sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Pakullinen hyvää


Kasiluokan kuviksen valinnaisryhmä teki yhteistyötä
hyväntekeväisyysjärjestö APU-PAKU RY:n kanssa.





Saimme käsiimme gambialaisten esikoululaisten piirtämiä kuvia,
jotka oli tehty Pakau Penkun kylässä APU PAKU-koulussa 
suomalaisten opetusharjoittelijoiden ohjaamina.




 Mahtavista kuvista kasiluokkalaiset valitsivat itseään kiinnostavimmat
ja tuunasivat niistä kangaskassiin painettavan
version osana graafisen suunnittelun oppisisältöä.





Projektin aikana juteltiin kaikenlaista. Kulttuurista, rikkauksista,
eroista maiden ja maanosien välillä. Siitä, että koulutus on etuoikeus.
(Työskennellessään olivat kyllä aika hiljaa.)

Projektin päätteeksi saimme kutsun APU-PAKU Charity Partyyn 
Nosturin Elmun baariin. Päätettiin mennä.





Nosturilla juotiin jääteetä, valokuvattiin ja hengattiin.
 Joku otti kasvomaalauksen ja kokeili rummuttelua.







Vielä emme tiedä, mitkä kuvat valittiin painettaviksi kasseihin. Se selvinnee pian.

Aurinko paistoi ja vesi kimalsi. 




Keijo opettaa. (Lehmänkello ojennettiin seuraavaksi opelle.)

Käteltiin ja moikattiin APU-PAKUN tyypit. Otettiin vastaan kehut.




Teet juotuaan oppilaat istuskelivat laiturilla,
kiipesivät rakenteille tai menivät huppujensa sisään piiloon. 
Nauroivat, pomppivat ja kiljuivat.

Kun uhkasivat työntää open veteen, huijasin ja sanoin, 
etten osaa uida edes tikkaille asti.

"No kyllä me pelastetaan. "


 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti