Tätä lukuvuotta on vielä muutama viikko jäljellä. Monia mukavia ja
oppimista edistäviä tapahtumia on vielä toukokuun aikana ja opiskelu jatkuu
päättäjäisiin 3.6.2017 saakka. Tiedote juhlista on Wilmassa, ja opettajat
tiedottavat koteja päättäjäisistä.
Tulevat eskarit käyvät tutustumassa kouluun, luokkatovereihinsa ja
opettajiinsa torstaina 11. päivänä toukokuuta. Samana päivänä myös ensi vuoden
seiskat tulevat koululle tapaamaan tulevia luokkatovereitaan ja uusia
luokanvalvojiaan.
Ensi lukuvuoden suunnitelmat ovat siis jo pitkällä.
Opetuslautakunta on päättänyt koulujen yhteisistä työajoista. Ensi vuonna on viikon syysloma kaikissa peruskouluissa. Koulu voi koulukohtaisesti päättää yhdestä koulupäivän muutoksesta. Käpylän peruskoulussa järjestetään yhdessä vanhempainyhdistyksen kanssa lauantaityöpäivä Kirmyjäiset syyskuussa 2017, ja vastaava vapaa on sitten helatorstain jälkeinen perjantai keväällä 2018 tai jokin muu sopiva arkivapaa.
Opettaja- ja avustajajärjestelyt ovat niin pitkällä kuin mahdollista. Muutoksia voi tulla vielä kesän aikana, ja ne ovat aina inhimillisiä: opettajien elämäntilanteet muuttuvat ja siten myös työsuunnitelmat. Toistaiseksi luokanopettajien osalta tiedossa on yksi perhevapaa ja kolme koko vuoden sijaisuutta. Luokanopettajien osalta perhevapaan sijaisuus ja yksi kokovuotinen sijaisuus on vielä täyttämättä.

Korostan vielä, että muutokset voivat olla mahdollisia. Tässä alla
todennäköiset luokkajärjestelyt lukuvuodeksi 2017 - 2018, tilanne 8.5.2017:
Untamon rakennuksessa
1A Ahonala
Sini (vak), perhevapaan sijainen
1B Halmekoski
Salla (vak)
1C Tanninen
Mira (vak)
1D Ylönen
Miia (vak)
Untamon rakennuksessa
2A Tiensuu-Hirvonen
Liisa (vak)
2B Lindahl
Sanna (vak)
2C Heinonen
Marjo (vs)
2D + ee-2h Hentilä
Leena (vak) ja Taskinen Pia (vak)
Hykkylän rakennuksessa
1-2E Peteri
Mari (vak)
3-4E Sigil Villero
Alba(vak)
Untamon rakennuksessa
3A Vainio
Marita (vak) (nyk. luokka 2B + oppilaita luokalta 2A)
3B Vakkilainen
Virpi (vak) (nyk. luokka 2C + oppilaita luokalta 2A)
3C Tuominen
Leena (vak) (nyk. luokka 2D + oppilaita luokalta 2A)
Väinölän rakennuksessa
4A Korpinen
Tuija (vak)
4B Alakarhu
Mirva (vak)
4C Rahunen
Niina (vak), sijainen
Väinölän rakennuksessa
5A Lonka-Nykänen
Aire (vak)
5B Köykkä
Johanna (vak)
5C Jouhten
Tiina (vak)
5D Teittinen
Ville (vak)
4-5M Martikainen
Minna (va)
7-9V Kushtshenko Leena (vak)
7-9V Kushtshenko Leena (vak)
Hykkylän rakennuksessa
6A Rämö
Juhani (vak)
6B Hämäläinen
Maini (vak)
6C Miettunen
Jaakko (vs)
5-6E Cerdá
Marc (vak)
***
7A Nieminen
Marianne vak.
7B Salmela
Ulla vak.
7D Tiula
Riia vak. ja Pekkala Maarit vak.
7E Bravo
Figueroa Yasna ptuo ja toinen opettaja
8A Silvast-Shaw
Kristiina vak.
8B Salermo Henrika
vak.
8C Remes
Linnea ptuo Ja Marttinen Inkeri vak.
8D Hirvonen
Timo vak. ja Riehunkangas Janne ptuo
8E Saarelainen
Esa vak. ja Tonteri Esa vak.
9A Anttila-Tammi
Jaana vak.
9B Koronen
Satu vak. ja Varonen Perttu vak.
9C Fuertes Rober
vak.
9D Vuori Toni vak.
lisäluokka Kauhanen Heikki
vak. ja Leskelä Satu vak.
ee-2H- 2D Taskinen
Pia vak. ( ja Hentilä Leena vak.)
3-5H Nurmento
Päivi vak.
5-7H Turunen
Helena vak.
8-9H Rautava
Lahja vak.
TOI1 + TOI2 Toijonen
Karita vak. ja Inkeroinen Marja vak.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti