Ensimmäisellä
luokalla aloittaa useampia oppilaita kuin koko yhtenäisen peruskoulun aikana,
yhteensä neljä perusluokkaa, yksi yhdysluokka kaksikielisiä oppilaita sekä
neljä uutta oppilasta pienten pidennetyssä, yksilöllistetyssä opetuksessa.
Kakkoset jatkavat
kolmannelle samoilla kokoonpanoilla ja opettajilla. Luonto- ja tiedeopetus
järjestetään ainekohtaisina sisältöinä ja sisäisinä opetusjärjestelyinä,
vastuuopettajana toimii Miia Ylönen. Tämä ratkaisu on neuvoteltu koulun
sisäisesti, ja on toinen opetusviraston linjaamista soveltuvuuskokeella
valittujen oppilaiden opetusratkaisu. Samaa tapaa olemme noudattaneet
varhennetun espanjan osalta jo vuosia.
Koskelasta kouluumme
tulee 10 – 12 oppilasta viidennelle luokalle – tervetuloa! Opetusjärjestelyt on
tehty siten, että 5CD (nyk. 4C) –luokalla on kaksi opettajaa, joista toinen
vastaa 5C-luokan opetuksesta pääosin ja toinen toimii 5D-luokan
vastuuopettajana (resurssiopettaja).
Seiskaluokkia
aloittaa neljä. Ryhmät ovat pieniä, noin 16 oppilasta kolmessa ryhmässä ja
neljännessä 22. Tämä on mahdollista tämän vuoden. Toivottavasti opetustoimi
kokonaisuudessaan säästyy ryhmäkokojen suurentamiselta (= tuntikehyksen
leikkaus = opettajien palkkarahojen vähentäminen). Tällöin ryhmien kanssa
voidaan jatkaa myös seuraavina vuosina.
Kaksikielisiä ryhmiä
on jo kaksi: 1 – 2 E ja 3 – 4 E. Luokilla 5 ja 6 oppilaat ovat muiden ryhmien
mukana, sillä kaksikielisiä opiskelijoita on sen verran niukasti (6 – 7 per
luokka-aste), että omaa yhdysryhmää ei pysty järjestämään.
Pidennetyn
yksilöllistetyn opetuksen oppilasjakoa on muutettu opetusviraston kanssa
käytyjen neuvottelujen jälkeen. Lisäluokkaa ei
pidennetyn oppilaille enää tule, joten ryhmässä 8 – 9 tutustutaan
jatko-opintoihin ja tehdään koulutuskokeiluja sekä etsitään sopivia
tulevaisuuden ammatteja. Sofianlehdon toimipisteessa jatkaa kaksi TOI-luokkaa
(toiminta-alueittain järjestettävä opetus).
Muutama
opettajatehtävä on vielä täytettävä ennen juhannusta. Tehtävät ovat olleet
auki, mutta päätöksiä ei ole tehty, sillä hakuprosessi on vielä kesken. Tämän
hetken opettajatilanne on tässä alla. Kun tehtäviin saadaan sopivia opettajia,
asiasta tiedotetaan kotisivuilla.
Pienten rakennus on
edelleen Untamo. Luokka-asteet 4 ja 5 sekä pääosin kielenopetus, pienten
teknisen ja tekstiilityön opetus sekä musiikin opetus järjestyvät Väinölässä
(11 ryhmää). Hykkylässä järjestyy muu aineopetus sekä siellä opiskelevat ensi
vuoden kutoset.
LUOKKA OPETTAJA
1 Rahunen
Niina (vak)
1 Lipponen
Aino (vak)
1 Hentunen
Jenni (ptuo)
1 Cerdá
Emma (ptuo)
2A Tiensuu-Hirvonen
Liisa (vak)
2B Lindahl
Sanna (vak)
2C Hentilä
Leena (vs)
1-2E Paula
Peltola (ptuo)
3A Tanninen
Mira (vak)
3B Ylönen
Mia (vak)
3C Ahonala
Sini (vak)
3-4E Peteri
Mari (vak)
4A Teittinen
Ville (vak)
4B Tuominen
Leena (vak)
4C Vakkilainen
Virpi (vak)
5A Hämäläinen
Maini (vak)
5BE Lonka
Aire (vak)
5C Köykkä
Johanna (vak)
5D resurssiopettaja
(tehtävä täyttämättä)
6A Ismail
Paula (vak) sijainen – tehtävä haussa
6BE Rämö
Juhani (vak)
6M Vierelä
Jesse (vs)
1-6N Räsänen
Anna (vak) ja Inkeri Marttinen
7A Tirkkonen
Jari
7B Katri
Hypén-Pennanen
7C Lönnberg
Katri
7C Tiula
Riia ja Anu Sundholm
8A Karp
Hilkka
8B Skog
Mari ja Pekkala Maarit
8C Nieminen
Marianne
8D Puutio
Teija
9A Salmela Ulla
9B Salermo
Henrika
9C Silvast-Shaw
Kristiina
9D Marttinen
Inkeri
9E Kaverma-Soukko
Elina ja Timo Hirvonen
ee – 2 Taskinen
Pia
3 – 5H Nurmento Päivi
6 – 7H Rautava
Lahja
8 – 9H Rissanen
Tuula
TOI1 Toijonen
Karita Soffari
TOI2 Turunen
Helena Soffari