Vaalipaneeli
2015
Käpylän
peruskoulun yläasteen 8-9 luokkalaisille järjestettiin ennen pääsiäislomaa
vaalipaneeli. Vaalipaneeliin osallistui viisi eduskuntaan pyrkivää ehdokasta.
Ehdokkaat olivat eri puolueista: Welat Nehri (SDP), Alviina Alametsä (Vihreät),
Jarmo Keto (Perussuomalaiset), Teppo Säkkinen (Keskusta) ja Tiina Larsson (Kokoomus).
Salissa oppilaat saivat kaikilta ehdokkailta vaalimainokset, joissa luki
ehdokkaan äänestysnumero ja lyhyesti tietoa heistä. Mukana oli myös vähän
suklaatakin, se oli hyvä keino saada oppilaat kiinnostumaan ehdokkaasta.
Oppilaat veivät vaalimainoksia koteihin, joissa vanhemmat pääsivät luultavimmin
tutustumaan niihin.
Aluksi puolueiden
edustajat esittäytyivät ja kertoivat itsestään ja puolueistaan. Ehdokkaille
esitettiin oppilaiden keksimiä kysymyksiä. Taitava poliitikko on sellainen,
joka osaa kertoa asiansa selkeästi, lyhyesti ja samalla vaikuttaa kyseiseen
kohderyhmään ja sellaisia poliitikkoja oli mukana myös sinä keskiviikkonakin.
Tulevaisuudessa me
yläasteikäisetkin tulemme äänestämään vaaleissa, joten tästä sai jo hyvin
esimakua tulevaan. Kaikki oppilaat eivät alun perin tienneet paljoakaan
kaikista puolueista, joten vaalipaneelissa oli hyvä vertailla ehdokkaitten
erilaisia mielipiteitä. Useat ehdokkaista kertoivat hyvin perustellusti oman
mielipiteensä, mikä saattoi muuttaa monen ennakkoluuloja kyseistä henkilöä tai
puoluetta kohtaan. Ehdokkaat olisivat varmasti jaksaneet puhua tuntikausia,
mutta heidän harmikseen aikaa oli vain rajallisesti. Yksi ensimmäisistä
kysymyksistä koski ehdokkaiden keskiarvoja. Oli hauska kuulla heidän
peruskoulun päättökeskiarvot ja muutamalta ehdokkaalta tuli siitä vitsiäkin.
Vaalipaneelissa oli kiihkeän keskustelun lisäksi mukana myös huumoria, joten
tylsää ei ollut. Oppilaiden kysymykset koskivat lähinnä ilmastonmuutosta,
Natoon liittymistä, Venäjää, tasa-arvoista avioliittolakia, pakkoruotsia sekä
maailman pelastamista. Nämä ja monet muutkin aiheet aiheuttivat paljon
keskustelua ehdokkaiden välillä. Vaalipaneeli oli hauska tapa oppia uutta ja
hieno kokemus.
Käpylän peruskoulussa järjestettiin tiistaina (7.4)
nuorisovaalit luokka-asteilla 8-10. Suurimman äänisaaliin saivat puolueista Vihreät
(53 ääntä) ja SDP (23 ääntä). Seuraavina tulivat Keskusta (12 ääntä) sekä
Kokoomus ja Vasemmistoliitto (8 ääntä). Koulussamme järjestetty vaalipaneeli
näkyi selvästi tuloksissa, sillä paneeliin osallistuneet Alviina Alametsä
(vihr.) ja Welat Nehri (sd.) saivat eniten ääniä. Hylättyjä ääniä annettiin 10,
joista suurin osa oli annettu vahingossa toisen vaalipiirin ehdokkaalle. Tässä
vielä eniten äänien saaneiden lista.
Alviina Alametsä (Vihreät) 29
Welat Nehri (SDP) 14
Pekka Haavisto (Vihreät) 7
Outi Alanko-Kahiluoto (Vihreät) 6
Paavo Arhinmäki (Vasemmistoliitto) 5
Kaisa Hernberg (Vihreät) 5
Teppo Säkkinen (Keskusta) 4
Welat Nehri (SDP) 14
Pekka Haavisto (Vihreät) 7
Outi Alanko-Kahiluoto (Vihreät) 6
Paavo Arhinmäki (Vasemmistoliitto) 5
Kaisa Hernberg (Vihreät) 5
Teppo Säkkinen (Keskusta) 4
Jos koulustamme olisi suhteellisella vaalitavalla valittu
viisi kansanedustajaa, he olisivat Alviina Alametsä, Pekka Haavisto, Welat
Nehri, Outi Alanko-Kahiluoto ja Kaisa Hernberg. Puolueen saama äänimäärä on
siis vaaleissa ratkaisevan
tärkeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti