saapuivat paikalle. Tuskin muistimme
aikaa, kun omamme olivat pienempiä, siitä tuntui tosiaan olevan iäisyys!. Miten
niin nuoret voivat käyttäytyäkkään niin hyvin, kaikki
odottivat vuoroaan ja pitivät huolta toisistaan ja samalla
heillä oli hauskaa. Ohjelmaa, musiikkia ja herkkuja oli tarjolla koko illan ja
meno oli sen mukaista. Me vanhemmat olimme aivan fiiliksissä, emme olisi
todellakaan voineet kuvitella miten paljon saimme tuosta osallistumisesta
koulun tapahtumaan.
Unohtamatta näitä nuoria kohta koulunsa lopettavia. Samaa voi sanoa myös heistä, kuinka hyväkäytöksisiä ja fiksuja he ovatkaan. Järjestelyissä, lipunmyynnissä, lisätarvikkeiden haussa, ohjelman teossa, musiikissa kaikessa he olivat mukana myös siivouksessa.
Tällä kokemuksella, meillä vanhemmilla ei ole huolta ja
voimme olla ylpeitä näistä ihanista tulevaisuuden lupauksista aina polvesta jo
samaan pituuteen yltäneistä.
Odatamme seuraavaa yhteistä tapaamista ja tapahtuman
järjestämistä taas suurella innolla!.
Kiitos vielä teille nuorille 8 d luokkalaisille
yhteistyöstä ja samalla toivotamme vanhemmat tervetulleeksi
mukaan kaikkiin mahdollisiin keruu tapahtumiin ja muihin yhteisiin tapahtumiin
:).
Tervehdys vielä teille hiihtolomasta levänneinä,
kevättä kohden toivotellen,
Heidi Halonen
8d luokan vanhempi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti