perjantai 6. helmikuuta 2015

Tilakeskuksen info

Tilakeskus järjesti keskiviikkona 4.2. Käpylän peruskoululaisten huoltajille tilaisuuden Väinölän ja Untamon kiinteistöjen kunnosta. Paikalla oli noin 25 vanhempaa, 15 asiantuntijaa ja virastojen edustajaa tilakeskuksesta, ympäristökeskuksesta, terveydenhuollosta.. ja 5 henkeä koulun henkilökunnasta. 9D järjesti puffetin.

Tilaisuudessa esiteltiin allaolevia rakenne- ja kuntotutkimuksia. Peruslinja oli, että rakennukset ovat vanhoja ja mutta näillä tiedoin turvallisia. Sisäilma on raskasta jos ei tuuleteta. Pahimpia paikkoja korjataan ja korjaukset ja korjaussuunnitelma tyydyttivät valvovaa ympäristökeskusta. 

Korjaussuunnitelmissa on ollut tilojen sulkemisia korjausten ajaksi, ikkunatuuletuksen tehostamista, erilaisia ilman säätöjä, alapohjan siivousta jne. Liitteissä lisää.

Rakennukset ovat yhtä huonoja tai hyviä kuin iso osa vanhoista kouluista. Oireita tai poissaoloja ei ole poikkeavassa määrin muihin kaupungin kouluihin verrattuna ja vähän verattuna homekouluihin, joissa oireita on helposti 30-40% rakennuksen käyttäjistä.

Jos oma lapsi saa oireita tai niitä epäilee, yhteys terveydenhoitajaan - kuten missä tahansa koulussa. Herkistynyt tai allerginen lapsi tai aikuinen voi oireita saada sinänsä terveestä rakennuksesta ja Väinölässä näitä oireita ollutkin. Erityisesti viime talvena putkirikon huollon aikana suojaamattomasta korjauskohteesta alapohjasta talon alta pääsi määräysten vastaisesti ilmaa opetustiloihin.  Tapaukset ovat koulussa ylilääkärin pitkän kokemuksen mukaan harvinaisia - eikä poissaoloissa ole eroja kaupungin tai koulun keskiarvoon.  Yksittäiselle ihmiselle ja hänen perheelleen nämä ovat raskaita ja todellisia asioita ja ne voivat johtua rakennuksesta. Virkamiehet laittaisivat kuitenkin lapsensa kumpaan vaan KPKN kouluun ja kolmella opettajallakin on omia lapsia ko. kiinteistöissä. Huoli on ollut aiheellinen ja sen esittämisen jälkeen on toimittu. Itselleni on jäänyt luottavainen kuva Tilakeskuksen toiminnasta meidän koulujemme osalta.

Väinölä

Untamo

Ville Teittinen
Opettajana Väinölässä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti