Parempi koulu -Ilmiö 2017
Ilmiöprojektissa oppilaat miettivät mikä tekisi koulusta paremman paikan oppimiselle ja saivat itse kehittää ratkaisun johonkin huomattuun ongelmaan. Kun idea oli keksitty, piti vielä pohtia miten sen saa aikaan ja ottaa huomioon monia asioita, muun muassa rahan kerääminen. Tärkeää oli myös aikatauluttaa oma tekeminen hyvin, jotta työn sai ajoissa valmiiksi. Aikaa oli noin kymmenen tuntia käsityön, kuvataiteen, kotitalouden ja matematiikan tunneilla.
Työn sai toteuttaa haluamallansa tavalla esimerkiksi posterina, videona tai
diaesityksenä. Valmiin teoksen arviointi liitettiin yhteensopivaan
oppiaineeseen. Lopuksi tuotokset koottiin yhteen “messuiksi”, joissa oppilaat
äänestivät mielestään parasta ideaa toteutettavaksi.
Meidän mielestämme työskentely ilmiön parissa toi mukavaa vaihtelua
normaaliin kouluarkeen. Kun ilmiötä ei kuitenkaan tehty joka tunti, ei
aiheeseen kerennyt kyllästyä. Ja kukapa tietäisi paremmin mitä kouluihin
oikeasti tarvitaan kuin oppilaat itse. Työn aihetta valitessa tuli mietittyä
monia kysymyksiä. Mitä koulussa voisi parantaa? Onko idea realistinen ja
mahdollinen toteuttaa? Mistä saadaan rahaa idean toteuttamiseen? Onko ideasta
hyötyä kaikille? Kaikkia omasta mielestä ikäviä asioita ei tietenkään voi poistaa,
koska kaikki pitävät eri asioista ja ärsyttävätkin asiat voivat olla
tarpeellisia. Kun työn toteutustavan sai itse valita, työstä oli mahdollisuus
tehdä omannäköinen ja itselle mielenkiintoinen toteuttaa.
Ilmiöitä on toteutettu vasta muutaman kerran, joten ollaan vielä
kokeiluvaiheessa. Projekti on kuitenkin toteutettu järkevästi ja oppilaat saatu
kiinnostumaan. Ilmiön tekeminen opetti meille kaiken muun lisäksi yhteistyötä
ja kriittistä ajattelua. Nyt meillä on uusi, hauska tapa oppia. Tämänkaltaisia
töitä kannattaa ehdottomasti jatkaa!
Aura & Emmi 7e
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti