Sierlan
kansakoulun kulmat rapisivat pölyistä kun Käpylän 2C-luokka kirmaisi leirikouluun
5.-6.5.2014. Sini Ahonala ohjasti reilun parikymmen lukuisen koululaisparvensa Lohjan
Nummi-Pusulan perämaille ja upean Pitkäjärven rannalle! Nopea sänkyjen valinta
minäsielläsinätäällä – tyyliin ja sen jälkeen juostiin ulos pihalle aurinkoon.
Ulkona odotti valtava piha, jossa jalkapallokenttä, pingispöytä, keinut, puut,
pensaat, kukat, kannot ja kivet odottivat valloittajia. Haa ja ensimmäiset muurahaisetkin löydettiin
luuppiin lähempää tarkastelua varten! Pihan perällä oli myös toilette á la
luomu, joka pian sai aikuisten keskuudessa lempinimen tuulitunneli.
Vanhempien
kokkikoulu valloitti keittiön ja huokaisi kuka osaa käyttää suurtalouskeittiön
uunia, astianpesukonetta ja mistä saadaan kahvia? Palmian pakkaamat ruuat ja
eväät kaappeihin ja pian Sierla’s Country
Kitchen mehevine menuineen oli valmis. Sillä aikaa koululaiset lähtivät veden
valloitus matkalle veneillä ja kanooteilla – onneksi pelastusliivejä oli vino
pino. Seuraavalle päivälle sovittiin jatkoa kalastuksen merkeissä.
Open
ohjaama metsäretki vei ryhmän miettimään luonnon monimuotoisuutta oli puita,
käpyjä, sammalia, lehtiä ja jos katsoit tarkasti saatoit nähdä myös
leppäkertun. Eväät maistuivat erityisen hyviltä metsän sylissä, kallionpäällä
keikkuessa ja auringon paistaessa. Metsästä kävelimme naapurin Juhana-isännän maalaistalon
pihaan ja isäntä selitti kärsivällisesti lapsikatraalle kuminan (!) viljelyä,
hakkeen käyttöä lämmityksessä, leikkuupuimurin myyntiä ja kurottajan käyttöä.
Tilan traktorien ohjaimissa nauttivat leikki-ohjaamisesta niin pojat kuin
tytötkin – pröm pröm.
Illalla
Sierlassa lämpeni sauna ja useat kirmasivat saunasta aah niin raikkaaseen
järviveteen. Talviturkit jäivät sinne ja mieli oli virkeä. Ruoka oli tärkeä osa
päivien agendaa ja iltapalalla maistui grillimakkara. Leirielämä, maalaisilma
ja täyttävä ruoka tuudittivat niin lapset kuin aikuisetkin sikeään uneen. Aamulla
vesielämä jatkui melonnan ja kalastuksen merkeissä ja tarina kertoo että
kalojakin saatiin.
Bussin
pöräyttäessä pihaan samaa mieltä kaikki oltiin: Sierlassa oli huippu kivaa ja tänne
tullaan takaisin!
Leirikoulun
kyökistä tapahtumia raportoi Tiina Airaksinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti