perjantai 24. elokuuta 2018
torstai 23. elokuuta 2018
Oppilaskunta ilmiöiden kimpussa
Koulun tärkeimmät oppilaat eli oppilaskunnan edustajat kokoontuivat tiistaina kehittelemään omia ideoitaan ilmiöopiskelusta. Ideat tosissaan sinkoilivat ja aamussa oli aivan mahtava pöhinä alusta pitäen!
Oppilaat rakentelivat omia ideoita opettajien keksimiin isoihin aihekokonaisuuuksiin: Helsingistä, Suomesta ja Pohjoismaista, Euroopasta, yrittäjyydestä, ajasta, tieteestä ja kulttuurista Euroopassa sekä tulevaisuudesta ja mittaamisesta.
Koko aamu sujui loistavasti ja oli mahtavaa nähdä, kuinka eri-ikäiset oppilaat toimivat hienosti yhdessä. Tästä on hyvä jatkaa myöhemmin luokkakohtaisella työskentelyllä. Iso kiitos koko oppilaiden porukalle ja Maritalle kaikista upeista järjestelyistä!
keskiviikko 22. elokuuta 2018
Seiskat aloittivat biologian opintonsa
Koulumme uudet seiskaluokat aloittivat syksyn biologian opintonsa tuttuun tapaan metsässä. Ensimmäiset tunnit rutikuvassa Kumpulan metsässä ovat sisältäneet rastiradan tekemistä ja perinteistäkin perinteisempää kasvien keruuta.
Hienoja luontohavaintojakin tehtiin! Jos kasiluokat pääsivät ylpeilemään korppihavainnollaan Taivaskalliolta parin viikon takaa, eivät seiskat jääneet yhtään huonommiksi. Jo toisella kerralla saimme Kumpulassa nähdä aivan läheltä melko harvinaisen näyn, nimittäin pikkutikan!
Tästä jatketaan eteenpäin ötökkäjahdilla, metsätyyppien opettelulla ja mennään lopulta kohti omaa tutkimuksen tekemistä kasvien keruuta tietenkään unohtamatta.
Tervetuloa tekemään kasvatuksen ja koulutuksen osallisuussuunnitelmaa – Tuo parhaat ideasi esiin ja osallistu keskusteluun verkossa 9.9.2018 asti
Tehdään yhdessä maailman vaikuttavin paikka oppia, jossa
oppijoiden, huoltajien, henkilöstön ja kaikkien kaupunkilaisten vahva
osallisuus toteutuu. Kutsumme kaikkia helsinkiläisiä pohtimaan osallisuutta
kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla.
Olemme avanneet verkkoon keskustelualustan, jolle pyydämme
teitä tuomaan ajatuksianne osallisuuden ja vuorovaikutteiden toimintakulttuurin
kehittämiseksi. Keskustelu on auki 9.9.2018 asti.
Linkki keskustelualustalle: https://app.viima.com/hel/kasko_osallisuussuunnitelma
Kuka tahansa voi osallistua. Oman idean jättäminen ja
kommentointi vaatii kirjautumisen. Kirjautuminen onnistuu esimerkiksi o365-, LinkedIn-
ja Facebook-tunnuksilla. Keskustelun lukeminen ja muiden ajatuksista
tykkääminen onnistuu myös kirjautumatta.
Alustalle tuotuja ajatuksia hyödynnetään kasvatuksen ja
koulutuksen osallisuussuunnitelman laatimisessa. Osallisuussuunnitelmassa määritellään,
mitä osallisuus tarkoittaa toimialallamme, miten sitä toteutetaan ja
kehitetään. Suunnitelma liittyy Helsingin kaupungin osallisuus- ja vuorovaikutusmalliin. Jokainen
toimiala tekee oman suunnitelmansa vuosille 2018-2021 ja sen toteutumisesta raportoidaan
valtuustolle. Lue
lisää osallisuusmallista.
Lisätietoja: Elina Kesäniemi,
vuorovaikutusasiantuntija, elina.kesaniemi@hel.fi
tiistai 14. elokuuta 2018
Aamupäivätoimintaan ilmoittautuminen syyslukukaudella 2018
Käpylän peruskoulussa järjestetään aamutoimintaa 1.-2. luokan oppilaille (sekä 3.-4. luokkien erityisen tuen oppilaille) niinä päivinä, kun koulu alkaa myöhemmin kuin klo 8.15. Koulun aamutoimintaan voi osallistua ennen oppituntien alkua klo 8.15 - 10.00 välisenä aikana. Aamutoiminnassa ei tarjota aamupalaa ja se on maksutonta.
Aamutoiminnassa on vapaata leikkiä ja yhdessä tekemistä kavereiden kanssa
sovitusti sisällä tai ulkona ohjaajan seurassa. Aamutoiminnan tilana ovat
pääsääntöisesti Untamon rakennuksen ip-kerhon tilat sekä Käpylän Klubin
tilat Väinölän rakennuksessa. Ohjaajina toimii Käpylän Klubin henkilöstö.
Aamupäivätoimintaan ilmoittautuminen:
”Hakemukset ja päätökset” → ”Tee uusi hakemus” → ”Aamutoimintaan ilmoittautuminen syksy 2018” → ”Täytä tiedot” → ”Tallenna tiedot”.
Toimintaan pyritään ilmoittautumaan viikko ennen toimintaan osallistumista. Tarpeen päättymisestä ilmoitetaan samalla ilmoituspohjalla viikko ennen lopettamista. Aamupäivätoiminnasta ei tehdä erillistä päätöstä vaan pelkkä ilmoittautuminen riittää.
Tarkempia toimintaan liittyviä tietoja saa Käpylän Klubilta.
maanantai 13. elokuuta 2018
Käpylän peruskoulukin on liikkuva koulu
Liikunta parantaa oppimissuorituksia ja lisää hyvinvointia. Siksi koulumme on, kuten monet muutkin koulut Suomessa nykyään liikkuvia kouluja. Tarkoituksena on lisätä liikettä koulupäivään ja tehdä koulupäivistä aktiivisempia.
Isot teemat ovat osallisuus, oppiminen ja liikkeen lisääminen
Lue lisää: liikkuvakoulu.fi
Viikonlopun Helsingin Sanomissa oli pitkä juttu Käpylän peruskoulun Liikkuvasta koulusta.
Hyvä Linnea ja koko Liikkuva koulu- tiimi!
Koko jutun voit lukea täältä
torstai 9. elokuuta 2018
Kouluvuosi alkoi koulurauhan julistamisella
Käpylän peruskoulun lukuvuosi 2018-2019 alkoi tänään. Ennusmerkit hyvään vuoteen olivat ainakin kohdallaan, sillä oppilaat olivat iloisia, opettajat innokkaita, koulurauhan julistaja ja koulun entinen oppilas Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar todella positiivinen ja vieläpä sääkin oli aivan täydellinen. Myös mukaansatempaava musiikki oli mukava lisä koulun avaukseen.
Tehdään näillä eväillä kaikki yhdessä tästä vuodesta mahtava yhteinen kokemus.
keskiviikko 8. elokuuta 2018
Koulualueen turvallisuudesta koulun alkaessa
Arvoisat Vanhemmat!
Mikäli tuotte lapsianne autolla kouluun, jätättehän heidät Väinölänkadulle kirjaston eteen.
Oppilaiden turvallisuuden vuoksi koko koulun henkilökunta toivoo, ettei autoilla ajeta Hykkylän ja Untamon väliselle Kalervonkadun osuudelle.
Ystävällisesti,
Koulun ja kodin yhteistyötiimi
Mikäli tuotte lapsianne autolla kouluun, jätättehän heidät Väinölänkadulle kirjaston eteen.
Oppilaiden turvallisuuden vuoksi koko koulun henkilökunta toivoo, ettei autoilla ajeta Hykkylän ja Untamon väliselle Kalervonkadun osuudelle.
Ystävällisesti,
Koulun ja kodin yhteistyötiimi
maanantai 6. elokuuta 2018
Koulu alkaa
Nyt on lomat pidetty ja uusi kouluvuosi alkaa.
Koulu päättyy torstaina 9.8.2018 luokilla 1-3 klo 12.15
ja luokilla 4-10 konsertin jälkeen n. klo 13.
Perjantaina koulua on luokilla 1-3 klo 9.15-12.15 ja luokilla 4-10 klo 9.15-13.15.
Maanantaina koulu jatkuu lukujärjestyksen mukaan.
Koulu alkaa torstaina 9.8.2018 eri luokka-asteilla seuraavasti:
- luokat 1 - 3 klo 9.00 Untamon pihalla
- luokat 5 - 6 klo 9.00 Väinölän pihalla
- luokat 4 ja 7 klo 9.00 Hykkylän pihalla
- luokat 8 klo 9.30 Hykkylän pihalla
- luokat 9D ja 9E klo 8.30 Hykkylän pihalla
- luokat 9A, 9B ja 9C klo 10.00
- luokka 10 ja JOPO-luokka klo 9.30 Väinölän patsaspihalla.
Hykkylän pihalla- luokat 5 - 6 klo 9.00 Väinölän pihalla
- luokat 4 ja 7 klo 9.00 Hykkylän pihalla
- luokat 8 klo 9.30 Hykkylän pihalla
- luokat 9D ja 9E klo 8.30 Hykkylän pihalla
- luokat 9A, 9B ja 9C klo 10.00
- luokka 10 ja JOPO-luokka klo 9.30 Väinölän patsaspihalla.
Koulu päättyy torstaina 9.8.2018 luokilla 1-3 klo 12.15
ja luokilla 4-10 konsertin jälkeen n. klo 13.
Perjantaina koulua on luokilla 1-3 klo 9.15-12.15 ja luokilla 4-10 klo 9.15-13.15.
Maanantaina koulu jatkuu lukujärjestyksen mukaan.
keskiviikko 1. elokuuta 2018
Aamutoimintaa Käpylän peruskoululla
Käpylän peruskoulu järjestää aamutoimintaa 1.-2. luokan
oppilaille niinä päivinä, kun koulu alkaa myöhemmin kuin klo 8.15. Koulumme
aamutoimintaan voi osallistua ennen oppituntien alkua klo 8.15 - 10.00
välisenä aikana. Aamutoiminnassa ei tarjota aamupalaa ja se on maksutonta.
Aamutoiminnassa on vapaata leikkiä ja yhdessä tekemistä kavereiden kanssa
sovitusti sisällä tai ulkona ohjaajan seurassa. Aamutoiminnan tilana ovat
pääsääntöisesti Käpylän Klubin tilat Väinölän rakennuksessa sekä Untamon rakennuksen ip-kerhon tilat. Ohjaajina toimii Käpylän
Klubin henkilöstö. Tarkempia toimintaan liittyviä tietoja saa lukuvuoden
ensimmäisessä vanhempainillassa sekä Käpylän Klubilta.
Toimintaan
ilmoittaudutaan Wilman välityksellä. Lisää infoa ilmoittautumisesta sekä
ekaluokkalaisten huoltajien Wilmatunnukset lukuvuoden ensimmäisessä
vanhempainillassa ma 13.8.2018.
Aurinkoista koulun aloitusta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)